Mikkolan Navetalla lauantaina saatiin pientä täsmennystä evoluutioteoriaan, kun Totuuden kaleidoskooppi -luentosarja vei yleisönsä jälleen perimmäisten kysymysten äärelle, tällä kertaa ihmisen perimän lähteille.
Miten minusta tuli minä -kysymykseen vastasivat Helsingin yliopiston epigenetiikan ja genetiikan professori Minna Nyström ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Risto Heikkinen. Esitelmätilaisuus kietoi yhteen geenitutkimuksen ja nuorisotutkimuksen viimeisimmät saavutukset. Tietopaketin solmi aisteja hiveleväksi kokonaisuudeksi tanssijataiteilija Päivi Järvinen.
Vielä vuosikymmen sitten geenit tuntuivat sanelevan kohtalomme; perimämme määräsi menestyksemme ja menehtymisemme. Mikkolan Navetan luentotilaisuus kuitenkin osoitti elämän olevan pitkä matka kohdusta hautaan; tämän matkan varrella ehtii tapahtua monia asioita, jotka vaikuttavat siihen, minkälaisen taipaleen tulemme kulkemaan.
Minna Nyström kertoo epigenetiikan olevan se tekijä, joka tuo meille takaisin mahdollisuuden vaikuttaa.
-Epigenetiikka ei ole huono asia, vaikka se usein liitetäänkin tauteihin. Epigenetiikka on normaali tapa, jolla geenejä rohkaistaan kasvuun ja kehitykseen. Me voimme kohdella geenejämme joko hyvin tai huonosti. Jos ihminen on perinyt huonon genomin, niin siltikin on paljon tehtävissä.
Nouseva tieteenala epigenetiikka
Vasta viime aikoina on kunnolla alettu hahmottamaan epigenetiikan mahdollisuuksia. On havaittu, miten läheisesti epigeneettiset ja geneettiset muutokset voivat liittyvät toisiinsa ja yhdessä vaikuttaa solujen toimintaan. Epigenetiikka menee kuitenkin jo tavallaan geenienkin yli, sillä epigenetiikassa ei ole kyse geenien rakenteellisista muutoksista, mutaatioista, vaan geenien toimintapojen muutoksista.
Toimintatavan muutokset johtuvat geenin ulkopuolisista, eli epigeneettisistä tekijöistä. Epigeneettisestä periytymisestä puhutaan silloin, kun hankittu geenien ohjautuvuus siirtyy eteenpäin tuleville sukupolville. Minna Nyströmin mukaan on kuitenkin hyvin haasteellista tutkia geenien muuttuvia säätelymekanismeja ja niiden vaikutusta geenien toimintaan, sillä varmoja todisteita epigeneettisestä periytyvyydestä on vaikea saada.
Nyström kertoo, että parhaiten tunnettu epigeneettinen muutos on DNA:n metylaatio. Ruokavalio on puolestaan eräs merkittävimmistä ympäristötekijöistä, mikä voi vaikuttaa DNA:n metylaatioon.
Nyströmin mielestä ruokavalioon suhtaudutaan silti usein liian tiukkapipoisesti. Yleensä sekin jo riittää, että pysyy kohtuudessa ja välttää huonoja ruoka-aineita sekä päihteitä.
-Ravintoasioita ei kannata ottaa liian vakavasti, tärkeintä on se, että itsellä on hyvä olla, Nyström vakuuttaa.
Mehiläisen tarina
Minna Nyström nosti mehiläiset konkreettiseksi esimerkiksi epigeneettisestä säätelystä. Toukkavaiheessa kaikki mehiläiset ovat identtisesti aivan samanlaisia, eli niillä on täysin sama perimä. Suuren muutoksen mehiläisissä, tai oikeastaan yhdessä mehiläisessä, aiheuttaa ulkoinen tekijä, kuningatarhyytelö.
Kaikki toukat syövät aluksi kuningatarhyytelöä, mutta muiden mehiläisten lopettaessa parin päivän jälkeen, yksi toukka jatkaa hyytelön syömistä. Uskotaankin, että juuri kuningatarhyytelö kehittää kuningattaren ominaisuudet, kuten kyvyn lisääntyä. Ilmiö perustuu siihen, että kuningatarhyytelössä on aineita, jotka vaikuttavat epigeneettiseen säätelyyn. Säätely tapahtuu hiljentämällä mehiläisen elimistöstä geeni nimeltä Dnmt3, joka työmehiläisillä säilyy edelleenkin aktiivisena geeninä.
Ihmisillä kaksostutkimukset ovat erinomainen lähde epigeneettiselle tutkimukselle. Identtiset kaksoset omaavat täysin saman perimän. Tällöin voidaan olettaa, että kaikki heidän eronsa aiheutuvat ympäristön vaikutuksesta. Identtisten kaksosten erilaisuus kertoo siitä, että yksilöillä joilla on samat geenit, on kuitenkin eri geenejä aktiivisina ja lisäksi sen, että ympäristöllä on roolinsa ihmisen kehityksessä.
Hoivan ja hellyyden tärkeys
Minna Nyströmin esitelmäosuuden jälkeen jatkettiin kehittymisen tiellä. Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Risto Heikkinen aloitti oman puolensa esityksestä antamalla yleisölle lupauksen:
– Voin vakuuttaa, että ne aivot jotka toitte tullessanne, ovat eri aivot kuin ne joiden kanssa täältä lähdette. Sillä aivot muovautuvat jatkuvasti, nuoruudessa vain nopeammin kuin vanhempana. Nuoruusaika on ihmisen kehityksen kannalta kuitenkin erityisen merkittävää, sillä aivokuoren harmaa aine kypsyy ikävuosien 5-20 välillä. Tuona aikana ihminen saa valtavan määrän vaikutteita ympäristöstä, mitkä muokkaavat geenien toimintaa. Nuoren kehitykseen vaikuttaa muun muassa sosiaaliset suhteet, päihteet ja muut kokemukset. Ei ole siis normaalia, että yläasteikäinen juopottelee. Se voi olla yleistä, mutta ei normaalia, Heikkinen toteaa.
Suomessa – niin kuin muuallakin maailmassa – on tapahtunut suuri muutos ihmisten elinympäristössä. Risto Heikkisen mukaan elinympäristön muutos on varmasti jättänyt meihin jälkensä. Ilmastonmuutos tulee myös tarjoamaan omat haasteensa ihmisen muovautumiskyvylle.
– Se mitä täällä näemme Mikkolan Navetan pihapiirissä, on jo aika historiallista, miettii Heikkinen.
Tästä yleisö saakin kehoituksen käydä ulkona vetämässä kolme syvää henkäystä raitista ilmaa keuhkoihinsa.
Niin Minna Nyström kuin Risto Heikkinenkin ovat vakuuttuneita siitä, että varhainen hoiva ja hellyys ovat äärimmäisen tärkeitä yksilön tulevan hyvinvoinnin kannalta – tämä pätee hiiristä ihmisiin. Toisaalta hellyydenosoitusten pitäisi jatkua lapsuusajan ylitsekin, sillä meitä muovaa jatkuvasti kaikki kokemamme. Toisin sanoen meillä on jatkuvasti mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiimme.
Nyström ja Heikkinen vakuuttavatkin, että onnemme on paljolti kiinni siitä, miten itse päätämme toimia – meillä on vapaus oppia tai olla oppimatta. Meille ei ole annettua kaikkea valmiiksi ja me emme myöskään ime pesusienten tavoin kaikkea itseemme ympäristöstä. Ihmisestä ei tule ihmistä kuitenkaan yksin, ihmisen kehittymiseen tarvitaan muiden ihmisten auttavia käsiä, sanoja ja eleitä.
