Huojennusta hätähousuille

Isossa ihmisjoukossamme on aina erisyisiä hätähousuja, joiden on vähän väliä itselleen kevennyskohteita etsittävä ja kohtsillään löydettäväkin, muutoin housut kastuu.

Kangasalan Pikkolan S-kauppa ja posti on heille arvelluttava, käytännössä lähes mahdoton asiointipaikka. Moni suuntaakin ostosreissunsa siks mieluummin kirkonkylän K-markettiin, minne sopii aina levollisin mielin ajan kanssakin astella ja ostoskärrynsä joskus vaik kukkuroilleen kaikessa rauhassa keräellä.

Nyt kun Pikkolan S-kaupassa postikin päivittäin aamuvarhaisesta iltamyöhään toimii, on sinnekin helpotushuone pikimmiten järjestettävä! Asiasta on henkilökunnan kanssa hiukkasen keskusteltu. Vessan sinne saaminen on kuulemma vaikeaa, lähes mahdotonta.

Mutta tähänkin asiaan on vaan kunnolla paneuduttava! Pyydettävä vesi- ja viemäröintisektorin asiantuntijat taloon tutkaelemaan, tuumaelemaan. Kelvollinen ratkaisu lienee kuitenkin kehiteltävissä. Löytyyhän sentään tuostakin kiinteistöstä jo nykyisellään vesi- ja viemäriputket. Voitais pyytää asiakkaatkin mukaan ideointitalkoisiin.

Hyvin toimiva toiletti tois takaisin kymmeniä kipuilevia asiakkaita. Ehkä jo vuodessa hankkis investointi hintansa

takaisin.

Vessa vois olla myös viereisen K-raudan kanssa yhteinen yritys. Paremman puutteessa vuokravessakin käymälästä käy.

Niinkin toki jonkin aikaa toimia voitais, että S-marketin kassoilta sais jonkinlaisen poletin, millä pääsis läheisen lounaskahvilayrittäjän valoisassa, hyvässä huussissa poikkeamaan.

Mikko Kiio

Mäntyveräjä

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?