Kangasalalaisvaltuutettu Jani Viinikainen joutui viime viikonloppuna melkoiseen ryöpytykseen. Perinteisten perhearvojen puolesta järjestettyyn Hetero Pride -tapahtumaan televisio-ohjelmassa lupautunut Viinikainen sai lukea iltapäivälehdestä tehneensä tapahtumassa natsitervehdyksen Hitler-naamari päässä. Kohukuvalla ja tapahtumalla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä keskenään.
– Se kuva oli otettu Hattulan levikkeellä, jolla ei ollut sillä hetkellä muita. Se oli sellainen jätkien keskinäinen tyhmä vitsi. Toisaalta en voi kuin nauraa koko tapaukselle, mutta sinänsä harmittaa että tällaisesta tyhmästä jutusta tuli tällaiset seuraukset, Viinikainen kertoo.
Naamarit olivat muodostuneet eräänlaiseksi sisäpiirin vitsiksi sen jälkeen, kun Viinikainen ystävineen oli kuunnellut rasittavuuteen asti ”natsi”-huuteluita. Kuvassa nähdyn natsitervehdyksen Viinikainen teki tarkoituksella ”väärin” eli vasemmalla kädellä.
– Olisi siellä ollut Lenin-naamarikin tarjolla, mutta satuin valitsemaan tuon, koska se oli rumimman näköinen. Minä olen tällainen feikki-natsi.
Kuvan viikonloppuna internetiin laittanut Viinikaisen tuttu sai pian sen jälkeen vaikeuksia ennakoivan ilmoituksen, että kuva ”on tallessa”. Kuva päätyikin nopeasti eri lehtien toimituksiin ja perussuomalaisten puoluetoimistoon.
– Tekijät ovat tiedossa, ja heillä motiivina on saada aikaan varoituksia ja erottamisia. Nyt vastustajat pääsivät median avustuksella rokottamaan, iltapäivälehden toiminnan Julkisen sanan neuvoston käsittelyyn vievä Viinikainen harmittelee.
Varsinaisen Hetero Pride -tapahtuman Viinikainen arvioi sujuneen hyvin vastamielenosoituksen huutamista törkeyksistä huolimatta.
Viikonlopun lopputulos oli kuitenkin se, että perussuomalaisten valtuustoryhmä päätyi erottamaan Viinikaisen riveistään ja Viinikainen itse eroamaan puolueesta.
– Ajattelin, että jos en kelpaa valtuustoryhmään niin en varmaankaan kelpaa puolueessakaan. Kaikkien kanssa pyrin kuitenkin tekemään yhteistyötä, ja teknisen lautakunnan puheenjohtajana jatkan jos saan. Valtuusto- ja lautakuntatyöskentelyyni tämän ei pitäisi vaikuttaa millään tavalla, ne olen mielestäni hoitanut hyvin.
Välimatkaa perussuomalaisiin
Kangasalan perussuomalaisten puheenjohtaja Harri Hanweg kertoo Viinikaisen erottamispäätöksen syntyneen yksimielisesti. Päätös tehtiin myöhään sunnuntaina. Hanwegin mukaan taustalla ei ollut Hetero Pride -tapahtuma, vaan sen jälkimainingit – julkisuuteen tullut naamaritervehdyskuva ja tapa, jolla Viinikainen asiaa selvitteli.
– Me sanoudumme irti tuollaisesta toiminnasta. Pahoittelen, että kävi näin. Asia on valitettava, mutta meitä on nyt yksi vähemmän. Katsotaan, miten asiat sitten valtuustossa etenevät.
Kenties Viinikaisen ja kumppaneiden mielestä hauskaa, mutta meidän tavallisten, ei poliittisisssa luottamustehtävissä olevien tallaajien mielestä sangen ajattelematonta ja suorastaan typerää. Typeryys ei ole synti, mutta se on suuri häpeä.
Kyllä tuo vitsiksi pitää noteraata. On se jännää kun kriisimaissa Merkelille on laitettu viikset ja sellaisissa naamareissa vetää mielenosoittajat päässä ja Merkel suhtautuu jokseensakkin viileesti.
Täällä saa joku valtuustoryhmä hepulin ja irtisanoo jo seuraavana päivänä kauhusta kankeana. Suomessa otetaan kaikki niin hurjan vakavasti ja messu on kovaa. Vähän huumoria ihmiset. Eihän tuo poikajengi sentään mitään vahinkoa kenelläkkään tuottanut fyysistesti.
Hiukan meni pojilta huumorin puolelle. Eivät he hyökänneet kenenkään kimppuun ja vitsi koko juttu ja ero tuttuun Suomalaiseen tyyliin , että naps.
Vähän viteriä höllemmälle junttilan väki.
Kruunatakseen tämän Hetero Pride -uusnatsifarssin Viinikainen aikoo kannella sanomalehden uutisoinnista Julkisen sanan neuvoston. Viinikainen on tosiaan tyypillinen perussuomalainen kunnallispoliitikko. Tosin nyt entinen, mutta puolueeseen jäi paljon vastaavia tapauksia.
Millainen on tyypillinen perussuomalainen kunnallispoliitikko? Kertoisitko?
Persuista on tullut miltei demarityylinen hooposakki ja kun menevät hallitukseen niin ovat kaikki sen aatteet ja vaattet kuten takki käännetty 100 kertaa.
Kauhea poru ja ulos heti ja nyt ettei vain pilata mainetta jota ei enää ees ole.
Koita Jani Viinikainen pärjäillä.