Vanhaa Guns´n´Rosesia, vähän uudempaa Kissiä, vielä uudempaa Bon Jovia ja 3 Doors Downia sekä uutta Daughtrya ja Nickelbackia. Syksyllä matalalla profiililla aloittanut Fun Tampere luottaa melodiseen valtavirran rokkiin, mutta ei ole silti mikään pelkän pohjoisamerikkalaisen rokin tai 1980-luvun hevin hyysääjä.
Ote tältä aamulta: Nightwishin Nemo, jota seurasivat Genesiksen Land of confusion ja The Verven Bitter sweet symphony, eilen kättä löivät sulassa sovussa Sheryl Crow, Red Hot Chili Peppers, Simple Minds ja Europe. Kotimaisissa bändeissä linja on sama: Lovexin ja Negativen kaltaisten yhtyeiden lisäksi joukkoon mahtuu suomeksi laulavista vaikkapa Don Huonot, ja valtaisan suureksi onneksi Yö loistaa poissaolollaan.
Suomalaisista – ja itse asiassa samalla kaikista artisteista – eniten soittoaikaa on oman näppituntumani mukaan saanut The Rasmus, jonka versiota Ghostbustersista kuuntelee vuosien jälkeen mielellään; jopa mieluummin kuin bändin uudempaa tuotantoa.
Soittolistalle mahtuu myös sekä oikeita että valheellisesti siihen kategoriaan luokiteltavia yhden hitin ihmeitä, kuten Inxs (Need you tonight), Tears for Fears (Everybody wants to rule the world) tai Meredith Brooks (Bitch).
Monipuolisuutta siis löytyy – ja itse asiassa se on yksi Funin ehdottomista vahvuuksista. Sama kappale ei kuulu korviin neljää kertaa päivässä, harvoin edes kahdesti. Monikaan kipaleista ei myöskään tule vastaan muilla kanavilla.
Monen tunnetun kappaleen lisäksi kanavalla kuulee myös harvemmin soitettuja kipaleita tunnetuilta ja tuntemattomammilta esittäjiltä, mikä lisää aiemmin mainittua monipuolisuuden vaikutelmaa. Ennen kaikkea se antaa odottaa, josko täältä kuulisi niitä tiettyjä, esimerkiksi Shawn Mullinsin, Eagle-Eye Cherryn tai Jeff Healeyn kappaleita, joita missään ei ole aikoihin soitettu. Fun muistuttaakin niistä ajoista, jolloin sen ”isosisko”, aloitteleva Radio Sun saattoi loksauttaa kuulijan suun hämmästyksestä auki soittaessaan todellisia harvinaisuuksia.
Myös kappalevalinnoista kanava ansaitsee lämpimät onnittelut, joskin tässä liikutaan äärimmäisen henkilökohtaisen kokemuksen tasolla. Yhtä kaikki Scorpionsilta kuuntelen itse mieluummin Send me an angel -biisin kuin samantyylisen mutta puhki kalutun Winds of changen, Oasikselta ansaitsee tulla soitetuksi juurikin loistava Don’t look back in anger, Foo Fighters ei oikeastaan ole häävi Learn to fly -kappaletta lukuun ottamatta ja Ismo Alangon lauluista vain Ruuvaa, väännä, säädä, hinkkaa saa minut laulamaan antaumuksella mukana.
Lyhyen taipaleensa aikana Fun on säätänyt hieman linjaansa, ja popeimmat elementit on pudotettu pois. Popahtavista vedoista soittoon pääsevät nykyisellään ne hieman rokahtavammat.
Rokki raikaa hyvin valitun linjan mukaisesti, eikä Radio Rockilta tai Radio Cityltä välillä kuultavaa örinä- tai mättöheviä soiteta. Myös ilmeisimmät ja samalla kliseisimmät rokkiklassikot on älytty kiertää, samoin kuin masentava suomalainen junttirokki. Toivottavasti nämä linjaukset pitävät, joskin satunnaiset sivuaskeleet popin suuntaan ovat mielestäni jatkossakin sallittuja, kunhan ne tehdään samoin periaattein kuin muunkin musiikin kanssa. Aiemmin näin on ollutkin; Samantha Mumban Gotta tell you ei ole ollut suoranaisessa tehosoitossa muilla kanavilla.
Kun vielä studiossa ja juontajien jutuissa liikutaan kirosanoja viljelemättä ihan oikeasti Pirkanmaan seudulla, jäävät sekä rasittava Radio Rock että Radio Cityksi muutettu ja sen myötä paikallisuutensa hukannut Radio 957 auttamatta kakkoseksi.
Radio 957, lepää rauhassa.
Fun Tampere – hold the line! Ansaitset tulla löydetyksi.
