Kesäterässä: Punaisiin siirtyneellä KU-68:lla on hyvin sujuneen alun jälkeen mennyt lähes kaikki pieleen

Onko värillä sittenkin väliä?

Vielä syksyllä näytti hyvältä. Nuorentunut ja pelipaitansa uusinut Kangasalan Urheilijat KU-68 vaikutti iskukykyiseltä tulevaa nelosdivisioonakautta ajatellen, ja vaikutelma vahvistui Suomen Cupin otteluissa. KU-68 taisteli tasapäisesti kolmosdivisioonajoukkueiden – muun muassa SB Lujan – kanssa ja putosi jatkosta lopulta huonon maalieron vuoksi.

– Se antoi odottaa parempaa. Sarjataulukko aika pitkälti kertoo, miten joukkueen syksy on sujunut, huokaisee joukkueen pelaajavalmentaja Jussi Hietaranta.

Kangasalalaiset ovat lohkossaan toiseksi viimeisenä. Kahdeksasta pelistä saadusta neljästä pisteestä puolet tuli voitolla jumbojoukkue Vihurista.

– Ihan turha alkaa selitellä – kun pienet asiat vain lähtevät menemään pieleen, niin kaikki menee pieleen. Toisaalta jos selityksiä haluaa hakea, niin kyseessä lienee meidän kaikkien aikojen kovatasoisin lohkomme. Lisäksi loukkaantumiset ovat jonkin verran sotkeneet pelaamista, Hietaranta summaa.

Jo pitkään KU on lähtenyt kauteen tavoittelemaan nelosdivisioonapaikan uusimista – niin tälläkin kertaa. Hietarannan mukaan tavoitteesta ei tingitä, vaikka tilanne näyttääkin vaikealta.

– Uskon, että kun saadaan loukkaantumisista toipuvat mukaan, niin vene saadaan tilkittyä ja pääsemme kuiville. Ei siitä ole oikeastaan mitään epäilystäkään.

 

Hyökkääjät puolustavat, verkko heiluu

Yksi syy heikkoon menestykseen näyttää ilmeiseltä: KU-68 on päästänyt lohkon joukkueista kolmanneksi eniten maaleja. Tämän taustalla näkyy ennen kaikkea kova kesäharjoittelu, joka vei sivuun puolet joukkueen puolustajista pitkäksi aikaa.

– Olemme joutuneet peluuttamaan hyökkääjiä pakkeina. Onneksi terveystilanne on kohenemassa.

Oman pään repsahtamiseen on toinenkin syy. Joukkue on käynyt viime vuosina läpi nuorennusleikkausta, kun vanhoja sotaratsuja on laskettu vapaille laitumille ja tilalle otettu oman juniorimyllyn läpikäyneitä korskeita nuoria orhia. Tämä on pudottanut joukkueen keski-ikää yli kolmestakymmenestä vuodesta jo lähemmäs kahtakymmentä, ja samalla joukkueen pelityyli on muovautunut hieman uusiksi.

– Ennen olimme puhdas vastaiskujoukkue, mutta nyt olemme joutuneet hyökkäämään enemmän, kun nuoret pelaajat eivät halua vain kytätä vastaiskuja. Voisi sanoa, että meillä on enemmän juoksuvoimaa, mutta vähemmän järkeä.

Niinpä verkko on heilunut iloisesti kentän molemmissa päissä KU:n pelatessa.

 

Edessä taas nitrojen kevät?

Valmentaja Hietarannan mukaan henki joukkueessa on ollut koko ajan hyvä, vaikka kausi ei olekaan sujunut suunnitelmien mukaan. Itsestäänselvyys harmonia ei suinkaan ole, sillä vaihtuvuus joukkueessa oli viime kauden jälkeen suurta ja erityisesti kokeneita pelureita jäi syrjään.

– Sopeutuminen vie aina aikansa. Ja onhan se hankalaa, kun harrastuksen tärkeys vaihtelee pelaajilla paljon; erityisesti nuorilla kavereilla voi olla mielessä paljon muitakin asioita kuin sähly.

Vastoinkäymiset voivat kuitenkin hitsata joukkuetta yhteen – samoin se, että nelosdivisioonassa pääsee pelaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja mitä vaihtelevimpien tuomarilinjojen alla.

KU-68 lähti joulutauolle pelattuaan Pro Starsin kanssa tasaisen väännön, joka kääntyi voitosta tasapeliksi viimeisten sekuntien aikana. Viimeksi joukkue tasapelin pelattuaan jälkeen voitti seuraavan ottelunsa, joten kangasalalaisten nousu pelkääjän paikalta saattaa hyvinkin alkaa jo vuoden ensimmäisessä pelissä.

Jussi Hietaranta toivoo, että KU-perinteistä poiketen joukkue pystyisi varmistamaan sarjapaikkansa jo hyvissä ajoin.

– Vaikkapa jo toiseksi viimeisessä pelissä. Tuntuu, että siinä tilanteessa oleminen on joka vuosi aina vain hirveämpää. Yöunet eivät kuitenkaan ole menneet, ei tämä niin vakavaa ole, hän hymähtää.

Hän laskeskelee, että voittamalla kutakuinkin puolet kevään kymmenestä ottelusta sarjapaikan pitäisi varmistua. Lohkon kymmenestä joukkueesta putoaminen on edessä kolmella, ja vain Vihuri näyttää olevan niin sanottu varma putoaja.

Vihoviimeinen hätävarasuunnitelma putoamisen välttämiseksi on kangasalalaisleirissä kuitenkin laadittuna. Jos ratkaisun hetket venyvät viimeiseen turnaukseen asti, on joukkue valmis heittämään uudet punaiset paitansa pois ja kaivamaan monet tiukat paikat nähneet vanhat keltaiset paidat naftaliinista.

 

 

Sarjatilanne

JU                        8                           6                           1                           1                           57-33                  13

Koovee II           8                           6                           1                           1                           49-38                  13

Punakone           8                           5                           1                           2                           34-23                  11

Kikka-74            8                           5                           0                           3                           53-38                  10

SR III                   8                           4                           1                           3                           36-27                  9

Showtime           8                           4                           1                           3                           48-34                  9

HLJ                      8                           2                           1                           5                           34-32                  5

Pro Stars             8                           2                           1                           5                           29-66                  5

KU-68                 8                           1                           2                           5                           37-53                  4

Vihuri                 8                           0                           1                           7                           23-56                  1

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?