Seutukaupunkimalli herättää kysymyksiä

Suomessa on valmisteilla merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Ne ratkaisevat tulevien vuosikymmenten julkiset palvelut, palveluiden ja rahoituksen kohtaamisen sekä kuntien tehtävät ja hallinnon tasot.

Kataisen hallitus yrittää ajaa kahtakymmentäneljää kehyskuntaa yhdeksän keskuskunnan alle. Hallituksen tavoitteen hyväksyminen tarkoittaisi Suomen jakamista eri kasteihin: pääkaupunkiseudun metropolialueen ja seutukaupunkien keskusten hyvin menestyviin ja lopun Suomen reservaattiin.

Tampereen ympärillä sijaitsee ensimmäinen kaupunkiseutu, jossa hanketta ajetaan läpi. Selvitysmies Rauno Saari on esittänyt alueen kunnille valittavaksi kahta vaihtoehtoa, yhden kunnan mallia tai seutukaupunkimallia.

Yhden kunnan malli tarkoittaisi kahdeksan kunnan liittämistä yhteen. Käyttämällä kuntaministeri Virkkusen valmistelussa olevaa pakkoliitoslakia Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Nokia ja Ylöjärvi liitettäisiin Tampereeseen. Pakkoliitos saattaisi olla tarkoituksenmukainen, jos kunta ei mitenkään kykene selviytymään tehtävistään. Tampereen kasvavan kaupunkiseudun toiminnallisesti ja taloudellisesti hyvin pärjäävien kehyskuntien kohdalla pakkoliitoksille ei ole tarvetta. Kyseinen vaihtoehto onkin jo tyrmätty ympäristökunnissa.

Toisena Saaren vaihtoehtona esiintyvä seutukaupunkimalli taas perustuisi kaksitasoiseen hallintoon. Se muodostuisi seutukaupungista ja palvelukunnista, joita olisi 12 – 13. Tampereen nykyinen alue jaettaisiin kuuteen palvelukuntaan. Käytännössä seutukaupungilla ja kaikilla palvelukunnilla olisi oma valtuusto, hallinto, pormestarit ja heidän alaisuudessa kansliapäälliköt / viranhaltijajohtajat.

Seutukaupunkimalli herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Mikä on se ongelma, joka ratkeaa uudella hallintohimmelillä sekä paisuttamalla byrokratiaa ja hallintoa? Mitä se maksaisi? Katoaisiko seutukaupungissa valta merkittävissä ratkaisuissa täysin tavallisten peruskuntalaisten ulottumattomiin? Mitkä ratkaisumallit jäisivät seutukaupungin ulkopuolelle jääville kunnille?

Selvitysmies Saaren esittämien pakkolailla toteutettavien lisäksi on kolmaskin vaihtoehto. Peruskunnat jatkavat itsenäisinä. Jos kunta katsoo tarpeelliseksi liittyä toiseen kuntaan, sen on voitava tehdä se oman harkintansa tuloksena.

Vahvemman osapuolen ehdoilla tapahtuva sanelupolitiikka ei ole nykypäivää. Kuntien yhteistyö onnistuu vain kun pelaamme avoimin kortein ja ennustettavilla pelisäännöillä. Ei ole mitään tarvetta muuttaa perustuslaissa turvattua kunnallista itsehallintoa. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti, kun jonkin palvelun tuottamiseen tarvitaan peruskuntaa laajempi alue.

Käsitykset, että isommat kunnat tuottaisivat palvelut paremmin tai parantaisivat alueen elinvoimaa, perustuvat luuloon. Selvitykset ja tutkimukset osoittavat päinvastaista.

Tampereen kaupunkiseudulla on isoja haasteita, joiden hoitaminen onnistuu itsenäisten kuntien välisellä yhteistyöllä. Tampere tarvitsee myös koko Pirkanmaan maakunnan laajuista yhteistyötä. Sen kehittämiseksi on paljon tehtävää. On kuunneltava naapureita paremmin sekä edistettävä sellaisia yhteisiä hankkeita, joihin kaikki voivat positiivisesti sitoutua.

Useat hallituspuolueiden edustajat ovat kiirehtineet irtisanoutumaan hallituksen pakkolakiesityksestä oman maakuntansa osalta. Kaksilla korteilla pelaaminen ei kuitenkaan lisää hallituksen uskottavuutta. On ilmiselvää, etteivät nykyiset valtaapitävät enää kykene esittämään toimivia ratkaisuja ongelmiin. Maan jakaminen eri kasteihin ei voi olla yhdenkään vastuullisen tahon etu.

 

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu (PS)

Tampere

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?