Pälkäneen 12–13-vuotiaat koripallopojat ottivat sunnuntaina kovan päänahan ja ison askelen kohti ikäluokan SM-sarjaa. Luja-Lukon C-juniorit kaatoivat Turussa lajin suurseuran Turun NMKY:n ja vankistivat asemiaan SM-karsintalohkon neljännellä tilalla.
Lohkon viisi parasta joukkuetta jatkavat vuodenvaihteen jälkeen pelejään SM-sarjassa. Luja-Lukolla on sunnuntaina mahdollisuus varmistaa ensimmäisenä pälkäneläisjoukkueena paikkansa maan korkeimmalla sarjatasolla. Pälkäneläiset kohtaavat Yhteiskoululla pelattavassa turnauksessa kello 10 Uudenkaupungin Korihait ja kello 16.30 Salon Palloilijat.
Sunnuntaina SM-karsintapisteistä pelattiin Turussa Nunnavuoren palloiluhallissa. Luja-Lukko lähti turnauspäivään altavastaajan asemasta, sillä sekä TuNMKY että Salon Vilpas olivat ensimmäisen kierroksen kohtaamisessa selvästi parempia.
Ottelu isäntäjoukkue NMKY:tä vastaan alkoi Luja-Lukolta hieman haparoiden. Joukkue sai vähitellen rytmistä kiinni ja vei ensimmäisen jakson 16–12. Myös toinen kymppi jatkui pälkäneläisten hallinnassa. Luja-Lukko upotti koreja läheltä ja kaukaa ja kasvatti johtoaan viidellä pisteellä.
Puoliajan jälkeen pälkäneläiset terävöittivät puolustustaan ja vastustajan hyökkääminen muuttui passiivisemmaksi. Turkulaiset puolestaan aiheuttivat Pälkäneen hyökkäyspelille hetkellisesti vaikeuksia asettumalla paikkapuolustukseen. Luja-Lukko kasvatti kuitenkin johtoaan kuudella pisteellä, joten vieraat pääsivät päätösjaksolle 15 pisteen johdossa.
Joukkue jatkoi loppuun asti, eikä antanut NMKY:lle tilaa käynnistää loppukiriä. Niinpä Luja-Lukko otti lohkokakkosesta yllätysvoiton lukemin 65–45. Syyskuun lopussa yhteiskoululla vastaava kohtaaminen päättyi turkulaisten 106–53 voittoon.
Heikko avausjakso ei hyydyttänyt peliä
Kolmen tunnin tauon jälkeen vastaan asettui lohkon toinen kärkijoukkue Salon Vilpas. Pälkäneläiset olivat kiinnittäneet valmistautumisessa huomiota salolaisten huimaan heittopeliin, jolla he murskasivat Luja-Lukon syyskuisessa yhteiskoulun ottelussa.
Ottelun alku oli kuitenkin Luja-Lukon kannalta murheellinen. Vilpas pommitti taululle hetkessä lukemat 0–11. Aikalisän jälkeen pälkäneläiset paransivat otteitaan ja jakson loppu pelattiin tasaisemmin 9–11.
Toisella jaksolla pälkäneläispuolustus alkoi tuottaa tulosta. Luja-Lukko kuroi eroa kori korilta kiinni. Hienon esityksen jälkeen puoliajalle siirryttiin Vilpaan kolmen pisteen johdossa.
Kolmannella jaksolla Luja-Lukko jatkoi hyvää puolustusta ja käväisi jopa muutaman pisteen johdossa. Jakson lopussa muutama puolustuspään nukahdus kostautui ja Vilpas voitti jakson kolmella pisteellä.
Päätösjaksolle lähdettiin siis kuuden pisteen takamatkalta. Eroa pyrittiin kuromaan kiinni pienellä riskillä. Se kostautui, sillä salolaiset onnistuivat purkamaan Pälkäneen puolustusviritykset ja kasvattamaan johtoaan.
Lopulta Vilpas vei voiton 54–76. Lopputuloksesta huolimatta pälkäneläispelaajien esitys oli huikea: avausjakson jälkeen reilusti tappiolla ollut joukkue nousi välillä johtoon ja taisteli tosissaan ottelun voitosta.
SM-sarjapaikka katkolla sunnuntaina
Etukäteislaskelmissa Turun turnauksesta ei odotettu isompia. NMKY-voitto toi kuitenkin mukavan bonuksen ja varmisti sen, että yksikin voitto lopuista neljästä pelistä toisi historiallisen SM-sarjapaikan. Otteluissa kohdataan lohkon kärkijoukkue Pyrintö. Muut kolme vastustajaa ovat sarjataulukossa pälkäneläisten takana, sillä Luja-Lukko voitti ne ensimmäisellä kierroksella.
Ratkaisuottelut Korihaita ja SalPaa vastaan pelataan yhteiskoulun kotisalilla sunnuntaina kello 10 ja 16.30. C-junioreiden SM-karsinnat päättyvät joulukuun alussa Tampereella paikallispeleillä Pyrintöä ja Raholan Pyrkivää vastaan.
Yhteiskoululla pääsee viikonloppuna seuraamaan myös minityttöjen huippukorista, sillä Luja-Lukon ykkösdivisioonajoukkue kohtaa lauantaina kello 10 ja 15.30 Tampereen Pyrinnön joukkueet. Aamun ottelussa vastaan asettuvat Tampereen nuoremmat minitytöt Pälkäne voitti ensimmäisellä kierroksella.
C-pojat koripallon SM-karsintasarja
PäLuLu – Turun NMKY 65–45
PäLuLu – Salon Vilpas 54–76
Sarjatilanne
Pyrintö | 8 | 8 | 0 | 789–424 | 16 |
TuNMKY | 10 | 7 | 3 | 884–543 | 14 |
Vilpas | 8 | 5 | 3 | 570–484 | 10 |
PäLuLu | 8 | 4 | 4 | 456–573 | 8 |
RaPy | 8 | 3 | 5 | 412–581 | 6 |
SalPa | 8 | 2 | 6 | 385–547 | 4 |
Korihait | 8 | 0 | 8 | 368–712 | 0 |
Kommentointi on suljettu.