Kun näyttelijä Ilkka Heiskanen ryömii Rajalan kämpän elämänluukusta lavalle, alkaa hulvaton matka huovismaisuuksiin. Heiskanen ja ohjaaja Sakari Kirjavainen ovat laatineet Veikko Huovisen mainiosta novellikokoelmasta Lyhyet erikoiset – sen parhaista paloista – hengästyttävän kavalkadin lavaesiintymistä ja verbaalitykitystä.
Monologeiksi sovitetut tarinat seuraavat toisiaan vauhdilla, tunnelma vaihtuu ja Heiskanen muuntautuu milloin suomalaismetsiin rantautuneeksi Tarzaniksi, milloin hienostorouva Lispe Ryynäseksi, sielunvaellusta harjoittavaa Leevi Sytkyä unohtamatta.
Sahalahti-Seura teki sen taas. Rajalan kämpällä koettiin mahtavia hetkiä Huovisen kielen ja omituisten otusten vauhdissa.
Tarzan suomalaismetsissä
Huovinen pohtii novellissaan, miten olisi Tarzan viihtynyt, jos olisi Afrikan sijasta rantautunut Suomeen. Olisiko metsissämme elämisen edellytyksiä luonnossa viihtyvälle, puissa kiipeilevälle lordi Graystokelle? Asiaa tarkastellaan seikkaperäisesti, alkaen siitä, kuka voisi toimia keinoemona, kun apinoita ei näillä leveysasteilla juurikaan tapaa. Lopuksi otetaan povitaskusta viitteellinen ryyppy: Tarzanin muistoa kunnioittaen, Suomen nisäkkäät.
Ilkka Heiskanen on velmu miehekseen ja tekee täyden päivätyön vaihtaessaan nopeassa tahdissa novellihenkilöstä ja tunnelmasta toiseen. Koko ajan Huovisen herkullinen teksti soljuu, sanat seuraavat toisiaan niin, että heikompia hirvittää – ja Heiskanen vain parantaa tahtia. Miten ihminen voi oppia kaiken tuon?
– Oppiihan se muurarikin 30 vuodessa uunin muuraamaan, toteaa Heiskanen, ammattimies.
Miten aiot viettää ikuisuutesi?
Leevi Sytky ei juurikaan moista pohdi, ei ennen kuin kaunista naista seuratessaan ajaa junan alle. Sitten alkaa näyttelijän hurja tahti erilaisia eläimiä: varis, matikka, koira, kurki… jokaisella Leevi Sytkyn sielunvaellustarinan hahmolla on eri ääni ja erilainen ilmiasu. Heiskanen tekee riehakkaan variksen, sen parhaan kaverin Hyvösen, pohjassa jurovan masentuneen matikan ja kylän piskien joukossa hevosenkakkaroita talvitiellä nauttivan koiran roolit pienillä eleillä hahmoa muuttaen.
Vauhti on hengästyttävä, mutta Heiskasen pokka pitää. Ja miten ilmaisuvoimaista ja rehevää onkaan Veikko Huovisen kieli!
Jutta Grahnin aviomies
Monien eri hahmojen myötä päädytään lopussa Jutta Grahnin legendaariseen aviomieheen. Huovinen, Heiskanen ja Kirjavainen maalaavat lavein vedoin kuvan tavaratalon herkkuosastolla tapaavista hienostorouvista, joilla on kotona hyvin toimeentulevat, mutta yksioikoiset ja tylsät aviomiehet – kaikilla paitsi Jutta Grahnilla.
Tätä ihmettä rouvat Lispe Ryynänen ja Hannele Nygård lähtevät katsastamaan. Viiniä nautitaan, hedelmiä syödään ja Jutta Grahn säteilee tuoreen aviovaimon onnea. Ja kun Lispe Ryynänen kotona katselee puisevaa aviomiestään, hänen on aivan pakko toivoa, että mies edes joskus menisi sängyn alle piiloon ja huutelisi sieltä hauskoja juttuja… lukekaa lisää Huovisen Lyhyistä erikoisista, jos ette tunne tarinaa.
Ilkka Heiskanen tekee nämä kaikki: hienostorouvat ja tylsän aviomiehen ja sen vähemmän tylsän, sängyn alla piileskelevän. Se on osaamista se, ammattitaitoa.
Osansa osaamiseen on varmaan myös ohjaaja Sakari Kirjavaisen ja Ilkka Heiskasen vuosia kestäneellä yhteistyöllä. He ajattelevatkin kuulemma nykyään melkein kuin samalla päällä. Ja Heiskanen on huovismiehiä henkeen ja vereen, tuntee lempikirjailijansa tekstin, hengen ja miljöön.
Tuskin voi paremmin kesäistä sunnuntaita viettää. Käki kukkui sisälle kämppään, intiimi tila sopi monologiin mainiosti. Tilaisuuden järjestänyt Sahalahti-Seura ansaitsee ison kiitoksen.
Päivi Loukamo
