Ruutanan Siwa avaa uudistuneena

Remontin vuoksi suljettuna oleva Ruutanan Siwa aukeaa täysin uudistuneena torstaina 20. helmikuuta kello 10. Avajaispäivänä Siwassa on asiakkaille muun muassa tarjolla kakkukahvit kello 10–18.

Myymälän kaikki kylmäkalusteet, paistopiste ja pullonpalautusautomaatti on uusittu, ja tuotteiden esillepanoa varten on lisätty kokonaan uusia kalusteratkaisuja. Valikoimat on päivitetty kysynnän mukaisiksi ja tuoretuotteita on tarjolla entistä runsaammin. Herkuttelutuotteet on sijoitettu yhdeksi kokonaisuudeksi kassojen läheisyyteen. Uusilla opasteilla ja valaistuksella on haluttu kohentaa tuotteiden näkyvyyttä.

– Valikoimapäivityksessä tuoretuotteiden tarjonta on tuplaantunut, samalla kuivatuotteiden valikoima on pystytty pitämään entisenä tarkemman sijoittelun ansiosta. Matkahuollon pakettitilan laajennuksen ansiosta myös pakettien lähetys ja nouto on entistä helpompaa, myyntipäällikkö Jouko Pilkkakangas sanoo.

Myymäläpäällikkö Laura Viitasen mukaan tuoretuotteiden valikoima ja entistä laajempi paistopiste ovat kaupan parhaita valtteja.

– Kyläläiset ovat olleet iloisia Siwan uudistumisesta, vaikka ovatkin joutuneet olemaan remontin ajan ilman omaa kauppaa. Odotukset heidän suunnaltaan ovat suuret, ja niihin meidän on nyt helppo vastata, hän sanoo.

Remontin valmistuttua Ruutanan Siwan aukioloajat pitenevät. Arkisin ovet avataan arkisin jo aamuseitsemältä, lauantaisin kahdeksalta ja sunnuntaisin yhdeksältä. Iltaisin Siwa palvelee joka päivä klo 22:een. Matkahuollon lisäksi myymälässä on myös Veikkaus-piste.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?