Hartauskirjoitus: Naakoista ja ihmisistä

Heinäkuisena lauantaina vietettiin Luopioisten Pytingin pihamaalla Suven ja runon tapahtumaa, jossa aiheena olivat lastenrunot. Omassa osuudessani oli mukana Jukka Itkosen runo ”Kirkko”.

”Kukin laulaa äänellään,

niin laulaa myöskin naakka.

Kirkossa huojentuu

ihmisten taakka.

Naakka nojaa jaloillaan

kirkon kattohirteen.

Katsoo tätä maailmaa

ja yhtyy kiitosvirteen.”

 

Siinä Luopioisten kirkon naapurissa runo tuntui olevan kotonaan. Onhan naakkaparvi tuttu näky näillä seuduilla ja iltakokoontumisten aikaan lintujen kja-kja -äänet kajahtavat ilmassa. Naakat pesivät yhdyskunnittain kirkontorneissa, muissa suurissa rakennuksissa tai vanhojen metsien ja puistojen puunkoloissa. Ravintonsa ne hakevat kesäisin pääasiassa pelloilta.

Meidän ihmisten parvi ei ole naakkojen tavoin yhtenäinen, vaan se koostuu monenlaisista kulkijoista. Siksi kirkossakin tulee olla tilaa erilaisille ajatuksille ja äänille. Muistammehan, että ei kuitenkaan kokoonnuta laulamaan toistemme kanssa kilpaa, ei toisia tuomaroimaan eikä sulkemaan suita toisiltamme. Paavalikin kehottaa meitä osoittamaan toisillemme lämmintä veljesrakkautta, kilpailemaan toinen toisemme kunnioittamisessa.

Tulevan sunnuntain teksteissä puhutaan kristityn vapaudesta. Niistä löytyy lisää Paavalin terveisiä, ”vapauteen Kristus meidät vapautti” sekä ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”. Nämä lauseet puhuvat vahvasti siitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää. Meidän ei tule olla täällä sääntöjä vahtivia tuomareita vaan toisiamme rakastavia matkakumppaneita.

Muistetaanhan yhdessä huolehtia siitä, että kirkossa on tilaa taakkojen huojentamiseen niiden kasaamisen sijaan. Pidetään huolta toisistamme. Lähetetään omalla äänellämme, omin sanoin tai sanattomasti viestimme Jumalan puoleen ja yhdytään moniääniseen kiitosvirteen. Naakat ja me ihmiset.

 

Outi Takkinen

kesäasukas

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?