Suomi oli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten ajan urheilun suurvalta. Suomalaisurheilijat rohmusivat silloin kolmanneksi eniten olympiamitaleita.
Suomi juostiin maailmankartalle, ja juoksijoitaan ihailleet suomalaiset saivat myös lapsensa juoksemaan. Kilpakentillä koettiin toinen menestysbuumi 1970-luvulta alkaen.
Esimerkki ja uurastuksesta odottava palkinto ovat innostaneet uudet sukupolvet paiskimaan töitä saavutusten eteen myös muissa perinnelajeissa, muun muassa painissa ja keihäänheitossa.
Köyhä ja isätön rautatieläinen ja helsinkiläisperheen palvelijatar saivat 1800-luvun lopulla Helsingissä seitsemän poikaa, joista neljä haudattiin ennen ensimmäistä ikävuotta. Yksi kolmesta eloon jääneestä ojasta oli Artturi Ilmari Virtanen. Kemiaa opiskellut Virtanen kehitti AIV-rehun, josta hänet palkittiin vuonna 1945 Nobelin palkinnolla.
Koulutus tuotti urheilun tapaan menestystarinoita: opiskelun avulla köhistä ja vaatimattomista oloista saattoi harpata hienoihin saavutuksiin ja menestykseen. Tällaiset esimerkit kannustivat suomalaisia opiskelemaan.
Suomi oli kehitysmaa, kun sivistysintoilijat keksivät, että jukuripäiden kaaliin pitää paukuttaa tietoa. Suomen menestystarina alkoi siitä, että koulu rakennettiin koko kansaa, eikä vain hyvien perheiden vesoja varten.
Suomalaiskoulu ei ole erottunut muista maista siinä, miten meillä tuotetaan huippuyksilöitä, vaan siinä, miten kaikille pystytään antamaan perustaidot.
On tärkeää pitää heikoimmista on huolta, mutta kaikkien rimaa ei pitäisi asettaa heidän mukaansa. Nyt on käymässä niin, että koulut muuttuvat päivähoitopaikoiksi. Opettajista on tullut pellejä, jotka koettavat keksiä kivaa tekemistä, että kaikki saataisiin huomennakin koolle.
Ennen harrastuksissa tavoiteltiin kehitystä ja menestystä, nyt tärkeintä on, että lapset pysyvät poissa pahanteosta. Koulu on omaksunut saman linjan. Tämä on suurin syy siihen, että Suomi on ennakkotietojen mukaan putoamassa johtavien koulumaiden listalta.
Lista perustuu yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa mittaavaan Pisa-tutkimukseen. Se on ollut Suomen ylpeydenaihe, sillä suomalainen koulu on löytynyt kerta toisensa jälkeen mitalisijoilta.
Meillä on innostuttu jopa kuvittelemaan, että koulutusvienti voisi olla yksi tulevaisuuden menestystuotteita. Onhan maailman johtavista teollisuusmaistakin käyty hakemassa Suomesta mallia koulun kehittämiseen.
Heikkojen Pisa-tulosten vuoksi asiantuntijoita on haastettu pohtimaan koulun tilaa. He ovat keskittyneet yhteiskunnan muutokseen ja tarjonneet lääkkeeksi koulujärjestelmän hienosäätöjä.
Järjestelmien sijaan katseet kannattaisi suunnata koululaiseen.
Oppiminen edellyttää työntekoa. Jos ei tehdä töitä, ei tapahdu oppimista.
Työntekoa tarvitaan oppilaan pulpetissa ja kotona, ei ministeriössä, kunnan koulutoimessa tai opettajanhuoneessa.
Nyt on käymässä niin, että oikeuksiaan vaativat, mutta velvollisuutensa laistavat eurooppalaisvätykset jäävät jalkoihin, kun kehittyvät maat porskuttavat eteenpäin.
Kommentointi on suljettu.