Uutuusteos Suomalaisia tieteen huipulla julkistettiin Helsingin Säätytalolla 6.5.2014. Teoksen ideana on esitellä sata suomalaista tieteen menestystarinaa koko siltä aikakaudelta, jolloin Suomessa on toiminut oma tiedeyhteisö, alkaen siis Turun Akatemian varhaisista ajoista.
Loppujen lopuksi ei ole kovinkaan yllättävää, että professori emeritus, kirjailija ja oikeusfilosofi Aulis Aarnio, kotoisin Kangasalan Huutijärveltä, on yksi heistä.
Oikeusteoriaa kautta maailman
Aulis Aarnio on kansainvälisesti tunnettu oikeusteoreetikko, jota pidetään Euroopan johtavana hahmona alallaan. Hän toimi Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina vuosina 1970–1996, Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen johtajana vuosina 1991–2002 ja Suomen Akatemian tutkijaprofessorina 1974–1982.
Vuosina 1980- ja 1990-luvuilla Aarnio toimi oikeus- ja yhteiskuntafilosofian maailmanjärjestön presidenttinä
ja varapresidenttinä. Hän on Lundin ja Lapin yliopiston kunniatohtori, Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen
vuodesta 1975, Venäjän tiedeakatemian täysjäsen, Euroopan Akatemian jäsen ja Lundin Tiedeseuran ulkomainen kutsujäsen.
Hän on ollut vierailevana professorina muun muassa Buenos Airesin, Cornellin, Lundin, Minnesotan ja Münsterin yliopistoissa ja kaikkiaan luennoinut yli 50 yliopistossa eri maanosissa.
Aarnio on julkaissut yli 40 teosta, joiden joukossa on lainopillisia teoksia ja kaunokirjallisuutta sekä omaelämäkerta Vastahankaan (2009). Hänen uusin teoksensa, tänä vuonna ilmestynyt Oikeutta etsimässä. Erään matkan kuvaus, on tieteellinen muistelmateos.
Aulis Aarnio on myös huutijärveläisen käsityöläisperheen poika, joka halusi alun perin tulla urheilijaksi, ja jonka lukionkäynti oli alkumetreillä kompastua kouluhäiriköintiin ja kelvottomaan todistukseen – olkoonkin, että hän sai valkolakkinsa vuonna 1958 Kangasalan lukion primusylioppilaana.
Tiedettä 1700-luvulta alkaen
Suomalaisia tieteen huipulla -teoksen kirjoittajat, tähtitieteen ja tieteen historian tutkija, professori Tapio Markkanen, oppi- ja organisaatiohistorian dosentti Allan Tiitta ja kirjailija, FT Paula Havaste, joka työskentelee tiedekeskus Heurekan tapahtumapäällikkönä, edustavat kukin oman alansa tieteen huippua.
Kirjaan mukaan otetut tutkijat edustavat kaikkia tieteenaloja, mutta suurin osa heistä on Helsingin yliopiston tai sen edeltäjän Turun Akatemian kasvatteja.
Varhaisin sadan joukkoon päässyt on kasvitieteilijä, taloustieteen professori ja Turun Akatemian rehtori Pehr (Pietari) Kalm (1716–1779).
Nuorin mukaan hyväksytty tutkija on vuonna 1969 syntynyt Linus Torvalds, Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä ja projektikoordinaattori, joka nykyään on Yhdysvaltain kansalainen. Heidän välilleen mahtuu 98 suomalaisen tieteen eliitin edustajaa tai edustajaryhmää kolmelta vuosisadalta.
Mukana on monia kouluhistoriasta tuttuja nimiä, sellaisia kuin Henrik Garbriel Porthan, Elias Lönnrot ja J. V. Snellman sekä 1900-luvun tuttuja suuruuksia, kuten A. I. Virtanen ja Arvo Ylppö.
Ymmärrettävästi teos painottuu vanhan polven tutkijoihin ja jo edesmenneisiin henkilöihin, koska heidän työnsä tieteellinen kestävyys on vahvimmin osoitettu. Koska teoksen aikajänne on pitkä, valtaosa siihen valituista tutkijoista on miehiä – naisille pääsy tiedeyhteisöihin kun aukeni vasta 1900-luvulla. Sadan vuoden päästä vastaavan teoksen sukupuolijakauma olisi aivan toisenlainen.
Varhaisin sadan joukkoon valittu naistutkija on historioitsija, Suomen ensimmäinen naisprofessori Alma Söderhjelm (1870–1949). Ilahduttavalta tuntuu erityisesti folkloristi ja uskontotutkija Anna-Leena Siikalan ja sosiologi Elina Haavio-Mannilan pääsy mukaan kirjaan.
Teoksen toivotaan selvästi innostavan myös tulevaisuuden tutkijapolvea, joka on vasta etsimässä tietään mahdollisille tieteellisille urille, sillä jokaiseen Suomen lukioon on lähetetty kappale kirjaa.
Historian suurimpien seurassa
Koska Suomalaisia tieteen huipulla -teokseen on otettu mukaan kaikki tieteenalat, yhden alan ihmisiä ei mahdu siihen kovin monta, ja seula on
ollut sen mukaisesti tiheä. Oikeustieteilijöitä on hyväksytty joukkoon viisi, varhaisimpana heistä Matthias Calonius (1737–1817), Turun Akatemian professori, jota pidetään suomalaisen oikeustieteen perustajana.
Toiset ovat Leo Mechelin (1839–1914), joka profiloitui autonomian ajan suomalaisen oikeustaistelun johtohahmoksi, tasavallan ensimmäinen presidentti ja Suomen hallitusmuodon isä K. J. Ståhlberg (1865-1952) sekä Inkeri Anttila (1916–2013), Suomen ensimmäinen naispuolinen oikeustieteen professori ja oikeusministeri sekä muun muassa Suomalaisen vankeinhoitojärjestelmän merkittävä kehittäjä.
Tähän jatkumoon liittyminen on niin suuri kunnia, että se tuntuu hämmentävältä, Aulis Aarnio myöntää.
– Jotenkin oloni on outo, kun katselen kirjaa. Yli kaksisataa vuotta suomalaista oikeustiedettä ja minä yksi sen ajanjakson vaikuttajista! On siinä maalaispojalla ihmettelemistä, hän pohtii.
Toisten neljän ansioita katsoen Aarnion valinta vaikuttaa luonnolliselta, koska kaikkia yhdistää jonkin ratkaisevan muutoksen tai kehitysprosessin aikaansaaminen suomalaisessa oikeustieteessä.
– Olen yrittänyt olla sen luottamuksen arvoinen, jonka Suomi on minulle antanut luodessaan mahdollisuuden nousta sosiaalisessa asteikossa hyvin alhaalta näinkin ylös, Aarnio sanoo viitaten maalais- ja työläistaustaansa.
Paikallisesti Aulis Aarnio tunnetaan paremmin Ramppi-teatterin näytelmien kirjoittajana ja yhtenä näyttelijänä sekä erityisesti paikallishistorian harrastajana ja asiantuntijana kuin kautta maailman tunnustettuna oikeusteoreetikkona.
Hän itsekin toteaa, että tieteellinen puoli on hänen elämäntyönsä vaiettu osa, joka vain vilahtelee muiden asioiden yhteydessä. Tiettyjä oikeusfilosofisia näkemyksiä voi tosin lukea kansanomaistettuina tai kokonaan rivien välistä hänen kaunokirjallisesta tuotannostaan.
