Vihan kaunis maa uudessa muodossa

Vihan kaunis maa -esitys saa vielä uuden muodon kesän jälkeen Mikkelinpäivänä 29.9. kello 15 Nuijantalossa Pälkäneellä. Nuijantalon salissa, jossa teos on lähes esteettömästi kaikkien saavutettavissa, on kesän vaellusten tanssit yhteen kokoava esitys- ja keskustelutilaisuus.

Esityssarjan viimeisen esityksen yhteydessä koreografi Jaakko Simola kertoo työn taustoista: miten kokonaisuus ja erityisesti sen pukutulkinta syntyivät. Mukana on myös dokumentti-aineistoa vaelluksilta. Yleisöllä on lisäksi mahdollisuus tehdä kysymyksiä työryhmälle iltapäivän lopuksi.

Vihan kaunis maa on sarja tansseja, jotka pälkäneläissyntyinen koreografi Jaakko Simola esitti kesän aikana muusikko Leena Paukkusen kanssa kulttuurimaisemien keskellä ja niillä paikoilla, jotka liittyvät historialliseen taisteluun. Yleisön vaellus paikasta toiseen oli myös osa esityksen liikettä ja kokemista. Mukana oli lähes 200 vaeltajaa. Paikkoja liitti yhteen Pälkäneen uusi maaseutupuisto, ja kulkua johdattivat eteenpäin tanssi, puhe ja musiikki. Esitystä varten pukusuunnittelija Nina Paakkunainen valmisti historiallisen tiedon perusteella tulkintansa 1700-luvun miehen puvusta.

Esityksen tarkoitus on tuoda nykytaiteen muodossa esille Pälkäneen maiseman näkymätöntä historiaa sekä käsitellä viha-aihetta yksityisen ihmisen kokemuksen kannalta. Ensiesitys nähtiin heinäkuun lopulla. Uusi teos on innostanut koreografia työskentelemään myös tulevaisuudessa Sydän-Hämeessä ja Pirkanmaalla.