”Tällä naisella on maailman suurin sydän, johon mahtuu kaikki ihmiset ja eläimet”, kirjoitti yksi äänestäjä ehdottaessaan Hanna Heinoa Vuoden Pälkäneläiseksi.
Palkittu eläinsuojeluvalvoja on ollut edellisvuosinakin kärkikolmikossa, kun pälkäneläiset ovat äänestäneet Vuoden Pälkäneläistä. Tänä vuonna selväksi ykköseksi noussut Hansu keräsi entistä enemmän ääniä myös opettajana.
”Omistautumisellaan työhönsä ja rakkaudesta lapsiin hän on tehnyt Epaalan koulusta innovatiivisen, ajan hermolla olevan, lapsille viihtyisän ja turvallisen ihanan koulun.”
Heino laittaa hyvää kiertoon myös pälkäneläisille apua tarjoavassa Varapäreessä, jonka käynnistäjiin hän kuuluu.
Palkittu myönsi jääneensä poikkeuksellisesti sanattomaksi, kun Pälkäneen Yrittäjien puheenjohtaja Ari Syrjynen soitti ja kertoi palkinnosta.
– Istuin koulun rappusille ja porasin.
Heino palkittiin itsenäisyyspäivän ilotulituksen yhteydessä perjantaina. Tapahtuman järjesti Pälkäneen Yrittäjät. Vuoden Pälkäneläistä äänestäneiden kesken arvottiin Kostian Kievarin joulukinkku. Sen voitti Tarja Kankaanpää.
Äänestäjien kommentteja Hanna Heinosta
-
Tällä naisella on maailman suurin sydän, johon mahtuu kaikki ihmiset ja eläimet.
- Hän on Ihminen isolla Iillä. Pitää huolen sekä elimistä että myös ihmisistä samalla. Henkilö, jolla on vahvuutta ja ”työkaluja” auttaa apua tarvitsevaa !
- Kaikki eläinimmeiset tietää, ja tuntee Hannan tietotaidon. Hanna oli jopa valmiina lähtemään meidän muiden vapaaehtoisten kanssa pelastamaan eläimiä Laukaan räjähdysvaaran uhatessa. Jopa Aamulehdessä oli juttu hänestä ja motari porukan haukasta. Kaikki tämä hänen omasta rahapussistaan.
- Monessa mukana, lannistumaton luonne vastoinkäymistenkin edessä.
- Rankka työ, joka vaatii paljon ja jota Hanna tekee suurella sydämellä !!
- Tekee paljon pyyteetöntä hyvää eläinten ja myös ihmisten hyväksi.
- On toiminut sydämellään lasten hyväksi koulussaan. Vankka ammattitaito, luovuus, aito välittäminen ja suurenmoinen omistautuminen työlleen.
- Ehdottomasti sydämellisin ihminen, jonka tiedän. Itseään säästämättä, pyyteettömästi auttaa eläimiä. Niin pientä eläintä ei ole, etteikö Hansu sille oviansa aukaise. Kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen, ei kun tuulta päin! Sellainen on meidän Hansu.
- Lasten ja vanhusten ystävä sekä auttaja!
- Hän tekee pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi, ihmisiä unohtamatta.
- Hän on niin erinomainen esikuva lapsille, että voin vain rukoilla oman lapseni saavan joskus yhtä luonnonläheisen ja empaattisen opettajan. Hanna jaksaa välittää eläimistä ja hankkia apua sitä kaipaaville. Toivotan Hannalle hyvää jatkoa ja voimia niihin hetkiin, jolloin tuntuu että voimia on viety useamman ihmisen edestä!
- Hän on pyyteettömästi tehnyt valtavan paljon hyväntekeväisyystyötä etenkin eläinten parissa, mutta myös ihmisten hyväksi.
- Hän hoitaa eläinsuojeluvalvojan tehtäväänsä, opetustyötään ja naapuriapua niin mahtavalla tavalla että en ole muiden tavannut näin hienolla tavalla toimivan.
- Epaalan koulun johtajaopettaja on omistautumisellaan työhönsä ja rakkaudesta lapsiin tehnyt Epaalan koulusta innovatiivisen, ajan hermolla olevan, lapsille viihtyisän ja turvallisen ihanan koulun. Hanna on tehnyt työtään sydämellä ja kunnioituksella lapsia kohtaan että ansaitsee mielestäni tunnustusta.
- Mahtavan upea hyväntekijä, auttaa paljon eläimiä ja ihmisiä!