Harri Mäkynen: Villit yrittäjät eivät pärjää ketjujen puristuksessa

Sammonkulma sulkee joulukuun puolivälissä

Pirkanmaan osuuskauppa ei ole tässä vaiheessa tuomassa Pälkäneelle ABC-taukopaikkaa tai uutta GrilliMarket-konseptia, vaan etsii kiinteistöön uutta vuokralaista.

Pälkäneen Sammonkulma sulkee ovensa joulukuun puolivälissä. Valtatien varren perinteikäs ruoka- ja kahvipaikka palvelee viimeistä päivää 15. joulukuuta.

– Kauppa ei käy niin hyvin, että tässä pärjäisi. ABC:n myötä myynti laski entisestään. Ihmiset käyvät vihreän korttinsa kanssa ovella, mutta kääntyvät kannoillaan, kun meillä ostoksista ei saa bonusta, Harri Mäkynen sanoo.

– Villi yrittäjä ei enää pärjää ketjujen puristuksessa. Tai ainakin kauppapaikan pitäisi olla mahdottoman hyvä ja kiinteistön oma.

Mäkynen on pitänyt Sammonkulmaa seitsemän ja puoli vuotta.

– Olemme tehneet pitkää päivää ja lomailleet tänä aikana pari kuukautta. Mutta siitä huolimatta homma ei kannata, hän harmittelee.

Tehdastien yrityskorttelin omistava, Vuoden yrittäjänä juuri palkittu Tero Nikkanen myi Sammonkulman reilu vuosi sitten Pirkanmaan Osuuskaupalle.

Peli päätettiin viheltää poikki, kun terveyskin alkoi reistailla.

 

Osuuskauppa etsii vuokralaista

Sammonkulman ravintola ja kahvila on itsenäinen yritys. Polttoainekaupasta vastaa nykyisin ABC, sillä Tehdastien yrityskorttelin omistava Tero Nikkanen myi kiinteistön reilu vuosi sitten Pirkanmaan osuuskaupalle. Lahdentien ja Luopioistentien risteys kiinnosti muitakin ketjuja, sillä Pälkäneen polttoainekauppa saattaa mennä uusjakoon, jos pohjavesialueella sijaitsevan Aapiskukon polttoainekauppa loppuu.

Pirkanmaan osuuskauppa toivoo, että Sammonkulmaan löydettäisiin uusi yrittäjä, eikä bensa-asema jäisi kylmäksi.

Pirkanmaan osuuskaupan mukaan bensakauppa käy vilkkaasti Pälkäneen ABC:llä. Harri Mäkysen mukaan tankkaajat käyvät sisällä lähinnä vessassa, kun Sammonkulman ostoksista ei saa bonusta.

– On valitettavaa että nykyisen vuokralaisen liiketoiminta liikepaikalla loppuu, osuuskaupan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Anu Päivinen sanoo.

Hänen mukaansa Sammonkulma on virkeä liikepaikka ja polttoainekauppa käy hyvin.

Osuuskaupalla on valtatien varressa noin hehtaarin tontti, sillä huoltoaseman lisäksi se osti myös naapurikiinteistön. Suunnitelmissa ei ole ainakaan tässä vaiheessa oman taukopaikan rakentaminen Pälkäneelle.

– Olemme vasta selvittämässä kiinteistön kuntoa: millaisia korjaustarpeita siinä olisi ja millaiset investoinnit se vaatisi, Päivinen sanoo.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?