Erikoinen kaupunkituliainen

Vielä 1800-luvun alkupuolella tulenteko oli työlästä ja vaikeaa. Siksi tulta varjeltiin asumuksen tulisijassa kuin kallista aarretta. Jos tuli pääsi sammumaan, oli ryhdyttävä iskemään tulusraudalla piikivestä kipinää. Aiemmin tulenteko oli ollut vieläkin hankalampaa, kun tuli oli tehtävä pelkillä kivillä tai puita yhteen hieromalla.

Uusi aika koitti vuonna 1827, kun englantilainen kemisti John Walker keksi raapaisemalla syttyvän tulitikun.

Aluksi tulitikkujen valmistuksessa käytettiin helposti syttyvää valkoista fosforia. Fosforitulitikkujen kaupallinen valmistus alkoi 1830-luvun alussa ja Suomessa ensimmäiset tulitikkutehtaat aloittivat toimintansa seuraavalla vuosikymmenellä.

Alkuvuosikymmeninä tulitikuissa käytetty valkoinen fosfori on terveydelle vaarallista ja helposti syttyvää, aiheuttaen paljon onnettomuuksia. Seurauksena oli, että se myöhemmin kiellettiin tulitikuissa.

Tulitikut olivat aluksi ihmetystä herättäviä esineitä, kuten Kuhmalahdella 1910-luvulla muistiinmerkitystä tarinasta selviää. Kertomuksen tapahtumat ajoittuvat 1800-luvulle.

 

Ei ole ymmärtäväisen miehen puhetta

”Istuimme yhtenä iltana Penttilän tuvassa. Oltiin lähellä joulua, jolloin tavallisesti on niin pimeä, että täytyy käyttää valkeeta koko päivän, ja yön tietysti perään. Pärettä siihen aikaan poltettiin, ei sitä muuta pistounattu. Sekä minä, että oppipoika suutaroimme siellä pärevalkeella.”

Sitten alkoi kuulua kulkusten kilinää pihalta. ”Vanha Penttilä se oli, joka tuli kotio kaupungista; renkit riensivät hevosta riisumaan. Ihmeellisen kähvelästi sai ukko turkin päältään ja riensi meidän joukkoon. Sitte Penttilä otti esiin kartuurin tupakkia kaupungin tuliaisiksi.”

”No”, sanoi hän. ”Nyt käy pian piipun sytyttäminen kuin tanssi, kun ovat kaupungissa keksineet sellaista hienoo niinkuin halon lastun, joka ottaa tulta, kun sitä vaan hieroo villaseen riepuun.”

Suutari vilkaisi ukkoa ja ajatteli, että ukko oli ottanut vähän liikaa kotimatkalla. Hän huomasi kuitenkin pian erehtyneensä.

Paikalle tuli myös lukkari hymisten: ”Hm, hm, ei se ole ymmärtäväisen miehen puhetta”.

”Mutta niin se nyt kumminkin on”, sanoi vanha Penttilä.

”Ja minä luulin, että niin oppinut mies kuin sinä olet, voit sanoa meille, missä sellaista puuta kasvaa joka niin helposti ottaa valkeen.”

Silloin lukkari nousi seisomaan ja sanoi: ”Hm, kirjat tosin taidan ja monellaiset kirjoitukset. Mutta en ole milloinkaan niissä huomannut, että maan yrttien ja puiden seassa kasvaa sellaista halkoo, josta sinä puhut. Minä huomaan, että olet harhaan saatettu Antreas Penttilä.”

Mutta ukko ei piitannut lukkarin puheista, vaan nauroi ja kehotti hakemaan ”muijalta” villalappua. Sitten hän otti tupakkikukkaronsa ja otti sieltä paperikäärön ja kiersi käärön auki kaivaen sieltä esiin jotakin. Siinä samassa hänelle tuotiin pyytämänsä villalappu ja ukko levitti sen pöydälle.

 

Epäonnistunut näytös

”Pitäkää nyt silmät auki”, huusi Penttilä ja raapaisi esiin ottamallaan esineellä villalappuun.

”Noo!”

Tuli ei syttynytkään ja hän raapaisi toisen kerran.

”Nooo”, hän sanoi uudelleen ja raapaisi kolmannen kerran ja vielä neljännenkin kerran, mutta mitään ei tapahtunut.

”Mitäs juupelia tää on”, hän mutisi itsekseen ja jatkoi raapimista, mutta useista yrityksistä huolimatta tuli ei syttynyt.

Lukkari ei voinut enää pidättää naurua sisällään. Tämä sai Penttilän vaarin suuttumaan.

”Olisit ollut Römsteenillä Pitkälläkadulla eilen ehtoolla, niin olisit nähnyt kun kauppias pienellä puikola raappasi tiskillä olevaan riepuun, syttyi puikko heti, ja paloi kaunista valkeeta. Ja sitte kauppias heitti puikon lattialle, ja minä sanon että ei sa panna hukkaan tuollaista esinettä, ja otin sen ja käärin paperiin, jonka nyt näette.”

Penttilä oli luullut, että tikulla saa raapaistua tulen vaikka sata kertaa.

Suuttuneena ukko heitti tikun seinään ja päätti ettei ikinä enää tarvitse moista.

Vähitellen tulitikuista tuli jokamiehen arkinen käyttöesine. Tulitikkujen valmistus jatkui Suomessa 1900-luvun lopulle saakka. Suomen viimeinen tulitikkutehdas, Vaajakoskella toiminut Finn-Match Oy lopetti toimintansa vuonna 1995.

 

Raine Raitio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?