Miksei vanhainkodille saada varavirtaa?

Keskiviikkoisessa Sydän-Hämeen Lehdessä kerrottiin Kuhmalahden sotaveteraanien 50-vuotisjuhlasta Pentosalissa. Kuhmalahtelaisisännät olisivat järjestäneet talolle omilla aggregaateillaan sähköt, mutta uudessa hienossa keittiössä ei ollut kytkentää, josta virtaa olisi voitu syöttää.

Samaan törmättiin myös Pälkäneen vanhainkodilla. Myrsky pimensi talon kahdeksaksi tunniksi, ja asukkaat jäivät sähkösängyissään kuka minkin asentoon.

Suurin ongelma oli kuitenkin ruoanlaitto. Saatavilla oli aggregaatteja, mutta Harjutuulen keittiöllä ei ole liitosta sitä varten.

Jokseenkin jokaisella maatilalla on nykyisin pistoke, josta voidaan jauhaa virtaa tilan laitteille, kun myrsky taas katkaisee sähköt. Olisikohan kunnankin jo vihdoin otettava varautuminen vakavissaan?

Myrskyt eivät ainakaan vähene. Toivottavasti ei enää kertaakaan lukea, että taas vanhainkodin asukkaiden ruoka oli kylmää ja viemärivedet juoksivat järveen, kun kunta ei ole vieläkään hoitanut varavoimaa kriittisiin kohteisiin.

 

 

Sunnuntai selvittiin kiisselillä ja viilillä

Vanhustyönjohtaja Liisa Ihalainen kertoo, että viimeisen myrskyn ja sähkökatkoksen opetuksia käytiin tuoreeltaan läpi teknisen toimen kanssa.

– Viisainta varautua siihen, että äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät. Parannamme varavalosysteemeitä vanhainkodilla ja päivitämme ohjeitamme. Teknisellä puolella on yksi aggregaatti, ja niitä on tarkoitus hankkia lisää.

Ihalaisen mukaan vanhainkodin työntekijät ja asukkaat toimivat rauhallisesti ja pärjäsivät hyvin, vaikka talo pimeni tuntikausiksi.

– Varavalosysteemin pitäisi valaista viisi tuntia. Nyt virtaa riitti vain pari tuntia. Sen jälkeen hoitajilla oli otsalamppuja ja muita taskulamppuja. Varavalojen on toimittava pidempään, sillä se on turvallisuusriski, jos asukkaat lähtevät kompuroimaan pimeille käytäville.

Ihalaisen käsityksen mukaan kunto-osastolla on sähkökaappi, jonka kautta voidaan syöttää varavirtaa valaistusta varten.

– Mutta tietääkseni ei sellaista määrää, että aggregaatin varassa pystyisi tekemään ruokaa. Sunnuntaina piti selvitä ilman lämmintä ruokaa, muun muassa leivällä, kiisselillä, jugurtilla ja viilillä.

Vanhainkodin sähköt katkesivat sunnuntaina kymmenen aikaan. Virta palasi kahdeksan tunnin jälkeen. Kylän toisella puolella sähköt eivät pätkineet lainkaan.

– Se on kiusallista, että juuri kriittisimmät toiminnot eli vesilaitos ja vanhainkoti sijaitsevat sillä puolella kylää, josta virrat aina katkeavat myrskyllä. Ja myös se on ihmeellistä, että myrskyt sattuvat aina iltaan, yöhön tai viikonloppuun, jolloin väkeä on kaikkein vähiten töissä, Liisa Ihalainen sanoo.

Sunnuntaina ehdittiin varautua myös siihen, että kotona asuvia vanhuksia pitää siirtää laitoksiin.

– Jos sähkökatkos pitkittyy, sähkölämmitystalot alkavat viilentyä. Meillä on kuitenkin tietoa ainoastaan omista asiakkaistamme. Poikkeustilanteessa olisi tärkeää, että muiden vanhuksien omaiset varmistaisivat, että ihmiset selviävät kodeissaan.

Kommentointi on suljettu.