Sahalahden päiväkodin remontti viimeistä silausta vaille valmis

Uusi barbie-talo on Matilda Savijärven (vasemmalla) ja Roosa Pesosen suosikkilelu.

Sahalahden päiväkodin vuoden alussa alkanut peruskorjaus valmistui niin, että henkilökunta ja valtaosa evakossa olleista lapsista pääsivät muuttamaan sisään lokakuun toisella viikolla. Sisä- ja ulkopinnoiltaan uudistetun päiväkodin arkea eletään vielä hiukan autioissa ja kaikuvissa tiloissa.

– Pienempiä lisäkalusteita, rullakkoja, hyllykköjä ja ilmoitustauluja, on vielä tulossa. Matot puuttuvat, samoin kuin verhot ikkunoista, luettelee päiväkodin johtaja Jari Markkinen, joka uskoo viimeistenkin silauksien valmistuvan joulukuun puoliväliin mennessä.

Ilmastoinnin tehon oikeita säätöjä etsitään vielä, mistä kertoo päiväkodin viileähkö, noin 18-asteinen sisäilma talon ääripäissä. Keskellä rakennusta on 22 astetta lämmintä.

– Saa nähdä, miten lämpö pysyy talven pakkasilla ja viileys kesäkuumilla. Ennen remonttia täällä paleltiin kylmillä ilmoilla ja hikoiltiin helteiden aikaan, Markkinen lisää.

 

Jakelukeittiö oman keittiön tilalle

Ruokailemassa Lenni Ruuppa (edessä), Janna Tikander, Eemeli Kangas, Jenina Saksala ja Vilja Saarenketo.

Peruskorjauksessa päiväkodin ulkokatto uusittiin ja vaihdettiin ulkoseinien laudoitus. Melkein kaikki ikkunat ja ovet vaihdettiin uusiin.

Sisäseinät hohtavat uutta maalipintaa limenvihreän ja pinkin vaaleissa sävyissä. Sisäkattonäkymätkin kaunistuivat, kun ennen näkyvissä olleet putket ja johdot jäivät remontin yhteydessä katteen taakse.

Päiväkoti on nyt sen väelle entistä turvallisempi paikka sähköisten lukkojen ja palohälytyksen automatisoinnin ansiosta.

– Jos täällä varoitin alkaa huutaa, niin siitä menee heti suoraan hälytys paloasemalle, Jari Markkinen mainitsee.

Lisätilaa tuli jokunen neliö, kun väliseiniä, siivoustiloja ja kuivauskaappi purettiin pois. Ruokaa valmistava keittiö muuttui jakelukeittiöksi.

– Ruoka tulee nyt Sariolan koululta, koulun loma-aikoina Pentorinteestä.

 

Peilit liian ylhäällä

Ruoka tulee nyt Sariolan koululta tai Pentorinteestä. Päivähoitaja Minna Pasanen annostelee muusia ja pinaattilättyjä Eerika Joukaselle. Takana päiväkodinopettaja Anna-Maija Maijala.

Runsas määrä uusia leluja vanhojen tuttujen tavaroiden rinnalla odotti evakosta palanneita lapsia.

– Uusi merirosvolaiva tuli, Tomi Tammelin muistaa.

– Prinsessoja ja uusia barbeja, Eerika Joukanen ja Janna Tikander lisäävät.

Tytöt viihtyvät barbie-matoilla. Roosa Pesosen ja Matilda Savijärven suosikki uutuusleluista on barbie-talo.

Henkilökunta lasten lailla nauttii korkeista, ergonomisesti oikein muotoilluista tuoleista ja työpöydistä. Päiväkodinopettaja Anna-Maija Maijala kehuu pukemispenkin polvia ja selkää säästäviä ominaisuuksia.

– Lapsi nousee tähän eteen, jolloin lahkeet saa hyvin laitettua istualtaan, ei tarvitse kumarrella, eikä kyykkiä.

Ruusujen lisäksi Maijalalla on tarjottavana risuja suunnittelusta vastanneelle arkkitehdille.

– Lasten lavuaarien yläpuolella olevat peilit ovat aikuisten korkeudella. Jos lasta ei nosta syliinsä, hän ei voi itse tarkistaa, onko kasvoihin jäänyt maitopartaa pesun jäljiltä.

– Jalkineiden kuivatukseen tarkoitettua kiinteää seinätelinetilaa on liian vähän. Kurahaalareille ei ole ripustuskoukkuja ulko-oven vieressä, ne on pakko säilöä ulkovaatteiden kanssa samassa naulakossa.

– Puhuimme näistä asioista suunnitteluvaiheessa arkkitehdille, mutta hän ei kuunnellut meitä, Maijala harmittelee.

 

Rauta-aita avasi näkymät

Lasten lavuaarien yläpuolelle on tilattu uudet, isommat peilit. Nykyiset peilit ovat niin korkealla, etteivät lapset näe niistä kasvojaan. Päiväkodinopettaja Anna-Maija Maijalan sylissä Tomi Tammelin.

Päiväkotia ennen ympäröinyt valkoinen lauta-aita vaihtui pirteän punaiseen rauta-aitaan.

– Sitä on kehuttu. Lapset näkevät aidan läpi, mitä muualla tapahtuu ja keitä viereiselle leikkikentälle on tullut, päivähoitaja Lahja Heinonen mainitsee.

Piha-alue on salaojitettu niin, että kuraisella tantereella leikkimisen pitäisi olla taakse jäänyttä elämää.

– Alapihalta löytyi vesilätäkkö, Tomi Tammelin kuitenkin kertoo.

Remontin yhteydessä uusittiin koko ulkokalusto nykyisiä turvallisuusvaatimuksia vastaavaksi. Keinuja on nyt enemmän, suosittu liukumäki toimii myös leikkitilan katteena. Vanhoista välineistä lapset kaipaavat kiipeilytelinettä.

– Minä haluaisin ajaa pihalla polkupyörällä, Eerika Joukanen toivoo.

 

Lapsia edelleen palaamatta

Eerika Joukanen (vasemmalla), Janna Tikander, Jenina Saksala ja Laura Vanhala leikkimässä barbie-matolla.

Sahalahden päiväkodin remontin aikana lapsia oli evakossa Kuhmalahden päiväkodissa ja Rantakoivistossa sijaitsevassa Kontin päiväkodissa. Kaikki vanhemmat eivät pystyneet kuljettamaan lapsiaan hoitoon tavallista pidemmälle näihin varapaikkoihin.

– Entiset nuorisotilat kunnostettiin päiväkotikäyttöön. Sinne perustettiin 15 lapsen ryhmä remontin ajaksi, Jari Markkinen mainitsee.

Edelleenkin Sahalahden päiväkodissa ennen remonttia hoidossa olleita lapsia on maailmalla, Kuhmalahdella ja Herttualassa. Sahalahden päiväkodin täyttää siellä kirjoilla olevat 63 lasta. Myös entisessä kunnanvirastossa toimiva Ilolan ryhmis ja Lahdenkulman ryhmis ovat täynnä. Paatialan ryhmiksen toiminta lakkautettiin aiemmin syksyllä.