Mäkelä esittelee viuluja konsertin päätteeksi

Simo Vuoristo (vasemmalla) esittelee sunnuntaisessa konsertissa, millaisia arvosoittimia Jaakko Mäkelä Luopioisissa rakentaa.

Luopioislaisen Jaakko Mäkelän rakentamat viulut soivat sunnuntaina Luopioisten seurakuntakeskuksessa. Viulisti Simo Vuoristo on valinnut kello 16 alkavaa konserttia varten Mäkelän tuotannosta soittimet, jotka soivat hänen mielestään parhaiten maailman viulukappaleiden helmissä. Vuoristo esittää Matti Huomon säestyksellä muun muassa Bachin, Vivaldin, Händelin, Kuulan ja Järnefeltin viuluklassikoita.

Konsertti on herättänyt jo etukäteen runsaasti kiinnostusta. Moni haluaisi kuulla konsertin lomassa myös soittimista ja niiden rakentamisesta.

– Viulujen esittely ei oikein sovi konserttitilanteeseen; se on kuitenkin muusikoiden juttu. Mutta olen varautunut kertomaan viuluista konsertin päätteeksi, Jaakko Mäkelä kertoo.

Konsertin päätteeksi viulut ovat esillä soittojärjestyksessä.

– Aina löytyy innokkaita, jotka haluavat kuulla ja kysellä soittimista. Se on ymmärrettävää, sillä kaikki viulistitkaan eivät tiedä, mitä soitin sisältää tai miten se on rakennettu, Mäkelä sanoo.

Viulukonsertti alkaa Luopioisten seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 2.2. kello 16.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?