Pitkä työ:  Kaarle Sulamaa perehtyi historiateosta kirjoittaessaan perusteellisesti Luopioisten seutuun

Luopioinen hahmottui uudelleen

Julkistamistilaisuudessa kirjan ostaneet saivat sen Kaarle Sulamaan nimikirjoituksella varustettuna.

Luopioisten historian kirjoittaja, valtiotieteen tohtori ja filosofian maisteri Kaarle Sulamaa on itse sukujuuriltaan pälkäneläinen ja viettänyt aina paljon aikaa Pälkäneellä. Ennen kirjoitusprosessin alkamista hän tunsi Luopioisten kunnan nykyajan, mutta historiaan syventyessään hän alkoi hahmottaa aluetta kokonaan uudella tavalla.

– Katselen nyt toisenlaisin silmin koko seutua, kun olen tarkastellut sitä kylä kylältä, hän sanoo.

Sulamaa kertoo, että hänellä oli työssään muutamia keskeisiä tavoitteita. Hän halusi kirjoittaa tavallisen lukijan kannalta mielekkään historian, josta selviävät paikkakunnan historian suuret päälinjat.

– Kaikesta ei voi saada mukaan yksityiskohtia, ja kun alkuperäistä käsikirjoitusta vielä lyhennettiin, ei mukaan olisi millään mahtunutkaan enempää, hän huomauttaa.

Tärkeää oli myös selvittää huolellisesti 1800-lukua huolimatta siitä, että jaksoon ei mahdu mitään erityisen huomiota herättäviä tapahtumia – paikallisesti järisyttäviä sattumuksia kyllä, kuten kirkon tuhopoltto vuonna 1806.

– Tein työtä innolla ja kiinnostuin sitä enemmän, mitä pitemmälle etenin ja mitä enemmän aloin saada todellista kuvaa seudun luonteesta. Olin esimerkiksi kuvitellut, että Pälkäne ja Luopioinen olisivat olleet jo varhain yhteydessä toisiinsa, mutta tosiasiassa niillä onkin ollut pitkään kuin seinä välissä, Sulamaa kuvailee.

Luopioislaisten asiointisuunta kulki pitkät ajat lähes yksinomaan Hauholle. Pälkäneelle päin ei ollut paljon asiaa ennen kuin Tampere alkoi 1800-luvulla kasvaa ja kehittyä teollisuuskaupungiksi. Silloin se alkoi houkutella väkeä myös Luopioisista, ja samalla yhteydet matkan varrella oleviin naapuripitäjiin alkoivat tiivistyä.

Toinen mielenkiintoinen havainto tutkijalle oli se, miten jyrkästi alue jakautuu eri säätyjen kesken. Luopioisten talonpoikaiskylät ovat sijoittuneet tarkasti pitäjän länsirajalle. Pohjois- ja koillisosat ovat olleet metsää ja erämaata ja toisaalta isojen kartanoiden hallitsemia maita, jonne on sittemmin raivattu torppa toisensa jälkeen.

Luopioisten kylä itsessään tuli muita merkittävämmäksi vasta, kun kappeliseurakunta muodostettiin, ja kylästä tehtiin ilmeisesti hyvien vesiliikenneyhteyksien takia alueen hengellinen keskus.

Sulamaa halusi saada oman aistituntuman tutkittavaan alueeseen.

– Kirjoittaessani kiersin paljon Luopioisten kyliä. Minulle oli hyvin avartavaa, että kävin tutustumassa kyliin ja taloihin, joita tutkin ja joista kirjoitin, Kaarle Sulamaa kertoo.

Käynnit kylissä olivat miellyttäviä myös sen vuoksi, että paikalliset ihmiset olivat avuliaita ja ystävällisiä. Oma lukunsa olivat vielä sukututkijat, jotka näkivät materiaalin hankkimisessa paljon vaivaa.

– Minut otettiin aina hyvin vastaan, ja sain paljon apua, tietoja, tarinoita ja kuvamateriaalia suoraan luopioislaisilta itseltään. Olen hyvin kiitollinen avusta, Kaarle Sulamaa sanoo.

 

Pienistä kylistä kasvaa kappeliseurakunta

Kaarle Sulamaankirjoittamassa historiateoksessa Luopioisena käsitellään koko sitä aluetta, joka muodosti Luopioisten kappeliseurakunnan

Vuonna1735 valmistunut Luopioisten kirkko. Pertti Toivarin
piirros. Kirjan kuvitusta.

1690-luvulta alkaen ja joka itsenäistyi 1800-luvun lopulla. Alueen varhainen historia on erillisten kylien historiaa, koska ennen kappelin perustamista mitään varsinaista niitä kokoavaa tai yhdistävää tekijää ei ollut.

Vahva kyläidentiteetti on ilmeisesti aina määrittänyt jollakin tavoin aluetta – Luopioinenhan on edelleen persoonallisten ja innovatiivisten kylien seutua.

Luopioislaisten yhteistä menneisyyttä näyttää leimaavan myös jonkinlainen suojassa säilyminen. Kaikki mahdolliset sodat, epidemiat, ryöstöretkeilijät ja verojen kerääjät eivät löytäneet sinne, koska kylät sijaitsivat heikkojen kulkuyhteyksien päässä rintapitäjistä. Samasta syystä jotkut vanhat tavat ja käytännöt säilyivät pitkään.

Kirjasta saa käsityksen, että seurakunta on ollut Luopioisissa erityisen merkittävä aivan oman kappelin perustamisesta asti. Ennen 1860-lukua seurakunnat hoitivat monia myöhemmin kunnallishallintoon kuuluneita tehtäviä, joten niiden rooli oli joka tapauksessa keskeinen, mutta historiakirjasta päätellen se oli Luopioisissa tavallistakin tärkeämpi.

Asenteesta kertovat monet yksityiskohdat, kuten se, että jo ensimmäiseen tai toiseksi ensimmäiseen kirkkona käytettyyn tilaan on hankittu kirkonkello ja rakennettu kellotorni, vaikka kysymyksessä on ollut tavallinen talonpoikaisrakennus.

Ilmeisesti kirkko yhdisti luopioislaisia paitsi hengellisessä ja hallinnollisessa mielessä, myös paikallisidentiteetin luojana.

 

Houkuttelevaa historiaa

1750-luvulla laadittuu kartta, johon on merkitty muun muassa Holjan silta. Holjan salmessa näkyy talvitie Kouvalasta koilliseen. Kartan on kuvannut Kaarle Sulamaa Riksarkivetissa Tukoholmassa. Kirjan kuvitusta. 

Luopioisten historiaa käsitellään teoksessa kronologisessa järjestyksessä eikä aihealueittain kuten Pälkäneen vastaavan ajan historiassa, joka on ilmestynyt vuonna 1972. Se on mahdollista, koska Luopioisten historia on suppeampi, kuin Pälkäneen historian noin 600-sivuinen ykkösosa, ja yhden kirjoittajan tekemä.

Ratkaisu on hyvin toimiva, ja sen ansiosta pitkästä ajanjaksosta 1530-luvulta 1880-luvulle muodostuu helposti hahmotettava kokonaisuus. Johdanto-osassa käsitellään lyhyesti varhaisempaa historiaa, nimistöä, väestöä ja luonnonoloja.

Sulamaan teos on selkeästi jäsennetty ja hyvällä kielellä kirjoitettu, joten sitä on miellyttävä lukea. Erityisen kiitoksen tekijä ansaitsee myös osuudestaan kirjan kuvittamiseen.

Kun kirja käsittelee pääosin aikaa ennen 1800-luvun puoliväliä, kuvien löytäminen on haastavaa. Nykyaikaiselta painotuotteelta kuitenkin odotetaan runsasta, laadukasta ja informatiivista kuvitusta.

Luopioisten historian kuvituksessa on käytetty paljon vanhoja karttoja, jotka kirjoittaja on löytänyt ja valokuvannut Riksarkivetissa Tukholmassa sekä muissa arkistoissa. Nykyaikainen painotekniikka mahdollistaa sen, että karttakuvista tulee selkeitä ja väreiltään kauniita. Kartat ovat sitä paitsi pieniä tietopaketteja siinä missä kuvituselementtejäkin.

Sulamaan alkuperäistä ja FT Ilkka Teerijoen tarkastamaa käsikirjoitusta on lyhennelty tilaajan toimesta, mikä paikoitellen näkyy läpi tekstistä. Teoksen alkupuolella on esimerkiksi kiinnostava selvitys kylien nimen etymologioista, mutta itse Luopioinen jää oikeastaan selvittämättä. Kirjassa on vain viittaus sanaan luopa, josta Luopioinen-nimen selitetään yleensä syntyneen.

Teos on saatu mahtumaan alle kahteen ja puoleen sataan sivuun, mikä on sinänsä helppo koko lukijalle. Erilliset tarinat ja yksityiskohdat muutamista henkilöistä ja tapahtumista tuovat kokonaisuuteen mielenkiintoista väriä ja tekevät tekstistä entistä innostavampaa luettavaa. Tämä historiakirja houkuttelee ja vangitsee varmasti muitakin lukijoita kuin luopioislaisia.

Itsenäisyyden aika jää kirjoittamatta

Luopioisten tuoreen historiateoksen alkusanoissa kerrotaan, että jatko-osaa eli varsinaista itsenäisen Luopioisten kunnan historiaa ei ole aikomustakaan tehdä. On täysin ymmärrettävää, että kun ensimmäinen osa on teetetty jo kahteen kertaan, kolmanteen kirjaan ei kunnalla riitä rahaa. Se on selvä perustelu, jota ei voi kyseenalaistaa.

Sen sijaan muut perustelut ihmetyttävät.

”Historiatoimikunnan yksimielisen käsityksen mukaan on perusteltua jättää vuosisadan vaihteen tapahtumien selvittäminen seuraavalle sukupolvelle, jolloin saadaan objektiivisempi kuva aikakauden tapahtumista Luopioisten näkökulmasta katsottuna.”

Luopioisten kunnan historia on eletty jo loppuun. Siihen ei tule enää lukuakaan lisää. Seuraavan kirjoittajasukupolven aikana Luopioisten lisäksi Pälkäne ja kaikki muut pienet kunnat ovat hukkuneet joidenkin suurempien takamaiksi ja nuorilta sukupolvilta ovat entiset kuntarajat hämärtyneet.

Nykyinen sukupolvi on vankasti luopioislaista, oman kotikuntansa tuntevaa ja sitä hyvästä syystä arvostavaa väkeä. He ovat kokeneet kuntansa kehittymisen toisten pienten kuntin rinnalla, olleet rakentamassa sitä ja saaneet tärkeimmät palvelut sieltä. Heitä myös todennäköisesti kiinnostaisi, miltä tutkijan silmin näyttää kunnan itsenäisyyden koko kehityskaari.

Viimeisistä vuosikymmenistä olisi nyt saatavissa tärkeää haastattelumateriaalia, josta hukataan osa, jos sitä ei hyödynnetä ajoissa. Luopioisten kunnan ensimmäinen ja ainoa kunnanjohtaja on haastateltavissa tämän sukupolven aikana, samoin monet muut itsenäisen kunnan viimeisiin vuosikymmeniin vaikuttaneet ja päätöksillään sille suuntaan antaneet henkilöt. Pelkästä arkistomateriaalista ei tule koskaan samanlaista historiaa.

Jää hämäräksi, mitä tarkoittaa, että jatko osan kirjoittamatta jättämisen syynä on ”Luopioisten seudun varsin surullinen ajanjakso Suomen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina.” Tapahtumista, tarkoitetaan niillä mitä tahansa, on kohta sata vuotta aikaa.

”Surullisia ajanjaksoja” osuu jokaisen paikkakunnan historiaan eikä nimenomaan niiden objektiiviselle tarkastelulle pitäisi olla mitään estettä. Poliittisesti tai muuten aatteellisesti värittynyt tarkastelu on asia erikseen.

On monesta syystä ikävää, että teoksen kakkososa jää kirjoittamatta. Vähäinen olisi sekin mahdollisuus, että siitä voisi joskus kehittää yksittäisen tutkijan tai tutkijaryhmän oman akateemisen projektin, jolle on mahdollista hakea apurahoja.

Yksi kommentti

  1. TR

    Olen päätoimittajan lailla harmissani siitä, että kakkososa jää kirjoittamatta. Se on ymmärrettävää, että kunnan rahat eivät riitä jatko-osan kirjoittamiseen, varsinkin kun Luopioisten varhaishistoriaa on kirjoitettu osin kolmessakin teoksessa. Totta on, että vuoden 1918 tapahtumat olivat Luopioisissa poikkeuksellisen murheelliset. Luopioislaisia kuoli sodassa ja varsinkin sen seurauksissa lähes yhtä paljon kuin viime sodissa yhteensä, ellei enemmänkin. Kyseinen aika on kuitenkin pieni osa itsenäisen Luopioisten kunnan historiassa. Luin pari vuotta sitten valmistuneen Suodenniemen historian, jossa kyseistä aikaa oli käsitelty yksityiskohtaisesti murhineen ja kidutuksineen henkilöiden oikeilla nimillä. Tämä olisi kuitenkin voitu Luopioisten kakkososassa välttää keskittymällä pääkohtiin, aivan kuten historiatoimikunta oli ykkösosan kirjoittajaltakin edellyttänyt. Itse kuulun siihen sukupolveen, että osaan katsastella tätä aikaa historiallisesti, enkä punaisten tai valkoisten silmälasien takaa, kuten historiatoimikunnan jäsenet näyttää tehneen. Totta on myös se, että Mäkisen Kallen ja Toivarin Erkin kaltaisten tietopankkien avulla kakkososasta olisi saatu värikkäämpi, eikä se olisi jäänyt pelkästään kunnan pöytäkirjojen, karttojen ja muun arkistomateriaalin varaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?