Kyseessä on tavallinen kahvila toisen maailmansodan aikaisessa ranskalaiskylässä, jonka saksalaiset ovat ottaneet valtansa alle. Kahvilan pitäjä René tosin piilottelee saksalaisilta kahta englantilaista lentäjää, jotka vastarintaliike on majoittanut kahvilaan. Lisäksi kahvilan isäntä piilottelee saksalaisupseerien käskystä arvokasta taidemaalausta, jonka hän tosin aikoo anastaa sodan päätyttyä elelläkseen mukavasti. Kyseisestä maalauksesta on olemassa myös jäljennös, jota Gestapo tosin pitää aitona maalauksena – ja jonka Gestapo on määrännyt Renén piilottamaan kahvilaansa. Lentäjien, maalausten ja vastarintaliikkeen kytkösten lisäksi ranskalaisyrittäjä yrittää piilotella suhdettaan kahteen tarjoilijattareensa ja pitää välinsä viileinä saksalaiseen upseeriin, joka on kovin mieltynyt häneen.
Näin yksinkertaisista – tai monimutkaisista – lähtökohdista lähtee liikkeelle Tampereen Työväen Teatterin näytelmä Maanalainen armeija iskee jälleen, joka perustuu samannimiseen (’Allo, ’Allo!) tv-sarjaan. Ja mikäpä siinä liikkeelle lähdettäessä, kun pohjana on yksi tv-historian parhaita komediasarjoja.
Sarjaa seurannut tietää, mitä odottaa, mutta muutkin pääsevät varsin helposti kiinni tilanteeseen ja henkilöhahmoihin kahviloitsija Renén eli Ola Tuomisen toisinaan tekemällä taustoituksella.
Kymmenen kauden ajan kestäneen sarjan kääriminen parituntiseksi näytelmäksi ei ole varmasti ollut helppo työ, mutta siinä on silti onnistuttu. Tapahtumia riittää, taidemaalauksen (”Langennut madonna, jolla on isot tissit”) ympärille kiertyvä juoni pysyy hyppysissä ja mikä parasta esityksen vauhti kiihtyy toisella puoliskolla koville kierroksille.
Näyttelijöistä Tuomista on alkuun vaikea mieltää tv-sarjan pyyleväksi Renéksi, mutta toisaalta Tuomisen olemus sopii yhtä lailla hyvin kuvaamaan ulkoisilta mitoiltaan epätyypillistä rakastajahahmoa.
Tv-sarjassa herra Flick (Richard Gibson) oli mainio, joskin kalsea hahmo – eli sikäli varsin onnistunut kuvaus Gestapo-miehestä. Teatterin lavalla hänen saappaansa täyttää erinomaisesti Tommi Raitolehto, joka tuo hahmon tv-sarjan vastinettaan lähemmäs katsojaa niin tunteissaan Helgaa kohtaan kuin toisaalta koomisen äkäisissä raivonpuuskissakin. Jälkimmäisistä saa osansa esimerkiksi miehen epävireinen viulu.
Raitolehdon kontolle päätyi myös oman suosikkini, upseeri Crabtreen hahmo. Crabtree on englantilainen salainen agentti, joka on naamioitunut kylän santarmiksi ja avittaa samalla parhaansa mukaan vastarintaliikettä. Vaikka hänen ranskan kielen taitonsa on vähintäänkin kehnon puoleinen, kukaan ei silti epäile häntä brittivakoojaksi. Puutteellinen kielitaito johtaa moniin kiintoisiin lause- ja sanakommelluksiin.
– Ulkonaa voi saada luodin kyrväänsä, hän perustelee ulkonaliikkumiskieltoa ja mahdollisuutta saada luodista korvaansa.
Vauhtia, väärinkäsityksiä, läheltä piti -tilanteita, nokkelaa – osin pikkutuhmaakin – sanailua ja naureskelua eri kansallisuuksien yliampuville stereotypioille. En liene ainut, johon yhdistelmä tehoaa hävettävän hyvin. Pikkujoulujen illanvieton voisi aloittaa tai lopettaa eittämättä paljon huonommissakin merkeissä. Sen jälkeen voi kadota hyvinkin kepein mielin ja vastarintaliikkeelle tunnusomaisesti ”kuin aave yöhön”.
Ja varoa ettei saa niitä luoteja… sinne korvaansa.
