Yksi Hanna tuli valituksi Euroviisuihin koko kansan Hannana, saa nähdä miten käy Sydän-Hämeen Hannan eli Hanna Seppälän. Viime vuosina täkäläistä voimaa on viisukarsintoihin tuonut jo muun muassa Pentti Hietanen, ja tulitaiteilija Kasmir Jolma matkusti Waldon ja Karoliina Kallion kanssa aina varsinaisiin viisujuhliin asti.
Suomen viisuedustajaa metsästävässä Uuden Musiikin Kilpailussa 12 parhaan joukkoon selviytyminen yli 400 ehdokkaan joukosta on jo sinänsä melkoinen saavutus. Voiko Hanna Seppälä kuitenkin edetä Suomen karsinnoista Tanskan viisulavalle Suomen edustajana? Se vaatisi muutosta ainakin yhteen asiaan – siihen, että rannikko-Suomen ylivalta yleisöäänestyksessä päättyy. Kaksikielisillä alueilla viisukarkeloita on seurattu tarkemmin kuin muualla Suomessa, ja tämän voi sanoa näkyneen yleisöäänestyksen tuloksissa. Krista Siegfrieds, Pernilla Olsson, ”Paradise Oscar”Axel Ehnström – tätä taustaa vasten ei kai tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi Geir Rönning, Jari Sillanpää, Edean Marika Krook tai Nightwishin kepittänyt Nina Åström tulivat valituiksi. Kokonaan toisen ihmettelyn aihe on, miksei suomalaisedustajaksi kelvannut yksikään Thomas Gustafssonin tekele, joita nykyään arvostettuna ja menestyksekkäänä viisubiisinikkarina tunnettu ”G:sson” lähetteli Suomen viisukarsintoihin rasittavuuteen asti.
Viime vuosina vain Lordi jaTeräsbetoni ovat kyenneet tulemaan valituiksi ilman ”suomenruotsalaisuusaspektia”; hevin ulkopuolelta temppuun pystyi myös Waldo. Hanna Pakarinenkin voitti karsinnat raskaammalla kipaleella, mutta enemmän omalla nimellään kuin kappaleen erinomaisuudella. Joku analyytikko voisi arvioida suuren yleisön kiinnostuksen Euroviisuja kohtaan olleen Suomessa kiihkeintä juuri Lordin tuomassa nosteessa vuosina 2006-2008. Kuvaavaa onkin, että juuri tuolloin Suomesta äänestettiin viisuedustajaksi nuo niin sanotut raskaan sarjan edustajat.
Raskaalla rockilla Suomen menestys Euroviisuissa ei ole kalvennut muille valinnoille, ja ennen kaikkea musiikkityyli on ollut luonteva valinta suomalaisille. Hevi ja raskas rock nähdään monesti myös ulkomailla ”perisuomalaisena” musiikkina, eikä ihme: onhan tällä saralla juuria aina Hanoi Rocksista, HIM:istä, Stratovariuksesta, Sonata Arcticasta ja Negativesta lähtien. Muut viisumaat osaavatkin odottaa ja luottaa siihen, että Suomesta tulee laadukasta rokkia.
Tasoa ja osaamista Suomessa kyllä tällä saralla riittää, siitä käy todisteeksi esimerkiksi Raskasta Joulua -kiertue. Vaikka suurelle yleisölle esiintyjistä jotakin sanoo lähinnä Jarkko Aholan nimi, on mukana olijoista joka ikinen soittaja teknisesti huipputaitava ja kukin laulaja paitsi karismaattinen myös upeaääninen.
Toki hienon hevikappaleen tiivistäminen pakolliseen kolmen minuutin muottiin on hankalaa osaavallekin ryhmälle. Viime vuonna UMK:ssa mukana ollut nuorten miesten Arion osallistui kisaan komeasti loppua kohden nousevalla biisillä, joka huipentui mahtavaan tykitykseen ja tilutukseen – mutta kappaleen rajoissa pysyen ja liiallisuuksiin menemättä. Lyhennys kolmeen minuuttiin teki laulusta torson oloisen eikä imu yleisöäänestyksessä riittänyt, mutta tuossa tiivistämisessä ovat onnistuneet viisukarsinnoissa hienosti esimerkiksi Kilpi, Thunderstone ja Lovex.
Lordin – ja vielä Teräsbetoninkin – viisuedustuksenaikaan Suomessa hoettiin, miten ”hevillä ei hävitä”. Miksi siihen ei enää uskota? Hävittävää ei juuri ole – eikä ainakaan hävettävää.
Jani Oksanen
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka liputtaa edes kokeiluluonteisten Hevi- tai rokkiviisujen puolesta
