Kunnon kuntalainen: Anssi Kukkonen innostaa liikkeelle tapahtumien ja blogien avulla

Matalakynnyskonsepti toimii Pälkäneellä

Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Jukka Kittilä (vasemmalla) ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola palkitsivat Anssi Kukkosen kunnon kuntalaisena.

Pälkäneen vapaa-aikalautakunta palkitsi vuodenvaihteessa menestyneitä urheilijoita sekä kunnon kuntalaisen ja vuoden ohjaajan.

Lautakunnan puheenjohtaja Jukka Kittilä ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola kehuivat, että Anssi Kukkonen täyttää harvinaisen täydellisesti kunnon kuntalaisen kriteerit: hän edistää omalla esimerkillään liikunnan harrastusta ja terveitä elämäntapoja.

Kukkonen on ollut perustamassa Pälkäneelle kolmea omaleimaista juoksutapahtumaa: Aitoo Trail -polkujuoksua, Kaukkalan ympärijuoksua ja Rautajärven Retro -maantiejuoksua. Ne keräävät reilut pari sataa osanottajaa ja saavat väkeä hoitamaan kuntoaan myös ennen tapahtumia ja niiden jälkeen.

Vielä suuremman joukon sai liikkeelle Kukkosen ideoima Joulujuoksu, jonka avulla kerättiin varoja Pelastakaa Lapset ry:n lastensuojelutyöhön. Joulujuoksuja järjestettiin heti ensimmäisenä vuonna eri puolilla maata, ja siitä saattaa kehittyä Nälkäpäivän kaltainen valtakunnallinen hyväntekeväisyystempaus, joka on saanut alkunsa Pälkäneeltä.

Kaikkia ideoitaan Kukkonen ei ole vielä toteuttanut. Hänen haaveenaan on järjestää polkumaraton Laipanmaahan. Haussa on sopivat yhteistyökumppanit ja polkureitit, jotta kisakeskus voisi toimia Sappeessa.

Liikunnan ilosanomaa Kukkonen levittää Sydän-Hämeen Lehden nettisivuilla julkaistavassa Himohölkkääjän Hölinät -blogissaan.

Vuoden ohjaajana palkittiin Maija Tuominen. Myös hän on noudattanut menestyksekkäästi Anssi Kukkonen -metodia eli matalakynnyskonseptia: maalla voi harrastaa ja tehdä mitä vain, kun sen järjestää itse. Kahvakuularyhmille oli kysyntää, muttei ohjaajia, joten Tuominen tarttui toimeen ja aloitti ohjaamisen omatoimisesti. Tällä hetkellä Tuomisen vetämiin naisryhmiin osallistuu Luopioisissa ja Aitoossa 40 kuntoilijaa.

Ahkerasti liikkuva Anssi Kukkonen innostaa muitakin liikkeelle kotikutoisten kuntoilutapahtumien ja blogin avulla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?