Sisäpalloilulajit törmäävät Pälkäneellä seiniin. Uusille ikä- ja tasoryhmille on vaikea löytää harjoitusvuoroja. Lajin parissa pidemmälle pääseville ei riitä lisävuoroja. Valtakunnallisiin sarjoihin etenevät eivät saa pelata kotisalillaan, koska se on liian pieni.
Salipula rajoittaa myös eläkeläisten liikuntaa. Moni eläkeläisten liikuntaryhmä jää syntymättä, koska Pälkäneellä ei ole niille tilaa.
– Kasvava eläkeläisporukka jää vaille vuoroja, koska koulujen salit ovat muutekin täynnä aamusta iltaan. Ainoa mihin eläkeläiset ovat vielä mahtuneet, on punttisali, Pälkäneen Luja-Lukon puheenjohtaja Eero Laesterä sanoo.
– Ei eläkeläisten toiminta voi levittäytyä kouluille, koska se olisi koululaisilta pois. Siksi liikuntahalli olisi myös eläkeläisryhmille pitkäaikaisen unelman täyttymys, Eino Anttila sanoo.
Ihmiset harrastavat 65 täytettyäänkin
Luja-Lukon entinen puheenjohtaja Eino Anttila on hyvä esimerkki aktiivisesta nykyeläkeläisestä. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen varapuheenjohtaja vetää muun muassa eläkeläisten kuntosaliryhmää, mutta kuuluu edelleen myös Luja-Lukon suunnistusjaoston aktiiveihin.
Eläkeläisten joukko kasvaa kaiken aikaa, kun väki vanhenee. Nykyeläkeläinen ei ole keinutuolissa kuolemaa odottava mummo tai pappa, vaan aktiivinen harrastaja.
– Mistä yhteiskuntaan on tullut sellainen ajattelutapa, että kaikki loppuu siihen kun tulee 65 vuotta täyteen, Anttila ihmettelee.
Vireä eläkeläinen ei ole rasite, vaan voimavara. Moni lapsiperhe selviää flunssakausista ja työkiireistä eläkeläisavun turvin, ja moni yhdistys pyörii eläkeläisten voimin.
Eläkeläisjärjestöt liikuttavat väkeään
Pälkäneellä perusperiaatteena on, että kunta hoitaa puitteet ja yhdistykset vastaavat toiminnasta. Tämä toimii myös eläkeläisten harrastuksissa, sillä eläkeläisjärjestöt tuottavat valtavan määrän toimintaa ja pitävät jäsenensä liikkeellä.
– Ei siinä tarvitse olla mikään maisteri, että voi ottaa jonkun ryhmän hoitoonsa, eläkeläisten kuntosaliporukkaa vetävä Eino Anttila sanoo.
Myös sauvakävely- ja bocciaryhmät liikuttavat eläkeläisiä. Bocciapelit ajeluttivat alkuun Luopioisten liikuntahallille, koska Pälkäneeltä ei järjestynyt salivuoroa. Vanhainkodin sali helpotti hieman tilannetta.
– Siinä on kuitenkin omat rajoituksensa. Sinne ei saa täysmittaista pelitilaa, ja lisäksi sali on liian matala.
Nykyisin bocciaa pelaa Luopioisissa reilun parinkymmenen harrastajan joukko ja Harjutuulen salissa lähes toinen mokoma.
Valaistua kuntorataakin vastustettiin
Eläkeläisryhmille ei riitä harrastustiloja, koska koulujen liikuntatilat ovat päivisin koulujen ja iltaisin urheiluseurojen käytössä. Aiemmin myös asenne rajoitti salien ja kenttien käyttöä: jääkiekko ja salibandy olivat perinteikkäässä pikaluistelupitäjässä pitkään pannassa.
50 vuotta Pälkäneellä asunut Eino Anttila laskee, että liikuntahallia on suunniteltu kohta kolmekymmentä vuotta. Mutta käden käänteessä eivät syntyneet edellisetkään liikuntapaikat.
– Aikanaan piti ajaa työpäivän jälkeen Kangasalle tai Valkeakoskelle, jos halusi päästä pimeän aikaan hiihtämään. Valaistusta kuntoradasta käytiin oma taistelunsa, Anttila muistelee.
Osa päättäjistäkin oli sitä mieltä, että eläimethän siitä häiriintyvät, jos metsiä aletaan valaista. Nyt samat päättäjät perustelevat, ettei liikuntahallia tarvita, vaan väki voi hiihtää ja juosta valaistuilla kuntoradoilla.
Liikuntahalli toisi piristysruiskeen
Vaikka eläkeläiset painavat mielellään sauvakävelylenkillä, hekin harrastaisivat katon alla, jos siihen vain olisi tilaisuus. Eläkeläisten toiminta täyttäisi liikuntahallin päivävuorot.
– Jumppien ja bocciapelien lisäksi syntyisi ihan uusia harrastuksia. Nykyisin niistä kannata edes haaveilla, koska tiloja ei ole, Eino Anttila sanoo.
Hän uskoo, että halli toisi piristysruiskeen myös urheiluseuran toimintaan. Esimerkiksi tyttöjen harrastustarjonta lisääntyisi, jos salivuoroja olisi tarjolla.
Eläkeläisliikunta ei aseta erityistarpeita liikuntahallin suunnittelulle. Muunneltavat, jaettavissa olevat tilat palvelevat kaikenikäisiä harrastajia.
– Toki olisi hyvä, jos saman katon alla olisi myös kuntosalit ja myös hiljaisempi pienryhmätila, sillä esimerkiksi jooga ei oikein onnistu, jos verhon toisella puolella pelataan lentopalloa tai salibandya, Anttila sanoo.
Harrastukset pitävät liikkeellä
Jokainen huomaa omassa kehossaan liikunnan merkityksen, kun ikää karttuu.
– Yhteiskunta on menossa siihen suuntaan, että ihmisten pitäisi tulla mahdollisimman pitkään omillaan toimeen. Itsekseen pärjääminen edellyttää sitä, että ihmiset pysyvät kunnossa.
Anttila muistuttaa, että ihmisiä kokoavilla harrastuksilla on myös sosiaalista merkitystä.
– Vanhemmalla iällä pitää olla järkevää tekemistä, että ihmiset saa koolle. Harrastukset tarjoavat päivittäisiä rutiineja, jotka pitävät liikkeellä. Mielekäs tekeminen vähentää television äärellä istumista ja ikäihmisten päihteiden käyttöä, joten harrastuksilla on jopa kansanterveydellistä merkitystä.
Hänen mielestään urheiluseuran tehtävä on kasvattaa uusia harrastajia ja keskittää voimavaransa nuoriin. Eläkeläiset eivät odota seuralta toimintaa, vaan järjestävät sitä itse.
Yhteistyö urheiluseuran kanssa on kuitenkin luontevaa. Esimerkiksi kevään ensimmäisten iltarastien yhteydessä pidetään eläkeliiton suunnistuskurssia. Ensimmäisellä kerralla suunnistustaitoja opiskeli lähes parikymmentä osanottajaa, joista iäkkäimmät olivat reilusti yli 70-vuotiaita.
– Eläkeliitolla on omat toimintaryhmänsä, jotka suunnittelevat liikunta- ja kulttuuritoimintaa sekä tapahtumia. Liikuntaryhmää johtava Mirja-Liisa Sulander on suunnistusihmisiä. Hän keksi suunnistuskurssi-idean, Anttila kiittelee.
Kommentointi on suljettu.