Persoona: Tiina Poutasen taide syntyy tieteen innoittamana ja aistimusten sekoittuessa.

Muodot ovat värejä, runot säveliä

– Tiede on intohimoni kohde. Saan usein innoituksen tieteestä, maastokuvioiseen haalariin pukeutunut kuvataiteilija Tiina Poutanen toteaa yllättäen.

Muun muassa arkeologia, paleontologia, kosmologia, biologia ja geologia, tihkuttavat aiheita ja aineksia naisen taiteeseen. Tähän Mikkolan Navetalla toimiva tieteen ja taiteen yhdistämiseen ja popularisointiin keskittynyt Muodonmuutoksia ry antaa oivallisen tilaisuuden. Luopioisiin taiteilija tutustui miehensä välityksellä.

– Vierailin appeni Perttu Pohjanperän kotona. Jo ensimmäisellä käyntikerralla paikka tuntui heti aivan erityiseltä! Sydän avautui tieteelle, kun Outi Nummilaittoi ison pyörän pyörimään Mikkolan Navetalla, tamperelaistaiteilija punnitsee suhdettaan Luopioisiin. Kuvataiteilija lukee ehtiessään tietokirjoja, mieluusti kuitenkin yleistajuisessa muodossa.

– Kovat tieteet ovat helpompia, pystyn ymmärtämään mitattavuuden ja toistettavuuden. Ihmistieteiden suhteen olen epäluuloinen. Toisaalta olen viime aikoina kiinnostunut neurologiasta, joten ehkä ihmistieteiden aikakin vielä koittaa, Poutanen pohtii hymyillen.

Tiina Poutanen näkee kirjaimet ja tekstin väreinä. Runot syntyvät lauleskellen.

Äänet ja muodot näkyvät väreinä

Tiina Poutasella itsellään on mielenkiintoinen neurologinen ominaisuus, hänellä on kyky synestesiaan eli eri aistien sekoittumiseen. Värisynestesia ilmeni, kun Poutanen halusi opetella lukemaan ennen kouluikää.

– Isä luki minulle Tarzaneita, mutta nukahti usein jännittävään kohtaan. Ajattelin, että kunpa tietäisin, mitä nuo vilkkuvat merkit tarkoittavat. Minulle teksti vilkkui eri väreinä, Poutanen muistelee.

Aakkosten opettelun jälkeen lukeminen avautui äänen ja erityisesti värien yhdistelminä.

– Pidän varsinkin o-kirjaimesta. O hehkuu sisältä voinkeltaista valoa. Myös m on kaunis, tumma kirjain hohtaa purppuraa altapäin. Kaunein sana onkin moi. Myös äänen korkeus vaikuttaa näkemääni väriin, Poutanen selvittää aistikokemuksiaan.

Poutasen alkuvuodesta ilmestynyt ensimmäinen runokirja sai runkonsa eräästä muistiteoriasta. Toki runoja oli syntynyt aikaisemminkin, mutta kokoelma niistä muodostui vasta kun taiteilija tutustui flashbulb-teoriaan. Poutasen mukaan muistiteoria tutkii ihmisten kykyä muuttaa muistojaan siten, että ne toimivat korjaavana mekanismina. Ihminen ottaa merkitsevän muiston haltuun ja omakseen.

– Mieleen saattaa piirtyä salamankirkkaana muistikuva vaikkapa 11. syyskuuta tapahtumista. Neurologit selvittivät, että mitä selkeämpi muisto on, sitä enemmän siinä on virheitä. Muisto myös muuttuu sitä enemmän, mitä useammin ihminen kertaa muistoaan. Tämän huomaa, kun perheenjäsenet käsittelevät muistojaan. Lopulta jokainen muistaa saman tapahtuman omanlaisenaan, Poutanen tietää.

Vierauden tuntee kyhmyssä

Tarina kuvataiteilijan liikkumisesta sanataiteen puolelle on mielenkiintoinen. Valmistuttuaan taideoppilaitoksesta Poutanen halusi itselleen harrastuksen. Laskuvarjohypyt osoittautuivat liian kalliiksi, joten lopulta kuvataiteilija hankkiutui kirjoitusoppiin Viita-akatemiaan. Lukihäiriön vuoksi Poutanen kokee kirjoittamisen teknisesti hankalaksi, toisin kuin maalaamisen ja piirtämisen.

– Mielikuvat tulevat aluksi visuaalisina möhkäleinä, joista syntyy ajatuksia, jotka voi sitten kääntää kuviksi. Sinänsä runous on lähempänä kuvataiteita kuin proosa. Runot syntyvät laulellen automatkoilla, vaikka olen hyvin epämusikaalinen. En pysy nuotissa ollenkaan, mutta rytmissä kuitenkin, Poutanen pohtii taidelajien eroja ja niihin liittyviä aistimuseroja. Runokirjan kannessa on taiteilijan kuvataidetta, mutta sisäsivuilla kuvia ei ole.

– Ei tullut mieleenikään! Tuntuisi vaikealta esittää samat asiat kaksi kertaa, Tiina Poutanen hämmentyy kysymyksestä. Poutasen mukaan hänelle on pienestä asti sanottu, että hän on omituinen.

– ­­En halunnut olla omituinen. Kun en kuitenkaan mahtanut mitään asialle, päätin, että olen sitten kunnolla omituinen, taiteilija virnistää. Poutanen kokee välillä syvää yhteydentunnetta muiden ihmisten kanssa, mutta välillä vierauden tunne on niin voimakas, että Poutanen epäilee ihmisten olevan keskenään aivan eri lajeja.

– Tätä ei pidä sotkea rotuihin tai ihonväriin, mitkä ovat jokseenkin samantekeviä asioita. Tiedän, että kaikki ihmiset polveutuvat samoista esi-isistä. Voisin kuitenkin olla neandertalinihmisen sukua, minulla on heille kuuluva kyhmy takaraivossani, taiteilija tunnustelee pääkalloaan, mutta kuittaa ajatusleikin naurulla.

Jokainen toisto ja keskustelu muuttaa muistoa,

 

Olen yksisarvinen, olevaisten eläinten paloista koottu,

harsittu yhteen, niin että kuka hyvänsä näkee koiran hännän,

hirven sorkat ja valkoisen valaan. Silmät ovat omani, heikkonäköiset

ja vähän säikyt.

 

Kuljen niin kuin kuljetaan.

Tiina Poutanen, Eläimet liikkuvat ilmaiseksi

Tiina Poutanen - Syntynyt Akaan Viialassa vuonna 1967. - Valmistunut Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta kuvataiteilijaksi. - Päätoiminen taiteilija vuodesta 1995, opettaa sivutoimisesti. - Poutasen teoksia Väkevä Maa -sarjasta löytyy Pälkäneeltä, Luopioisista ja Kuhmalahdelta. - Osallistunut useisiin Mikkolan Navetan näyttelyihin. - Muodonmuutoksia ry:n hallituksen jäsen. - Runoteos Eläimet liikkuvat ilmaiseksi ilmestyi tämän vuoden alussa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?