Talvi alkoi tammikuussa

Tammikuu oli lämpötiloiltaan hyvin kaksijakoinen. Lauhan alkukuun jälkeen sää kylmeni paikoin jopa harvinaisen kylmäksi. Niin sanottu terminen talvi alkoi eteläisimmässäkin Suomessa vihdoin 11. tammikuuta. Terminen talvi katsotaan alkavaksi silloin, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan asteen alapuolelle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tammikuun keskilämpötila vaihteli Ahvenanmaan ja lounaissaariston noin kuudesta pakkasasteesta pohjoisimman Lapin noin -15 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna keskilämpötila jäi suurimmassa osassa maata tavanomaista alhaisemmaksi ensimmäisen kerran sitten viime vuoden heinäkuun. Ainoastaan Perämeren rannikolla oltiin lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Suurimmat poikkeamat löytyvät maan lounaisosasta ja pohjoisimmasta Lapista, jossa oli runsaat kaksi astetta tavanomaista kylmempää.

Kuukauden keskilämpötila ei kuitenkaan Ilmatieteen laitoksen mukaan kuvaa kuukauden lämpöoloja kovinkaan hyvin, sillä kuukausi oli lämpöoloiltaan selkeästi kaksijakoinen. Ensimmäiset kymmenen päivää olivat ajankohtaan nähden jopa poikkeuksellisen lauhoja, kun taas kuukauden loppupuoli oli paikoin jopa harvinaisen kylmää.

Kuukauden ylin lämpötila, 6,1 astetta, mitattiin Ahvenanmaalla Långnäsin satamassa 8. tammikuuta. Kuukauden alin lämpötila, -40,7 celsiusastetta, mitattiin Utsjoen Kevojärvellä 20. päivänä. Edellisen kerran lämpötila oli laskenut -40 asteen alapuolelle helmikuussa 2012.

Kuukauden sademäärä oli eteläisimmässä Suomessa ja osassa Etelä-Lappia runsas 30 millimetriä. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suurimmassa osassa maata jäätiin selvästi tavanomaista niukemmille sateille.

Aiemmin on vähäsateinen tammikuu koettu muun muassa vuosina 1972, 1987, 1996 ja 2006. Yksittäisistä havaintoasemista eniten satoi Hangon Tvärminnessä, jossa sadetta kertyi 55,3 millimetriä. Vähiten eli 6,1 millimetriä satoi Alajärven Möksyssä. Suurin vuorokautinen sademäärä 16,7 millimetriä mitattiin 7. päivänä Paraisten Utössä.

Lunta oli tammikuun lopussa koko maassa, mutta monin paikoin alle kymmenen tai jopa viisi senttimetrin paksuudelta eli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen vähän. Runsaimmin lunta oli Lapissa, ja suurin lumensyvyys 96 senttiä mitattiin Enontekiön Kilpisjärvellä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?