Kulttuuritalolle nimi syyskuussa

Kangasalan keskustaan rakentuvan – Kangasala-taloksikin kutsutun – kulttuuritalon nimikilpailu jatkuu syyskuun puoliväliin asti. Jo kesällä käynnistynyttä kilpaa päätettiin jatkaa, jotta myös loma-aikana poissa paikkakunnalta olleilla olisi mahdollisuus osallistua kisaan.

Nimiehdotuksia voi lähettää sähköpostitse kunta@kangasala.fi tai postitse osoitteella Kangasalan kunta, PL 50, 36200 Kangasala. Kuoreen on laitettava merkintä ”nimikilpailu”. Talolle annettava nimi julkaistaan pikaisesti kisan umpeutumisen jälkeen.

Talon rakennustyöt etenevät kunnan mukaan suunnitelmien mukaisesti, ja pohjakerros paikoitushalleineen on jo runkovaiheessa. Uteliaiden on mahdollista seurata rakennustöitä kunnan kotisivuilla olevan web-kameran kautta.

Kunnanhallituksen asettaman neuvottelukunnan, joka suunnittelee talon toimintaa, on määrä jättää esityksensä elokuun lopulla. Kuntalaisilla on mahdollisuus tutustua rakennuksen havainnekuviin ja pohjapiirroksiin pääkirjaston ala-aulassa kirjaston aukioloaikoina 26.8. lähtien.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?