Oona Tuomioja antoi alkutahdit 71 leidin lenkkeilylle

Naisten matkaa siivitti lempeä syksy

Jo perinteeksi muodostuneelle syksyiselle naisten lenkille, Leidien lenkille starttasi sunnuntaina kaikkiaan 71 eri-ikäistä naista. Monille heistä naisten yhteislähtöjä Nuijan parkkipaikalta on kertynyt jo enemmän kuin yhden käden sormilla voi laskea.

Viime vuonna kohdalle sattuneen vuolaan sateen sijasta sää suosi nyt tapahtumaa niin, että lenkkeilijät saivat nauttia suorastaan shortsi- ja toppikelistä. Tavallista lempeämpi syksy hemmotteli ulkoilijoita koko viikonlopun ajan.

Leidien lenkin musiikin tahdittaman alkujumpan ohjaajana toimi Oona Tuomioja, ja polulle päästyä leidejä odotti valinnan mukaan joko viiden tai kahdeksan kilometrin lenkkien.

Lenkin jälkeen Nuijalla tarjottava Pälkäneen Marttojen keittolounas oli osallistujille ilmainen ja matkan varrella taukopaikassa oli lisäksi mehutarjoilu. Ilmoittautui 71 naista.

Leidien lenkin järjestävät Pälkäneen kunnan liikuntatoimi, Pälkäneen Martat ja Teija Kouhiayhdessä. Leidien lenkki on kokenut erilaisia vaiheita eri järjestäjien otteessa, mutta peruskuvio on aina sama: musiikillinen alkuverryttely, sitten polulle juosten, hölkäten, kävellen tai sauvakävellen.

Oona Tuomioja löi tahtia alkuverryttelyyn.

Lähtijät ottivat lämpöä lihaksiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja sitten päästiin matkaan.

Joko lähdetään?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?