Onkkaalan Ikäpisteellä vietettiin kesäjuhlaa

Perhekeskus Pirtillä vietetään joka tiistai ikäihmisten päivää. Silloin Ikäpisteen ovet ovat avoinna kaikille pälkäneläisille ikäihmisille. Perhekeskuksen toiminta on ollut vilkasta jo neljättä vuotta ja niin tänäkin keväänä päästiin viettämään jo perinteeksi muodostunutta Ikäpisteen kesäjuhlaa.

Juhlavieraat saapuivat kylmästä kelistä huolimatta paikalle sonnustautuneina kesäisiin juhla-asusteisiin ja erilaisiin päähineisiin.

Omaperäisimmän hatun omistajalle oli tiedossa erikoispalkinto. Juhla aloitettiin kahvittelulla. Tarjoilusta vastasivat Pälkäneen Martat kahvinkeittäjänä Leena Jaakkola. Kahvittelun lomassa seurattiin Kostian eskarilaisten laulu- ja leikkiesityksiä. Lapset esiintyivätkin oikein reippaasti ja ilmaisivat myös mielipiteensä omaperäisimmästä hatusta: ”Tuo ankkahattu-täti on hieno!”

 

Naurua ja laulua

Juhlassa esiintyneet Milja Jussila ja Kaisa Pesu saivat silmäkulmat kostumaan niin naurun kuin liikutuksenkin kyynelistä. Kaisan runonlausunta on aina yhtä mukaansatempaavaa ja Miljan laulurohkeus sai juhlaväen osallistumaan yhteislauluun. Toki se paljon keskustelua aiheuttanut suvivirsikin kajautettiin ilmoille oikein komeasti!

Juhla huipentui omaperäisimmän hatun palkitsemiseen. Raati oli valinnasta yksimielinen ja palkinnon sai ansaitusti ”ankkahattu-täti” Hanna-Liisa Anttila! Hanna-Liisan hattu oli kaikessa mielikuvituksellisuudessaan hetken mielijohteen tulos. Hattu koostui kakkuliinasta, muoviankasta ja narunpätkästä. Kaiken ei siis tarvitse aina olla niin vakavaa; huumorilla mennään Ikäpisteelläkin!

Ikäpisteen toiminta jää kesätauolle, ja jatkuu taas syksyllä (seuraa Lautakunnat -palstaa). Kesäkuun ajan tiistaisin 3.6., 10.6. ja 17.6. kello 10.30 Pirtillä kokoontuu ikäihmisten kävelykerho. Ensimmäisellä kerralla ohjelmassa sauvakävelyn tekniikkaopastusta. Toiminta on kaikille ikäihmisille avointa ja maksutonta.

Tiina Knuutinen