Dramaturgi: Seija Holma kirjoitti Hiljaiset sillat näytelmäksi pelkäämättä kulttielokuvan varjoa

Työpöydällä suuret tarinat

Hiljaiset sillat -elokuva palkittiin useilla kansainvälisillä elokuvapalkinnoilla.

Sataa. Keski-ikäinen nainen katsoo ulos puolisonsa autosta. Hetken hänen katseensa kohtaa ikkunan läpi ulkona seisovan miehen katseen. Sitten näkyy vain veden valuminen lasia pitkin. Nainen puristaa oven kahvaa mutta ei avaa. Hän jää autoon. Hänen perheensä jää ehjäksi.

Kohtaus on kaikkein vahvimpia ja mieleenpainuvimpia Clint Eastwoodin ohjaamasta ja tuottamasta elokuvasta Hiljaiset sillat. Kukaan elokuvan nähnyt ei unohda sitä.

Vuonna 1995 valmistunut Hiljaiset sillat perustuu Robert James Wallerin samannimiseen romaaniin, jonka tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin Iowan osavaltioon 1960-luvulle.

Elokuvasta on tullut vielä suositumpi kuin romaani, joka sekin oli kirjoittajan esikoisena huomattava menestys. Ohjaajan itsensä ja Meryl Streepin roolisuoritukset päähenkilöinä Robertina ja Francescana ovat syöpyneet syvälle katsojien mieleen. Hiljaiset sillat on rakastettu tarina, elokuvana käsite.

 

Ii-joelta Hiljaisille silloille

Hiljaiset sillat on myös Tampereen Työväen Teatterin syksyn uutuustuotanto. Sen on ohjannut Milko Lehto ja suomentanut ja dramatisoinut teatterin pälkäneläinen dramaturgi Seija Holma.

Kantaesitys oli 3. syyskuuta, ja sen jälkeen arvostelijat ja yleisö ovat ylistäneet teosta yksimielisesti.

Helposti uskoisi, että tehtävä olisi kokeneellekin dramaturgille pelottava haaste, koska elokuvaversion kautta niin monilla katsojilla on valmiit ja vahvat mielikuvat tapahtumista. Holma itse sanoo, ettei hän ajatellut asiaa siten. Hänen työtään on tulkita suuria kertomuksia ja heittää niihin valoa uusista suunnista.

– Ei tämä sentään mitään sydänkirurgiaa ole. Kukaan ei kuole, käsitellään tarinaa miten tahansa. Alkuteos jää aina ehjäksi, korkeintaan teen huonon jutun, Holma huomauttaa.

Vähintään yhtä suuri haaste oli hänen edellinen työnsä, Tuomas Kyrön romaaneihin perustuva Mielensäpahoittaja ja poika, joka sai ensi iltansa viime tammikuussa. Nyt se on myös Rovaniemen Teatterin ohjelmistossa.

– Ihmiset rakastavat niitä kirjoja niin mahdottomasti, että sain miettiä, miten minkäänlainen näytelmäversio mahdetaan ottaa vastaan. Mutta onneksi siitä on pidetty, hän sanoo.

Aikaisemmin hän on dramatisoinut esimerkiksi Kalle Päätalon Ii-joki sarjan Tampereen Teatterille ja Rauta-ajan Pyynikin kesäteatterille.

– Aina se oma kulma on löydettävä, syy siihen miksi ja miten tämä teos juuri nyt ja juuri tähän kaupunkiin. Jos en näitä vastauksia löydä, luovutan.

Holma sanoo, että taiteen tehtävä on ravistella ihmisen päätä uuteen järjestykseen. Viihteen ja taiteen raja on häilyvä ja usein turhakin.

– Jos katsojat eivät viihdy esityksessä, se ei voi olla kovin hyvää taidetta, hän toteaa.

Nainen, mies ja neljä päivää

Tärkeintä on löytää se oma kulma jokaiseen tekstiin, perustelu sille, että se on tärkeä, sanoo dramaturgi Seija Holma.

Hiljaiset sillat syntyi aika nopeaan tahtiin viime kevään aikana. Siitä oli olemassa suomenkielinen näyttämösovitus ennestään, mutta teatteri halusi tehdä alusta asti oman. Seija Holma luki Wallerin romaanin vasta siinä vaiheessa.

– Ei ehkä ihan minun kirjallisuuttani, mutta elokuvan olin nähnyt, se on hieno, hän sanoo.

Juoni on rakenteeltaan yksinkertainen. Francesca on keski-ikäinen kotiäiti, entinen opettaja. Hän osuu sattumalta opastamaan National Geographic -lehden valokuvaajaa, joka on tullut hänen kotipaikkakunnalleen kuvaamaan seudulle ominaisia katettuja siltoja.  Miehellä, Robertilla, on siellä muutaman päivän työkeikka, ja nainen on poikkeuksellisesti yksin kotona sillä aikaa, kun aviomies ja lapset ovat maatalousnäyttelyssä.

He huomaavat viihtyvänsä kahden kesken. Siihen on mahdollisuus neljän päivän ajan.

Syttyy romanssi, joka valaisee heidän koko todellisuutensa uudelleen. Sen kokemuksen jälkeen maailma ei näytä entiseltä kummankaan silmissä, mutta ulkoinen elämä jatkuu samana kuin ennen kohtaamista. Fancescan ja Robertin tiet eroavat eikä uutta kohtaamista tule.

Kukaan muu ei tiedä tapahtuneesta ennen kuin vuosikymmeniä myöhemmin, kun Francescan poika ja tytär löytävät äitinsä jäämistöstä kirjeet ja päiväkirjat, joista salaisuus paljastuu heille.

On sanottu, että jos tarinan loppu olisi onnellinen, se ei olisi lyönyt itseään läpi.

 

Pitkä matka ymmärrykseen

Työväenteatterin Hiljaisissa silloissa aikatasot limittyvät. Kuvassa Francesca ja Robert (Teija Auvinen ja Auvo Vihro), taustalla Fancescan lapset Michael ja Carolyn (Samuli Muje ja Emmi Kaislakari). Kuva Petri Kovalainen/Tampereen Työväen Teatteri.

Tarinan kulku ei tarjoa kovin paljon juonellisia aineksia. Kaksi henkilöä tapaa toisensa, viettää jonkin aikaa yhdessä ja eroaa. Seija Holma on lisäksi karsinut pois sivuhenkilöitä, niin että rooleja on vain neljä. Sen sijaan Francescan poika ja tytär on nostettu keskeiselle paikalle.

– Halusin antaa tilaa aikuisten lasten kokemukselle, kun tapahtuma äidin menneisyydestä paljastuu heille. Siksi pidin heidät mukana koko näytelmän ajan, hän kertoo.

Lapset Michael ja Carolyn liitetään tarinan kulkuun limittämällä aikatasoja. Äidin ja hänen rakastajansa kohtaukset sijoittuvat osittain yhtä aikaa nuorten kohtausten kanssa.

Lasten on aluksi mahdoton hyväksyä tapahtunutta, ja varsinkin Michael tuntee äidin pettäneen heitä. He kulkevat pitkän tien lukiessaan äitinsä päiväkirjoja. Viha ja torjuminen muuttuvat hiljalleen ymmärrykseksi, hyväksymiseksikin.

– Se on lähellä omaa kokemustani elämästä: mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän itsestään selviltä asiat tuntuvat, Seija Holma toteaa.

 

Holman perheen parvekepuutarhassa kasvaa kukkien joukossa yrttejä ja vihanneksia. Seija Holma pitää ruuanlaitosta, ja hänen Hiljaisissa silloissaankin puuhaillaan paljon keittiössä.

Vain suhteellinen totuus

Tarinan jännite syntyy henkilöiden mielen liikkeistä enemmän kuin heidän ulkonaisista toimistaan. Se antoi dramaturgille runsaasti liikkumisvapautta ja vaatii näyttelijöiltä erityisen paljon.

– Oli esimerkiksi hirmu hauskaa lisätä näytelmään itsellenikin läheistä italialaisuutta Francescan kautta – hänhän on italialaissyntyinen. Samoin oli herkullista heittää mausteeksi tekstiä muilta kirjailijoita, kuten Raymond Carver, James Jones ja D.H. Lawrence, Seija Holma kertoo.

Työväenteatterin Hiljaisissa silloissa pääosia näyttelevät Auvo Vihro ja Teija Auvinen, jotka ovat saaneet paljon kiitosta. On sanottu, että Auvinen tekee Francescana elämänsä parhaan roolin.

– Pelkään superlatiiveja, mutta upea suoritus se on joka tapauksessa, Seija Holma sanoo.

Loppuratkaisu jätetään katsojalle. Francescan avioliitto ei ole onneton, vain jotenkin tylsä ja tyhjä. Robertissa hän kohtaa ensi kertaa miehen, jonka kanssa hän voi keskustella itseään kiinnostavista asioista. Robertiin hän rakastuu rajusti. Silti hän tekee ratkaisun, joka tuottaa sietämätöntä tuskaa sekä hänelle itselleen että rakastetulle.

Näytelmä ei vastaa kysymykseen, onko päätös oikea. Tai olisiko oikeaa päätöstä ollut edes tehtävissä. Seija Holma sanoo, että hänellä on kova tarve olla sanomatta ihmisille, mikä on oikein.

– Väsyn aika helposti semmoisiin seuroihin, joissa ihmisillä on oikeassa olemisen armolahja. Haavikon Rauta-aikaa lainaten: Maailma on vaikea paikka, missään ei tee niin paljon virheitä kuin maailmassa, hän pohtii.

 Seija Holma

  •  s. 1955 Tampereella
  • dramaturgi, FM
  • Kotipaikka Pälkäne
  • Kiinnitykset: Suomen Teatteriliitto 1983–1987, Tampereen Työväen Teatteri 1988–1992, Suomen Kansallisteatteri 1993–1998, Tampereen Työväen Teatteri 1998–
  • Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjä  -palkinto 2011

Tekstejä tamperelaisiin teattereihin:

  • Hiljaiset sillat, TTT 2013
  • Mielensäpahoittaja ja poika TTT 2013
  • Rauta-aika, Pyynikin kesäteatteri 2011
  • Manner, TTT 2011
  • Fanny ja Alexander, TTT 2010
  • Rakkauden lähde, TTT 2006
  • Onnellisten maa, TTT 2003
  • Tammerkosken sillalla, TT 1995

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?