LP Kangasala oli tylyhkö emäntä, kun Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkue teki Pitkäjärvellä ensiesiintymisensä naisten lentopalloliigassa. Kokemusta liigavauhdista kertyi vieraille kolmen erän verran LP Kangasalan palattua voittokantaan luvuin 3–0 (25–15, 25–20, 25–20). Kolmen pisteen potti oli tarpeen paitsi henkisesti myös sarjatilanteen kannalta; kangasalalaisilla oli takanaan kaksi tappiota kolmesta edellisestä pelistä. Tappiot tulivat tosin vahvaa LP Viestiä vastaan.
– Peli oli meiltä vähän ihmeellinen: alku oli helppo, mutta toinen ja kolmas erä nihkeitä. 3–0-tulos on kuitenkin aina hyvä juttu, vaikkei peli mikään suurenmoinen esitys ollutkaan, arvioi LP Kangasalan valmentaja Tuomas Alatalo Kuortane-ottelua.
Voiton jälkeen Kangasala nousi sarjataulukossa neljänneksi, mutta ottelun tai jopa kaksi enemmän pelanneena kuin pahimmat kiistakumppanit.
Vastus oli ennakoidun mukaisesti loppuun asti taisteleva joukkue. Kotijoukkueen aloitussyötöt olivat kuitenkin astetta parempia kuin edellisen viikon otteluissa.
– Lisäksi keskihyökkäys saatiin nyt aiempaa paremmin mukaan, LP:n Alatalo huomauttaa.
Viestiä vastaan kauden avauksessa sivussa ollut Roosa Laakkonen toikin lisätehoja juuri tähän ulottuvuuteen. Kentällä pääsivät käymään kaikki kymmenen vahvuudessa ollutta pelaajaa, ja runsaslukuinen yleisö löysi kannustuksen kohteita myös vastapuolen pelureista.
Mikään tietty pelin osa-alue ei voitto-ottelussa ottanut valmennuksen silmiin negatiivisessa valossa. Tavoitteena on kuitenkin hioa kokonaisuutta ennen kuin vastaan asettuu Kuortanetta kosolti kovempi HPK. Kolmessa ensimmäisessä pelissään vaille erätappioita selvinnyt hämeenlinnalaisjoukkue kärsi viikonloppuna täystyrmäyksen OrPo:a vastaan ja putosi sarjakakkoseksi. Tappiosta varmasti sisuuntunut HPK saapuu Pitkäjärvelle keskiviikkona 30. lokakuuta.
– Siihen peliin on henkisesti ihan erilaiset lähtökohdat kuin Kuortanetta vastaan, Alatalo muistuttaa.
Erilaiset ovat myös LP Kangasalan ja HPK:n taktiikat. Hämeenlinnalaisjoukkue on rakentanut hyökkäyspelinsä pitkälti kahden ulkomaalaisvahvistuksensa, Anna Borichevan ja Marina Skenderin, varaan. LP pyrkii puolestaan Alatalon mukaan tulemaan ”leveästi ovista ja ikkunoista”.
– Meidän oman hyökkäyspelin täytyy toimia ja passipelin pysyä kasassa. HPK:n tehokaksikko yritetään pysäyttää, mutta muidenkin osa-alueiden on onnistuttava. Vähän pelissä voi nähdä sellaisia paikallispelin aineksia, ja itse olen aina halunnut voittaa juuri HPK:n, Alatalo maalaa ennakkoasetelmia.