Työväentalo korjattiin nykypäivään – perinteitä vaalien

Uudistettu työväentalo loistaa komeana Tervaniemen hämärtyvässä illassa.

Tervaniemen perinteikkäällä työväentalolla vietettiin lauantaina Työn juhlaa. Sehän sopii työväentalon henkeen muutenkin, mutta nyt teemalle oli erityisen paljon perusteita.

Vuonna 1931 käyttöön vihitty rakennus on viimeisten kahden vuoden aikana kokenut ahkeran talkootyön ansiosta perusteellisen kasvojen kohotuksen. Loppuun saatetun remontin ansiosta talon valmiudet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen nousivat kokonaan uudelle tasolle.

–  Ensi kesäksi on jo nyt varauksia häihin ja muihin perhejuhliin, iloitsee Markku Lehmus, yksi uutterimmista talkoolaisista.

Työväentaloa omistava Kuhmalahden sos.dem. yhdistys ei ole moniin vuosiin markkinoinut tiloja aktiivisesti niiden heikon kunnon takia. Ennen remonttia taloon ei tullut edes juomakelpoista vettä.

–  Nyt talo soveltuu monenlaisiin perhejuhliin ja huvitilaisuuksiin. Toivomme myös kulttuuriväen ottavan paikan käyttöönsä, onhan täällä järjestetty tähänkin asti esimerkiksi Tervaniemi-Rockia jo viitenä vuonna. Ensi keväänä talossa saatetaan viettää jopa Kangasalan vappujuhlia, Markku Lehmus luettelee.

Lehmus korostaa, että uusittu talo on tarkoitettu kylätaloksi kaikkien halukkaiden käyttöön.

 

Pitävä katto ja puhdasta vettä

Ohikulkijoille parhaiten näkyvät muutokset remontti toi jo viime vuonna uuden vesikaton ja ulkomaalauksen muodossa. Joitakin lahoja hirsiä ja ulkovuoraustakin uusittiin vesivahingon jäljiltä. Keittiön puoleiseen päätyyn rakennettiin terassi ja invaluiska.

Kuluvana vuonna talo liitettiin kunnalliseen vesijohtoverkkoon ja keittiöön asennettiin lämminvesivaraaja. Hädänalaisia helpottamaan tehtiin kompostoivat käymälät ja inva-wc. Keittiökin uusittiin perusteellisesti laajentamalla sitä vahtimestarin kammarin verran ja puhkaisemalla ”elämänluukku” keittiön ja kahvion välille. Modernien koneiden ohella keittiössä on sähkökatkojen varalta ja tunnelmaa luomassa uusi puuhella. Myös viemäröinnit ja sähkötyöt uusittiin.

–  Kaikki tämä vaati yli 2000 talkootuntia. Työssä ahersi yli neljäkymmentä talkoolaista. Meitä kuhmalahtelaisia lämmittää eritoten kangasalalaisten mittava työpanos, kiittelee Markku Lehmus.

Uudistusten suunnittelu oli kangasalalaisen arkkitehdin Eero Järvenpään vastuulla. Sama mies oli jo 30 vuotta sitten suunnittelemassa työväentalon edellistä remonttia.

Kangasalta tuli myös taloudellista apua yrityslahjoitusten ja haastekampanjan kautta sekä sos.dem. kunnallisjärjestöltä. Ratkaisevaa hankkeen rahoituksen kannalta oli Pomoottorin myöntämä EU-tuki, joka kattoi valtaosan remontin rahallisista kustannuksista. Kuntakin myönsi lopulta oikaisuvaatimuksen ja äänestyksen jälkeen 50 prosentin alennuksen vesiliittymän hinnasta.

 

Lämminhenkiset iltamat

Lauantaiset juhlallisuudet aloitettiin maistuvalla lihakeittotarjoilulla. Ruokailun päälle siirryttiin saliin varsinaisen ohjelman pariin. Tervetuliaissanoissaan Kari Koljonen toivoi talon päätyvän mahdollisimman laajojen piirien tietoisuuteen luovuuden innostavana keitaana, jossa voi nauttia edelleen myös entisaikojen tunnelmasta pönttöuunien lämmössä.

Kusti Vuorisen vetäistyä haitarilla asiaankuuluvan työväenmarssin, oli juhlapuheen vuoro. SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Salmela korosti puheessaan talkootyön sekä sitä tehdessä vallinneen yhteishengen ja huumorin merkitystä hankkeen menestykselle. Salmela palkitsi neljä uutteraa talkoolaista: Ulla Kivirannan, Jouko Tapanilan, Markku Lehmuksen ja Kari Koljosen.

Perinteistä iltamatunnelmaa loivat Risto Lehdon esittämä Tippavaaran isäntä, Isto Kaarneen tulkitsema Betonimylläri ja Antero Uskalinmäen muhevat laulut.

Loppuillasta pantiin jalalla koreasti Kusti Vuorisen orkesterin tahdittamana – kunhan harhaan ajaneet musikantit olivat löytäneet perille.

Uutterasta talkootyöstä palkitut Ulla Kiviranta, Kari Koljonen, Markku Lehmus ja Jouko Tapanila.