Sotaveteraanit: Mitä harvemmaksi Suomen itsenäisyyden takuumiesten ja -naisten joukko käy, sitä suuremmaksi kasvaa kiitollisuus

Sota kosketti jokaisen arkea

Veteraanien, puolisoiden ja lottien kahvipöydässä oli aika vaihtaa kuulumisia.

Kulttuurituottaja Marketta Vaismaa juonsi veteraanijuhlan.

Veteraanijuhlien kunniavieraiden pöytäkunta pienenee vuosi vuodelta, hiljalleen mutta tasaisesti. Melkein aina joku jaksoi olla mukana viime vuonna, mutta ei jaksa enää.

Tämänvuotista veteraanipäivää vietettiin teemalla Kiitollisina kohti tulevaisuutta. Näyttää siltä, että kansakunnan kiitollisuus kasvaa sitä mukaa, kun sotaveteraanien ja lottien joukko harvenee.

Pälkäneellä veteraanijuhlaa vietettiin tänä vuonna Pälkäneen seurakuntatalossa, missä kiitollisuutta osoitettiin puhein, musiikkiesityksin sekä tietysti juhlakahvilla, jonka valmistivat ja tarjoilivat Pälkäneen martat.

Kulttuurituottaja Marketta Vaismaan laatimassa ja juontamassa ohjelmassa oli paikkansa monista veteraanipäivistä tutulle Pälkäneen Laulumiehet -kuorolle, joka esiintyi Enni Kyttäsen johdolla sekä luopioislaiselle muusikkopariskunta Päivi ja Milto Markolle. Tervetulopuheen piti hallintojohtaja Janita Koivisto ja juhlapuheen tietokirjailija, historioitsija Raine Raitio.

Juhlan päätteeksi Pälkäneen sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Tuomo Tiililä nousi kiittämään juhlan järjestäjiä ja esiintyjiä, ja lisäsi:

– Olisivatpa kaikki pojat olleet mukana.

Se taisi kerätä kaikkein kuuluvimmat aplodit.

 

Nuorten miesten sota

– Meidän vuoromme on nyt huolehtia teistä, sanoi hallintojohtaja Janita Koivisto veteraaneille.

Kansallista veteraanipäivää vietettiin Suomessa nyt 28. kerran. Sen päivämäärä 27.4. on Lapin sodan päättymispäivä.

Kun veteraanisukupolven nuorimmatkin lähenevät jo 90 vuoden ikää, ei aina tule ajatelleeksi, miten nuoria miehiä rintamalla taistelleet olivat. Suurin osa oli joko pikkulapsiperheiden isiä, uransa aloittelijoita, opiskelijoita, oppipoikia tai koululaisia.

Janita Koivisto muistutti tervehdyspuheessaan, että viime sodat olivat leimallisesti nuorten miesten sotaa. Iso osa oli alle 25-vuotiaita, mutta sodan päätyttyä heillä oli jo eletyn elämän taakka harteillaan.

– Joka 16. mies vammautui pysyvästi ja joka 17. nainen oli leski. Silti koko kansaa tarvittiin – Suomen jälleenrakentaminen alkoi siitä päivästä, kun Lapin sota päättyi, Koivisto muistutti.

Hän totesi, että vaikka Pälkäneen kunta ei esimerkiksi peri terveyskeskusvuosimaksua sotaveteraaneilta ja tarjoaa ilmaisen aterian viidesti viikossa, niillä ei makseta kunniavelkaa siitä, että elämme nyt hyvinvointivaltiossa, joka takaa jokaisen kansalaisen perusoikeudet.

– Meidän vuoromme on nyt pitää huolta teistä. Aktiiviset, välittävät, työteliäät, osaavat ihmiset ovat Pälkäneen paras voimavara, Janita Koivisto sanoi.

 

Kiitos Suomen naisille

Raine Raition esitelmä vei kuulijat sota-ajan arkeen kodeissa ja työpaikoilla.

– Mielestäni myös naiset ovat sotaveteraaneja yhtä hyvin kuin rintamalla taistelleet miehet. Ilman naisia ei olisi voitu käydä sotaa, Raine Raitio totesi juhlapuheessaan.

Hän keskittyi käsittelemään kotirintaman selviytymistaistelua. Poikkeusolosuhteissa eläminen alkoi jo ennen talvisodan syttymistä ja jatkui erilaisin vaihein vuoteen 1962 asti, jolloin poistui viimeinen rajoitus, autojen tuontisäännöstely.

Raitio muistutti, että naisten työmäärä kaksinkertaistui, kun miehet lähtivät rintamalle. Suomen maaseutu eli maataloudesta, ja toimeentulo oli otettava maasta naisvoimin. Samalla elintarviketuotannolla, jolla piti selvitä itse, oli ruokittava armeija ja korvattava säännöstelyn aiheuttamat puutteet.

Eteenpäin oli mentävä, vaikka parhaat hevoset ja autot oli luovutettava rintamalle, vaikka bensiini, viljatuotteet, polttopuut, sokeri ja kahvi säännösteltiin jo talvisodan aikana. Vuonna 1941 tuli voimaan valtalaki, joka tarkensi säännöstelyä entisestään.

Naisia työskenteli myös kansanhuollossa, joka vastasi toimeentulon ja kaikenlaisten hankintojen perusedellytyksestä: ostokorteista, joita

Juhlakahvituksesta huolehtivat Pälkäneen martat.

Suomessa painatettiin sotien aikana kaikkiaan 162 erilaista, Raine Raitio kertoi.

Enimmillään käytössä oli samanaikaisesti 51 erilaista ostokorttia, joten niiden hallitseminen oli kokonaan oma maailmansa.

Naisten käsiin jäivät paljolti käytännön järjestelyt siirtoväen ja inkeriläisten asuttamisesta. Yhtäkkiä piti ruveta miettimään, mistä löytyisi sänkyjä, patjoja ja lautasia sodan jaloista paenneille, joilla itsellään oli mukana mitä sattui, mutta ei kenelläkään koko kodin tarpeistoa.

Onneksi osoittautui pian, että karjalaisilla oli tuomisinaan jotain arvokkaampaa – tervetullutta henkistä pääomaa.

– Väitän, että hämäläinen maaseudun väestö oli silloin jo ”ukkoutumassa”. Karjalaiset toivat tullessaan elinvoimaa, he olivat piristysruiske, Raine Raitio sanoi.

Yösota jatkui 50 vuotta

Päivi ja Milto Marko päättivät esityksensä iloiseen Parempien päivien polkkaan.

– Mitä enemmän sota kesti, sitä enemmän oli puutetta, Raine Raitio totesi.

Sota- ja pulavuodet kävivät ankarammiksi sitä mukaa, kun teollisuuden tuotanto laski. Maalla tultiin toimeen paremmin kuin kaupungissa, mutta kun koko oman tarpeen ylittävä tuotanto oli sielläkin luovutettava, ei vaurastumisen toiveita juuri ollut edes onnekkaimmilla.

Eikä sota kadonnut ihmisten todellisuudesta 27. huhtikuuta 1945, vaikka viimeiset saksalaiset sotilaat poistuivat maasta.

Miehityksen pelko, asekätkentä, sotakorvaukset, jälleenrakennus olivat 1940-luvun loppua hallitsevia sanoja valtakunnan tasolla. Mutta jokainen sodasta palaava mies toi sotavuodet tullessaan kotiin, kuka mitenkin. Pelkoa ja ikävää kantaneet naiset saivat ottaa vastaan uudet

Pälkäneen Laulumiehet esittivät kappaleet Serenadi ja Heijastus.

murheet.

– Sopeutuminen siviiliin ei ollut helppoa. Oli mielenterveysongelmia, alkoholismia, painajaisia. Niistä asioista miehet eivät pitäneet meteliä. Huumorilla mentiin eteenpäin, kaljatuopin ääressä aseveljien kanssa voitiin korkeintaan kokemuksia vaihtaa, Raitio kertoi.

Pahimmillaan sota saattoi jatkua sotilaan alitajunnassa kymmeniä vuosia. Painajaisunet saattoivat vaivata kuin kammottava sairaus.

– Tiedän tapauksen, jossa mies kävi sotaa joka yö unissaan, vaikka hän päivisin kykeni elämään aivan tavallisesti. Vaimo asetti tyynyn valmiiksi lattialle, koska tiesi, että mies putoaa sängystä. Sitä jatkui 50–60 vuotta, Raitio kertoi.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?