Kamarimusiikki: Sanna Toivola ja Riku Huomo konsertoivat sunnuntaina

Iltamusiikki herkistää talven taitepäivän

Heikin päivä on vanhan kansan näkemyksen mukaan talven taitekohta, jolloin käännytään kohti kevättä. Pimein aika jää taakse, ja ajatukset saa

Riku Huomo soittaa sunnuntaina Iltamusiikkia.

suunnata kohti valoa. Pälkäneellä talven taitetta voi tällä kertaa juhlistaa nauttimalla kamarimusiikkikonsertista.

Iltamusiikkia-konsertissa esiintyvät kanttori, laulaja Sanna Toivola Kangasalta ja pälkäneläinen nuori pianisti Riku Huomo. Toivola laulaa Schubertin liedejä ja Huomo soittaa muun muassa Chopinia ja Rahmaninovia sekä säestää Toivolan laulua. Konsertti pidetään Pälkäneen seurakuntatalossa sunnuntaina 19.1. kello 18.

Sanna Toivola laulaa Schubertin liedejä.

Sanna Toivola työskentelee tällä hetkellä Pyynikin seurakunnassa Aleksanterin kirkon vt. kanttorina. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Kuopion osastolta ja esiintynyt paljon laulajana.

Riku Huomo on valmistunut muutama vuosi sitten ylioppilaaksi Pälkäneen lukiosta. Hän on tällä hetkellä kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija, jolle pianonsoitto on paljon enemmän kuin harrastus. Riku Huomo on pälkäneläisille tuttu esiintymisistään erilaisissa juhlatilaisuuksissa.

 

Liedejä kulta-ajan tapaan

Nimitys lied on tunnettu myöhäiskeskiajalta asti tarkoittamassa tietyntyyppistä laulumusiikkia. Nykyään liedillä tarkoitetaan ennen kaikkea Saksassa 1800-luvun alussa syntynyttä taidemusiikin lajia, jonka teokset esitti nimenomaan yksi laulaja pianon säestyksellä. Liedit ovat usein teknisesti vaativia esittää, mutta niistä syntyy keveämpi, yksinkertaisempi ja ikään kuin laulelmamaisempi vaikutelma kuin oopperasta.

Myöhemmin liedejä sävellettiin myös orkesterisäestystä varten, mutta parhaiten kulta-ajan liedit tunnetaan sellaisina kuin ne Iltamusiikissakin esitetään eli pianolla säestettyinä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?