Amerikkalainen positiivisuuden ja ulospäin suuntautuneisuuden kulttuuri tekee tuloaan Suomeenkin. Kaiken pitää olla kivaa, nastaa ja kliffaa. Hillitymmän persoonan omistavia ihmisiä ja niitä, jotka eivät alituiseen arjessaan ja Facebook-päivityksissään julista elämän ihanuutta, pidetään tylsämielisinä ihmisinä, joiden pitäisi jollakin tapaa muuttaa tai ”kehittää” itseään.
Television sisustusohjemissa pitää kirkua ja vuodattaa onnenkyyneleitä, kun ihana sisustustiimi on pistänyt koko kodin uuteen uskoon. Radiossa Vuoden parhaat hitit -cd-levyn tai Oiva Toikan lasilinnun voittamiseen pitää reagoida kuin olisi selättänyt parantumattomaksi uskotun syövän. Tositelevisio-ohjelmiin valitaan ne, jotka eivät pelkää sammakoiden päästämistä suustaan, ja onnellisuuskursseilla onnellisimpia uskotaan olevan niiden, jotka puhua pälpättävät päivät pääksytysten ja jotka ovat tunteissaan ja elämänasenteissaan avoimia kuin keväisin tulvivat lokakaivot.
…
Jos kaikessa mennään kohti amerikkalaisuutta, eikö suomalaisille voisi edes jättää yhtä elämänaluetta, jolla perimmäinen kansanluonteemme saisi näkyä vapaasti?
Ihminen kun ei enää saa valittaa edes säästä. Ei siitäkään huolimatta, että tutkimukset ovat todistaneet, että osa meistä todella kärsii kaamosmasennuksesta tai sen oireista. Mutta jos sanot olosi olevan syksyllä väsynyt tai alakuloinen, heti joku on muistuttamassa, että on se sentään kiva kun on neljä vuodenaikaa ja haluaisitkos sitten asua jossakin sellaisessa maassa, jossa on alituiseen 40 astetta lämmintä ja että menepäs siitä sinne Australiaan sammuttamaan niitä maastopaloja kun auringosta niin tykkäät.
…
Onneksi on sentään vielä kunnon melankolian ja sisäänpäin kääntyneisyyden puolestapuhujiakin. Eikä vain Suomessa, vaan myös Amerikassa, kuten esimerkiksi Introversion voima -kirjan kirjoittanut Laurie Helgoe. Hän toteaa kirjassaan, että onneksi sentään Pohjoismaissa ja Japanissa hillitympi sielunmaisema on arvossaan, vaikka Helgoen mukaan meilläkin ollaan menossa vastakkaiseen suuntaan.
Helgoen mukaan sisäänpäin kääntynyt ihminen ei ole onneton, epävarma tai arka luonteenpiirteensä, vaan yhteiskunnan häneen suuntautuneen arvolatauksen vuoksi. Jos eläisimme yhteiskunnassa, jossa ulospäin suuntautuneisuutta karsastettaisiin, olisivat sisäänpäin kääntyneet niitä kaikkein tyytyväisimpiä elämiinsä, eivätkä väkisin pyrkisi muuttamaan itseään muiden mieliksi.
Helgoen mukaan introverteilla on useimmiten hyvin rikas sisäinen elämä, he ovat luovia ja mielikuvitusrikkaita. Introverteilla elämä tapahtuu mielen sisällä, siinä kun ekstrovertit saavat mielensisältönsä ulkoisesta elämästä. Helgoen mukaan näillä kahdella ihmisryhmällä on täysin erilainen henkinen ja biologinen rakenne. Päinvastoin kuin ekstrovertit, eivät introvertit kerää voimiaan alituisesta höpöttämisestä tai ihmisten keskuudessa olemisesta. Heillä päinvastoin voimat ehtyvät jatkuvan mekastamisen, iloajattelun ja juhlien vuoksi. Kaikkien pilvillä kun ei ole niitä kuuluisia hopeareunuksia. Mutta silti se ei tee heistä onnettomia tai tyytymättömiä elämiinsä. Se on vain toisenlainen tapa suhtautua elämään.
….
Kun syksy on pimeimmillään ja loskaisimmillaan, kannattaa melankoliasta voimansa ammentavan kuunnella Helsingin Valituskuoron musiikkia. Kun negatiivisuuden maksimoi tietoisesti, kun on tarkoituksella oikein masentunut, surullinen ja valittavainen, asetelma kääntyy jo ympäri.
Niin käy kuunnellessa Valituskuoroa. Pian sitä jo huomaa nauravansa lähes kippurassa. Tai jos ei naurata, niin vähintäänkin olo muuttuu vapautuneeksi, sillä Valituskuoron musiikki auttaa hyväksymään itsessä ne kaikkein matalaotsaisimmat ja kielteisimmät piirteet. Onhan se hauskaa, kun joku muukin on huomannut, ettei töillä rikastu, ettei rakkaus kestä ikuisesti, että imurin piuha on aina liian lyhyt, nenäliinat liian kovia, sukkahousut valuvat kävellessä, kännyköiden äänet kaikki ärsyttäviä. Ja miksi ihmeessä Metripizza on vain puolimetriä pitkä, vessapaperi loppuu aina vessoista ja kun jotain pitää nähdä sattuu edessä aina olemaan se kaikista pisin ihminen?!!
Jouluisin samaa virkaa hoitaa Göstä Sundqvistin Oikein surullista joulua -kappale. Ei mikään saisi minua kuuntelemaan Hei tonttu-ukot –kappaletta tai Nisse-polkkaa. Tällaiset ritiratirallailoiset kappaleet todella vievät ne viimeisetkin voimat, joita joulun väkisin autuaaksi pakottava ilmapiiri vielä ei ole vienyt.
Mutta kuinka voimaantuneeksi sitä olonsa tunteekaan, kun kuulee levyltä Sundgvistin elämänrouhean äänen: ” Ja me toivotamme ikävää synkkää kylmää pimeää ja oikein surullista joulua!” Sitä huomaa hetkessä olonsa kerrassa piristyneen! Niinpä kannustankin kaikkia teitä, jotka ette löydä elämänvoimaanne yltiöpositiivisuudesta, ottamaan osaa Kangasalan pääkirjastossa 14. marraskuuta järjestettävään Murheellisten laulujen -iltaan. Lue illasta lisää sivulta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
