Hauholainen Matti Mikkola on monille vanhemman polven luopioislaisille tuttu Hauhon verotoimiston lempeänsorttisena verokarhuna. Mies teki lähes 40-vuotisen virkauran nyttemmin jo lopetetun Hauhon ja myöhemmin Hämeenlinnan verotoimistojen palveluksessa.
Useat penkkiurheilijat tuntevat Mikkolan kuitenkin paremmin maaottelumatkojen järjestäjänä. Matkanjärjestäjänä hänen uransa on vieläkin mittavampi, sillä tänä vuonna tuli jo 45 vuotta täyteen siitä, kun hänen johtamansa ryhmä osallistui ensi kertaa yleisurheilun Suomi–Ruotsi -otteluun.
– Meitä oli tusinan verran mukana, kun lähdimme vuonna 1969 kolmella henkilöautolla Tukholmaan. Ensimmäisellä kerralla ryhmässä oli oikea huippu-urheilijakin, Pälkäneen orhiksi kutsuttu takavuosien juoksijasuuruus Väinö Sipilä, Matti Mikkola muistelee.
– Minun oli määrä katsoa tuolloin jo yli kahdeksankymppisen veteraanijuoksijan perään suurkaupungissa. Tehtävä oli hankala, sillä harppoessaan stadionin portaita Sipilä jätti minut kuin seisomaan.
Linjuriautolla ja lautalla
Seuraava ottelumatka Ruotsiin kaksi vuotta myöhemmin tehtiinkin sitten jo linja-autolla. Bussifirman valinta oli helppo.
– Reissut tehtiin oman perheen omistaman Mikkolan Liikenteen autoilla. Nyt firma on myyty ja viitisen vuotta on matkustettu Lehdon Liikenteen autoilla.
Maaottelu järjestetään vuorovuosin Pohjanlahden kummankin puolen. Joskus 80-luvulla, ruotsinlaivojen suosion kasvaessa, kasvoi Mikkolan porukkakin.
– Enimmillään väkeä oli yli 130 henkeä. Kolmella autolla matkattiin, eikä kaikille ollut urheilu tärkeimpänä pontimena mukanaoloon. Laivalle pääsy oli joillekin isompi asia.
Maaottelu on kaksipäiväinen. Helsingistä ajetaan yöksi kotiin nukkumaan, mutta Ruotsin puolella tarvitaan hotellimajoitusta.
– Ison ryhmän kanssa hotelliin kirjautuminen oli vaikeaa. Saimme aina viimeisinä huoneet ja lopulta aloin tieten tahtoen pienentämään porukkaa. Nykyisin mennään taas yhdellä autolla.
Tukholmasta Göteborgiin ja takaisin
Vuonna 1997 kisa-areenaksi vaihtui Ruotsin puolella Göteborgin mahtava Ullevin stadion. Ruotsin yleisurheiluliitto halusi näin isomman areenan ja Göteborgin suuren ruotsinsuomalaisten määrän avulla vahvistaa talouttaan.
Temppu onnistuikin 2000-luvun alussa, kun länsinaapurin yleisurheilu eli parasta kukoistuskauttaan. Lehtereille riitti paikallista kansaa, mutta Suomesta matkustaminen hiipui.
– Porukka alkoi väsyä pitkään ajomatkaan Ruotsin puolella ja siihen, että reissuun kului vähintään pari arkipäivää viikonlopun lisäksi, harmittelee Mikkola.
– Kerran mentiin lentäen, mikä taas nosti matkan hintaa reippaasti. Onneksi Ruotsin liitto lopulta tänä vuonna siirsi ottelun takaisin Tukholman tunnelmalliselle vuoden 1912 olympianäyttämölle. Nyt olikin mukana useita ”paluumuuttajia”.
Luopioislaisia aina mukana
Pääosa Matin matkaajista on hauholaislähtöistä väkeä, mutta kautta aikojen on nykyisen Pälkäneen, erityisesti Luopioisten puolen, alueelta ollut vahva edustus.
– Hyökin Erkki (vanhempi, toim.huom.) oli vakikävijä, samoin vahva kunnallismies Toimi Kaukonen sekä kunnansihteeri Seppo Pulkki. Puutikkalasta oli taistelupari Heinosen Pekka ja Mattilan Erkki. Samasta kylästä Pöytäkiven Paavo ja tietysti Anttilan Jaakko, joka on edelleen mukana.
– Ensimmäisiä rohkeita naisia oli Leena Vierikka, kaverinaan Leena Kärpälä Kaukkalasta. Luopioislainen Leena Kostiainen oli niihin aikoihin juoksemassa naisten 4 x 400 metrin viestijoukkueessa. Vierikan Leena on edelleen mukana ryhmässä miehensä Erkin kanssa.
Luopioisten Puutikkalasta on kotoisin myös autonkuljettaja Veikko ”Veksi” Salminen, joka on tasaisen rauhallisella tyylillään kyydinnyt ryhmää jo 25 vuoden ajan.
– Veksin kanssa meillä on sopimus, että kun jompi kumpi lopettaa nämä matkat, niin toinen lopettaa samanaikaisesti, Mikkola toteaa.
Tuleeko 50 vuotta täyteen?
Vaikka 50 matkan rajapyykki on jo melko lähellä, Matti Mikkola ei suunnittele asioita niin pitkälle.
– Tässä iässä terveys sanelee, mitä pystyy tekemään. Ihmeen kaupalla olen joka vuosi otteluun päässyt, vaikka monenlaista kremppaa on kohdalleni osunut. Vuosi kerrallaan mennään.
Maaottelu on monelle matkaajalle vuoden kohokohta. Jopa niin tärkeä, että joskus on ehdotettu hautajaistenkin siirtoa ottelun takia.
Mikkola on jalostanut porukkansa niin, että kukaan ei aiheuta harmia itselleen eikä toisille. Vaikka maaottelujen tunnelma on jonkin verran hiipunut, on homma myös siistiytynyt.
– Kerran Tukholmassa stadionille tullessamme autoon astui huonosti suomea puhuva poliisi lausumaan varoituksen sanoja: ”Jos te olla kännissä eli humalajassa, te vetää viisisataa kruunu sakko!”
Virvokkeetkin kuuluvat kuitenkin maaottelumeininkiin – ainakin joidenkin kohdalla – mutta kohtuudella. Siihen viitannee ryhmän tunnuslauseeksi muodostunut ”kulukut kuntoon ja hurrit kumoon”.
– Porukasta on tullut minulle vähän kuin toinen perhe. Monien kanssa nähdäänkin vain maaottelumatkoilla.
Mieleenpainuvimpia kohokohtia Matti Mikkolalle on ollut se, kun stadionin kenttäkuuluttaja on esitellyt ryhmän ja sen vetäjän nimeltä mainiten ja vuolaasti kiitellen.
– Siinä kyllä isokin mies liikuttui ihan väkisin.
Anttilan Jaakko – aina mukana
Jos kuka, niin Anttilan Jaakko Puutikkalasta on urheilumies henkeen ja vereen. Hän on myös pitkäaikaisimpia Matin matkaajien maaottelukävijöitä.
– Ihan tarkkaan en muista, mutta 70-luvulta asti olen ollut mukana. Väliin on jäänyt vain lentomatka Göteborgiin, Anttila muistelee.
–Varmaan ainakin 40 kertaa on tullut maaottelu nähtyä.
Erityisesti alkupään matkat muistuvat mieleen ratkiriemukkaina. Humoristit saivat tunnelman kohoamaan kattoon
– Ei ole koskaan eikä missään ollut niin hauskaa, kun Heinosen Pekan ja muiden juttuja kuunnellessa. Kun oltiin laivalla syömässä, niin naapuripöydissäkin vieraat ihmiset nauroivat vedet silmissä.
Missä ovat tämän päivän Lätsä-Pekat?
Urheilullinen antikin oli Anttilan mukaan toista kuin nykypäivänä. Miehet eivät saaneet 70-luvulla naapureilta 60 pisteen selkäsaunoja, kuten tänä vuonna.
– Kerrankin Lätsä-Pekka Päivärinta oli täysin ylivoimainen. Hän jarrutteli ruotsalaisten edessä päästäen muut suomalaiset karkumatkalle. Lopussa Lätsä kirmasi koko joukon ohi ykköseksi.
Jaakko Anttilalla ei oikein riitä uskoa, että suomalaiset vielä palaisivat entisaikojen loistoon. Ruotsalaiset tuntuvat panostavan maaotteluun enemmän, vaikka heidänkin kirkkaimmat tähtensä ovat jo lopettaneet aktiiviuransa.
– Eihän Suomen joukkueesta löydä enää edes muita tuttuja nimiä kuin keihäänheittäjät ja joku aitajuoksijatyttö. Mihin kaikki pituushyppääjätkin olivat häipyneet? Ruotsista sentään löytyy venyjiä, jotka tekevät maaottelussa omia ennätyksiään, hän tenhottaa.
– Kympin juoksijat hölkkäävät yli puolen tunnin aikoja! Kaikki parhaat tyypit taitavat hakeutua joukkuelajeihin, jääkiekkoon ja salibandyyn.
Kotiin ei ole jäämistä
Atleettien vaisut otteet heijastuvat katsomoonkin. Väen vähetessä ei tunnelma ole entisensä.
– Onneksi ottelu siirrettiin Ruotsin puolella takaisin Tukholmaan, pois isolta Ullevin stadionilta. Viime vuonna ei Göteborgissa meidän lisäksemme juuri muita suomalaisia näkynyt. Piti katsoa kiikarilla, että löysi edes urheilijat isolta kentältä.
Tänä vuonna Anttila kiinnitti erityisesti huomiota oman porukan entistäkin mallikelpoisempaan esiintymiseen.
– Ketään ei tarvinnut odotella missään vaiheessa, eikä kukaan ollut häiritsevästi humalassa, hän itse raittiusmiehenä kehuu.
Kilpailun tasaväkisyys ja yleisön kannustus olisivat Anttilan mielestä lääkkeet finnkampenia vaivaavaan lievään anemiaan.
Niin tai näin, hän ei aio harrastuksesta luopua.
– Niin kauan olen mukana, kuin Matti järjestää. Se on kuitenkin aina vuoden kohokohtia.
Hänet siis löytää Helsingin olympiastadionilta ensi vuoden elokuun kahtena viimeisenä päivänä.
