Vanhan savotan puintipäivä: Maatalouden koneistuminen muutti pientilan arjen koneiden korjaamiseksi

Osat tehdään, jos niitä ei ole

Tapio Tiukkanen (oikealla) ja Veikko Mäkinen pätkivät ja takoivat rautakiilan oikean mittaiseksi ja muotoiseksi.

Monen vanhan isännän rinnassa kouraisee, kun suurella vaivalla raivattuihin peltoihin istutetaan puuntaimia.

Harva on päässyt näkemään, miten kivet ja kannot aikanaan nostettiin ilman konevoimaa. Lauantainen Vanhan savotan puintipäivä tarjosi siihen mahdollisuuden.

Veikko Mäkinen hakkaa vastataotun kiilan kiven koloon ja ryhtyy nostohommiin.

Veikko Mäkinen ryhtyy esittelemään, miten miehenkokoinen murikka siirretään reen kyytiin ja hinataan pellon laitaan.

Kiven kylkeen on porattu valmiiksi reikä, mutta nostokoukun lisäksi Mäkinen tarvitsisi vielä rautatappia.

Ennen vanhaan osat tehtiin, jos niitä ei ollut. Mäkisen ei tarvitse ryhtyä takomaan, vaan hyvinkääläisseppä Tapio Tiukkanen pistää rautatangon ahjoon kuumenemaan. Kaksikko katkaisee siitä sopivan mittaisen ja muotoisen kiilan, ja Mäkinen pääsee jatkamaan kiven nostoa.

Yrjö Lähdeaho perkasi ojaa itsetehdyllä kaivurilla. – Tein tämän aikanaan kullankaivuuta varten. Mutta ei pohjoisessa enää pärjää byrokratian kanssa. Jäljellä ovat enää isoimmat toimijat, sillä ei tavallisella kaivajalla ole varaa maksaa jokaiselle välikädelle.

Vieressä möyrii Yrjö Lähdeaho kaivurin kanssa.

– Tämä on yksinkertainen niin kuin tekijänsä. Eikä korjaaminen ole vaikeaa, kun vempain on omatekoinen, Lähdeaho vinoilee.

Ja sitä elämä maatiloilla entisaikaan oli: ainaista koneiden korjaamista. Lähdeaho ei tosin tehnyt kaivuria alun perin maatilakäyttöön, vaan Lapin kultamaille. Kultakuume kuitenkin lopahti.

– Byrokratia ja rahastus tekivät kullankaivuun pienelle yrittäjälle mahdottomaksi. Jäljelle jäivät vain suuret toimijat, Lähdeaho sanoo.

 

Koululaisten aikamatka

Rautajärven Vanhan savotan puintipäivä esitteli lauantaina syystöitä entisajan pientilalla. Kävijät pääsivät seuraamaan jyvän matkaa pellolta jauhoksi. Käytössä olivat sekä hevosaikakauden vempaimet että ensimmäisen sukupolven koneet.

Viisivuotias Pyry Storm ja hänen isoveljensä Aaro viihtyivät nikkarinverstaalla. Helsinkiläislapset ovat Pälkäneen kesäasukkaita.

Alkuaikojen koneet ovat yksinkertaisia, ja nykyihminenkin ymmärtää pienellä opastuksella, miten ne toimivat. Koneet ovat myös havainnollisia, sillä hihnojen ja rattaiden ympärillä ei ole turhia suojakuoria.

Puintipäivä pitää osaltaan huolen, etteivät vanhat mestarit ja heidän koneensa pääse rapistumaan.

– Perinnetapahtumat ovat monelle vanhalle konkarille henki ja elämä. He lähtevät mielellään esittelemään vanhoja koneita pitkin Suomenmaata, kun on vielä taidot kuntoa tallella, Vanhan savotan isäntä Jouko Vilkman kiittelee.

Perinnetapahtumat tarjoavat jälkipolville tilaisuuden elää hetken entisaikaa. Pörinä ja puksutus kiehtovat sekä isiä että poikia.

Mikko Kiio näytti, että saha on työkalu ja soitin.

– Tällaiset tapahtumat kannattaa hyödyntää, kun niitä järjestetään aivan takapihalla. Tänä vuonna Oksalan perinnepäivä järjestettiin jo ennen koulujen alkua, joten merkitsimme puintipäivän ajoissa kalentereihin, Luopioisten Kirkonkylän koulun Rautajärvelle tuonut rehtori Antti Anttila sanoo.

Puintipäivä oli lapsille elämyksellinen aikamatka heidän isovanhempiensa aikaan. Savuavat koneet ja vanhojen mestareiden tarinat opettivat paljon sellaista, mitä ei oppikirjojen sivuilta löydy.

Lapset pääsivät perinnetapahtumassa näkemään millaista työnteko ennen oli ja kokemaan, miten leipä revittiin maasta. Sarkapukuihinsa sonnustautuneet vanhat mestarit osasivat huomioida pienet kävijät: he arvuuttelivat ja esittelivät vempaimiaan persoonallisella tyylillään.

Lapset pääsivät myös itse tekemään, sillä kangasalalainen Mikko Kiio oli tuonut nikkarinverstaansa paikalle. Sen äärellä kävi tauoton kilkatus, kun pikkuväki pääsi kerrankin luvan kanssa käsiksi oikeisiin työkaluihin.

Kiio paljasti, että kesätapahtumien vetonaula parkkeeraa pysyvästi Mikkolan Navetalle Luopioisiin. Kiio perustaa sinne nikkarinverstaan yhdessä MLL:n kanssa.

 

Ennen aidattiin kaikki

Jaakko Kettunen Outokummusta haudutti sidontatarpeita riukuaidan tekoon.

Suomalaiset ovat olleet maailman kovimpia aidanrakentajia. Vielä sata vuotta sitten riukuaidat reunustivat pihaa, kasvimaata, peltoa ja lammashakaa. Aitojen avulla pidettiin kotieläimet pois ryytimaalta ja pedot pihapiiristä.

Puintipäivässä Jaakko Kettunen Outokummusta esitteli riukuaidan valmistusta. Ajankohta tosin ei ollut kaikkein suotuisin, sillä sidonnassa käytetyt vitsakset olivat notkeampia keväisin.

Aitatarpeet haettiin mahdollisimman läheltä. Harvennus näkyi lähimetsissä, mutta puulla ei vielä silloin nähty samanlaista arvoa kuin tänä päivänä.

– Syksyllä ja keväällä pientiloilla riitti paljon muutakin puuhaa kuin aidan korjailua. Silloin kaivettiin ojia ja raivattiin peltoja, Jouko Vilkman sanoo.

Hartsuherra kiipesi puintipäivässä lavalle Enso kusetti -perinneyhtyneensä kanssa. Se esittää tukkikämpiltä tuttua ite-taidetta. Sekä instrumentit että niiden soittotaito ovat omaa perua.

Vanhan savotan isäntä Jouko Vilkman nousi lavalle Enso Kusetti -yhtyeensä kanssa. Savottaperinteitä ylläpitävä yhtye esiintyy sunnuntaina Rajalan kämpällä Timo Niemisen Laipan syysvaelluksien 30-vuotisjuhlassa.

– Tukkikämpällä rummut tehtiin itse purkeista, pakeista ja vispilöistä. Ja basso syntyi, kun kiinnitettiin naru laatikkoon. Taitavimmat tekivät itse jopa haitareita, mutta yleensä ne olivat kyllä ostopelejä, Vilkman esittelee.

Hän pitää tärkeänä, ettei yhtyeen luomusointia pilata äänentoistolaitteilla.

– Enso kusetti esittää vanhaa perinteistä musiikkia ilman nykyajan tekniikkaa ja sähköjä, hän määrittelee.

Vilkmanin mielestä perinnetapahtuman tunnelmaa ei pidä pilata huutavilla äänentoistolaitteilla. Kun kuuluttaja ei koko ajan kailota seuraavasta ohjelmanumerosta, ihmiset heittäytyvät itse rohkeammin jutulle vanhojen mestareiden kanssa – eikä mestareiden tarvitse huutaa kilpaa ämyreiden kanssa.

Rautajärvellä on viime ajat järjestetty kolme perinnetapahtumaa vuodessa: kesätapahtuma heinäkuussa, puintipäivä syksyllä ja vanha savotta talvella. Tapahtumat ovat pidettyjä sekä kävijöiden että vanhan konekansan keskuudessa.

Ehkä elämyksellisin on talvinen savotta. Rekimatka lumisen metsän läpi savun- ja pihkantuoksuun on kuin matka toiseen aikaan. Vilkman ei vielä uskalla mainostaa ensi talven tapahtuman ajankohtaa.

– Pitää varmistaa etukäteen, että tulijoita on riittävästi, ennen kuin viitsii alkaa valmistella talvisavottaa. Se vaatii viikkojen etukäteistyön. Siinä pitää tyhjentää useampi hehtaari lumesta, ja osa työstä on ihan lapiohommaa. Vasta sen jälkeen koneilla pääsee savotta-alueelle, Vilkman sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?