Tolvajärvi – Talvisodan taistelupaikka ja kappale kauneinta entistä Suomea

Talvisodan kuuluisa taistelupaikka, vesistön halkomasta harjumaisemastaan tunnettu Tolvajärvi, on nykyisin asumatonta ja hiljaista erämaata. Entisten kylien kohdat erottuvat muuta ympäristöä avonaisempina, ja muutama kivijalka pilkistää puskien ja heinikon keskeltä.

Matka Tolvajärvelle on heikkojen teiden takia seikkailua. Maanpuolustuskorkeakoulun Perinneyhdistys järjesti sinne retken 19.–21. elokuuta. Yhdentoista hengen seurueessa oli mukana neljä Tolvajärvellä taistelleiden Pohjois-Hämeen miesten jälkeläistä.

 

Hämäläisrykmentti aloitti Talvisodan voitot

Tolvajärvellä saavutettiin Talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto 12. joulukuuta 1939. Taistelevan suomalaisryhmittymän ytimen muodosti Pohjois-Hämeestä koottu, everstiluutnantti Aaro Olavi Pajarin komentama Jalkaväkirykmentti 16.

Sodan alkupäivinä maahamme tunkeutunut vihollinen oli kuudessa päivässä työntynyt vanhalta rajalta noin 60 kilometriä länttä kohti. Vähäiset suomalaisjoukot eivät pystyneet estämään panssaroitujen vihollisdivisioonien etenemistä.

Ylipäällikkö Mannerheim totesi Tolvajärven suunnan tilanteen vakavaksi. Jos vihollinen pääsisi jatkamaan, muodostaisi se todellinen uhkan Kannaksen suomalaisjoukkojen selustassa.

 

Pohjois-Hämeen miehet Tolvajärvelle

Harjun kupeella tie on säilynyt loistokuntoisena verrattuna alueen muihin teihin. Matkailumajan raunio sijaitsee vasemmalla olevalla harjulla.

Ylipäällikkö määräsi eversti Paavo Talvelan muodostamaan Tolvajärven suunnalla olevista joukoista ja ylipäällikön reservissä Luumäellä olevasta Pajarin rykmentistä taisteluosaston ja antoi tälle tehtäväksi pysäyttää vihollinen ja lyödä se takaisin päin.

Hämäläisrykmentti lähti kiireisesti Luumäeltä itsenäisyyspäivänä 1939 junakuljetuksella Värtsilään ja sieltä marssien kohti Tolvajärveä. Jos tie ei ole tänään helppo ajettava, ei syysiljanteinen tie ollut helppoa tuolloin marssia.

Ennen Tolvajärveä tuli vastaan Korpiselän pitäjän kirkonkylä, sitten Tsokin ja Kokkarin kylät. Marssimatkaa Värtsilästä Tolvajärvelle on noin 60 kilometriä; kirkonkylä oli suunnilleen puolimatkassa.

Ensimmäiset taistelut Tolvajärvellä käytiin 8. ja 10. joulukuuta, mutta varsinainen suurhyökkäys tehtiin 12. joulukuuta. Tolvajärven nyt umpeen puskittuneelta kyläaukealta johtaa tie itään päin Hevossalmen sillan kautta harjulle.

Tolvajärven elokuussa 1939 rakennettu matkailumaja ehti toimia vain noin kuukauden ajan. Kuva: Pyykkösen kokoelma.

Sillan ja siltapenkereen suojassa hyökkäsi muun muassa luutnantti Martti Siukosaaren johtama 6. komppania, joka oli kokoonpantu Kuhmalahden ja Sahalahden miehistä. Rajusti taistellen tämä ja muut komppaniat hyökkäsivät salmen yli kohti harjulla olevaa matkailumajaa.

Majassa oli vihollisen vahva tukikohta ja sen ikkunoista ampui kolmattakymmentä konekivääriä. Harjulle nousu oli enemmän kuin hengenvaarallista, mutta sitkeät soturimme pääsivät metri metriltä eteenpäin.

Iltapäivällä matkailumaja vallattiin ja monta kymmentä vihollissotilasta otettiin vangeiksi, monin verroin enemmän oli kaatuneina.

Majan valtauksessa kunnostautui erityisesti kuhmalahtelainen Eero ”Vanha” Saarinen. Hän työntyi ensimmäisenä sisälle ja raivasi pikakivääreineen tietä jäljessä tuleville.

Siukosaari oli pyytänyt miehiään säästääkseen lupaa saada räjäyttää majan kasapanoksilla, mutta ei saanut lupaa. Syy lienee ollut, että matkailumaja oli valmistunut vasta heinäkuussa.

Nykyisin rakennuksesta on jäljellä vain korkea kivijalka. Rakennuksen puuosat lienee viety ”parempaan käyttöön” muualle Neuvostoliittoon, kuten seudun kylien rakennuksille sotien jälkeisinä vuosikymmeninä tapahtui.

Iltaa mennessä harjualue oli tyhjennetty elossa olevista vihollissotilaista. Pajarin joukkojen eteneminen jatkui taistellen Ristisalmen ja Ägläjärven kautta Aittojoelle, jonne päästiin jouluun mennessä eli kahdessatoista päivässä.

Kaksi kolmannesta vihollisen valtaamasta alueesta oli saatu takaisin. Rintama pysähtyi Aittojoelle sodan loppuun eli maaliskuun puoliväliin asti.

 

Merkittävä torjuntavoitto

Tolvajärvellä saavutettu torjuntavoitto antoi muille suomalaisjoukoille uskoa siihen, että suurvalta-armeijankin eteneminen voidaan pysäyttää.

Tolvajärven voitto herätti laajaa huomiota länsimaissa ja niiden lehdistössä. Mannerheim kiitti taisteluun osallistuneita ja ylensi muutama päivä myöhemmin Talvelan kenraalimajuriksi ja Pajarin everstiksi.

Tolvajärven – Aittojoen suunnan taistelut vaativat raskaat uhrinsa. Suomalaisten tappiot tällä suunnalla olivat noin 1 100 kaatunutta ja 2 000 haavoittunutta. Suuri osa kaatuneista lepää Pohjois-Hämeen sankarihaudoissa.

Kuhmalahdelta kaatui Tolvajärven – Aittojoen suunnalla 24 ja Sahalahdelta 16 miestä.

Kuhmalahti ja Längelmäki olivat miespuoliseen väestöön suhteutettuna Talvisodan uhrien kärkipitäjiä. Myös Sahalahdella, Pälkäneellä ja Kangasalla uhrien määrä oli maan keskiarvoa suurempi.

Jos olivat uhrimme raskaat, monin kerroin suuremmat olivat ne vastapuolella: lähemmäksi 10 000 kaatunutta ja paljon vankeja.

 

Tolvajärvellä käynti on seikkailua

Puretun matkailumajan kivijalan vierellä Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Harri Virtapohja, kunniapuheenjohtaja Helena Turpeinen o.s. Pajari sekä varapuheenjohtaja Markku Rauhalahti.

Tolvajärvelle johtaa nykyisin kaksi tietä. Toinen kulkee Värtsilästä rajan pintaa pohjoiseen kääntyen entisen Korpiselän kirkonkylän eteläpuolelta itään Tsokin ja Kokkarin kylien kautta, ja toinen idempää entisen Suistamon pitäjän Raikonkoskelta suoraan pohjoiseen.

Sateisina aikoina jälkimmäisen kautta pääsy on epävarmaa. Tie idästä päin on jo pitkään ollut poikki Ägläjärven  kohdalta.

Ajoimme tällä kertaa Värsilän – Korpiselän kautta. Kuuden peninkulmaa matkaan meni kolmisen tuntia plus pakollinen toisen auton odotus. Lähestyessämme entistä Kokkarin kylää näet matka katkesi. Ison ja vuolaan ojan yli vievä silta oli sortunut ja siihen oli tehty pitkittäin asetetuista tukeista uusi kansi. Sortavalalaisen pikkubussimme kuljettaja ei uskaltanut yrittää siitä yli.

Tälle sillalle ei pikkubussimme kuljettaja halunnut ajaa. Tukit notkuivat jalankin alla.

Onneksemme paikalle tuli maastoauto ja paikallinen oppaamme hyppäsi siihen hakemaan apua, jota hän uumoili löytävänsä Tolvajärveltä, vaikka siellä ei asukaan ketään. Reilun tunnin kuluttua tulikin sieltä eräs nuori venäläismies pakettiautollaan, ja auton peräosaan ahtautuneina pääsimme perille Tolvajärvelle.

Tässä vaiheessa olimme tyytyväisiä, että matkalle oli lähtenyt vain yksitoista henkeä. Enempää ei pakettiautoon olisi sopinut.

Tolvajärvellä kertasimme joulukuun 1939 tapahtumia aidossa ympäristössä, ja matkailumajan kivijalan vierellä kohotimme Marskin maljan.

Paluumatka tapahtui taas ensin pakettiautolla ja epävarman sillan luota pikkubussillamme.

”Pakettiautossa ompi tunnelmaa…”

Etukäteen oli matkalaisilta toivottu seikkailumieltä ja sitä porukalla oli.

Värtsilän kupeessa olevan Jänisjärven kylän Gardarika-hotellille päästessämme kaikki totesivat yllätysten sävyttämän matkan onnistuneeksi. Totesimme, että kokemamme vaikeudet olivat lasten leikkiä verrattuna isiemme vaikeuksiin joulukuussa 1939.

Markku Rauhalahti

 

 

Markku Rauhalahti

Kirjoittaja on Kuhmalahdella syntynyt metsänhoitaja. Hänen isänsä, suojeluskuntakersantti Väinö Rauhalahti taisteli Tolvajärvellä puolijoukkueen ja jonkin aikaa joukkueen johtajana.

Markku Rauhalahti on sotahistorian harrastaja, ja toimii Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen varapuheenjohtajana sekä Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseon ja Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen puheenjohtajana.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?