Pälkäneen yhteispalvelupiste: Etuisuushakemusten ratkaisija siirtyi Valkeakoskelle, kun kunta tarvitsi hänen työtilansa

Kunnantalolle jäi yksi Kela-neuvoja

Kelan Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin johtaja Petteri Taponen sanoi, että Kela on avoin kehittämään erilaisia asiakasprosesseja. Pälkäneelle on ideoitu esimerkiksi videoneuvottelua, jonka avulla paikkakunnalle saataisiin takaisin jo kerran menetettyjä palveluita, kun esimerkiksi TE-toimiston asiantuntijoihin saisi yhteyden.

Pälkäneen Kela muutti reilut kolme vuotta sitten kunnantalolle. Yhteistoimintapisteen kahdesta Kela-työntekijästä toinen siirtyi vuodenvaihteessa Valkeakoskelle, kun kunta tarvitsi etuisuushakemusten ratkaisijan työtilat omaan käyttöönsä.

Kansaneläkelaitoksen Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiirin johtaja Petteri Taponen sanoo, ettei siirto vaikuta pälkäneläisten palveluun.

– Palveluneuvonta jatkuu entiseen tapaan: alkuviikon paikalla on Kelan palveluneuvoja, torstaina ja perjantaina Kelan kouluttama kunnan työntekijä.

Palveluneuvoja antaa yleisneuvontaa ja ohjaa asiakkaat tarvittaessa asiantuntijoiden luokse. Jos asiat eivät hoidu Pälkäneellä, asiantuntijoita voidaan tavata Kangasalla tai Valkeakoskella.

Entistä useammin asiat hoituvat kuitenkin puhelimessa. Kun varaa ajan Kelan asiantuntijalle, tämä soittaa takaisin. Myös mahdolliset hakemusten ja lomakkeiden täydennykset tehdään luurissa, eikä enää ryhdytä vanhanaikaiseen kirjeenvaihtoon.

– Asiat hoituvat puhelimessa joustavasti, sillä asiakkaan tilanteeseen voidaan perehtyä ennen soittoa ja tarvittavat tiedot kaivaa valmiiksi esiin. Samalla voidaan kartoittaa asiakkaan tilannetta muutenkin, Petteri Taponen sanoo.

 

Videoneuvottelu voi tuoda palveluita takaisin

Kela kokeilee parhaillaan harvaan asutuilla alueilla myös videoneuvottelua. Sen kautta saadaan kuvayhteys eri alojen asiantuntijoihin. Videoneuvottelu mahdollistaa sen, että jo kertaalleen menetettyjä palveluita saadaan paikkakunnalle takaisin. Uudella tekniikalla voidaan olla yhteydessä esimerkiksi TE-toimiston asiantuntijoihin, eikä työttömyysturva-asioiden vuoksi tarvitse matkustaa kaupunkiin.

Pälkäne kuuluu Kelan Etelä-Pirkanmaan vakuutuspiiriin. Parinsadan tuhannen asukkaan alue kattaa 12 Tampereen eteläpuolista kuntaa Sastamalasta Pälkäneelle.

Kelalla on alueella viisi toimistoa Kangasalla, Akaassa, Lempäälässä, Nokialla ja Sastamalassa.

Pälkäneellä, Valkeakoskella, Pirkkalassa, Urjalassa ja Hämeenkyrössä Kela toimii palvelu- tai yhteispalvelupisteessä.

Toimistojen merkitys vähenee rutiiniasioiden hoitamisessa, sillä hakemukset täytetään nykyisin netissä. Kelan verkkosivujen kautta voi hakea lähes kaikkia etuuksia ja toimittaa myös niihin tarvittavat liitteet.

Kolmannes Kelan Etelä-Pirkanmaan vakuuspiirin etuushakemuksista jätetään nykyisin verkon kautta.

– Ihmiset kokevat netin vaivattomaksi, sillä asiat voi hoitaa silloin kun itselle sopii. Useimmiten myös ratkaisut saa nopeammin netin kautta, Taponen sanoo.

 

 

Kelan Pälkäneelle maksamat etuudet 2013

euroa

saajia

Eläke-etuudet

4 836 230

Sairaanhoitokorvaukset

2 550 469

5455

Lapsilisä

1 881 264

725

Työttömyysturva

1 280 877

228

Sairauspäivärahat

1 106 404

402

Vammaisetuudet

1 035 760

Vanhempainraha

841 887

152

Lastenhoidon tuet

433 496

166

Opintotuki

329 459

219

Yleinen asumistuki

297 679

Kuntoutus

267 154

119

Koulumatkatuki

199 942

Elatustuki

185 983

Takuueläke

178 027

Vuosilomakustannuskorvaus

84 644

39

Koulutusraha

67 402

Äitiysavustus

12 731

57

Sotilasavustus

6 275

4

Yhteensä n 18 miljoonaa euroa

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?