Kesän avauksessa otettiin työvoitto sateesta

Jorma Jussila toimi sateensuojamiehenä, kun ylioppilas Maija Mustonen ja toimitusjohtaja Matti Vanhanen kajauttivat yleisön ja ylioppilaiden kera ilmoille Kesäpäivä Kangasalla -kappaleen Kangasalan kesän avauksessa. Sade ymmärsikin tämän jälkeen siirtyä sivummalle.

Sade ja kesäinen auringonpaiste ottivat mittaa toisistaan Kesän avaus -tapahtumassa Kangasalla. Aurinko viihdytti Pirtin edustalle saapunutta yleisöä kello 12:een asti, mutta tilaisuuden virallisen alkamisajan koittaessa tihkusade otti vallan. Ylioppilailla kävi joko tuuri tai lukiolla vilkaistu täsmäsääennuste osui hyvin kohdilleen, sillä valkolakkien kulkue saapui paikalle akateemisen vartin myöhässä – sään jälleen poutaantuessa.

Tuoreilla ylioppilailla oli hymy herkässä.

Ylioppilaiden puheenvuoron käyttänyt Maija Mustonen lähti liikkeelle J.R.R. Tolkienin kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta Hobitti – sinne ja takaisin. Mustonen löysi Tolkienin luomuksesta, joka kertoo pitkästä ja vaarallisesta matkasta sekä sen aikana tapahtuvasta muutoksesta, kasvusta ja itsensä ymmärtämisestä, paljon yhtymäkohtia opiskelijoiden elämään. Hän toivoi, että pitkän seikkailun jälkeen moni kevään ylioppilaista löytää tiensä takaisin Kangasalle.

Yksi tällainen pitkän matkan kulkenut ylioppilas käytti puheenvuoron heti Mustosen jälkeen. Tämän vuoden kunniaylioppilaaksi valittu oikeusneuvos Riitta Suhonen on ehtinyt tehdä pitkän uran korkeimmassa oikeudessa valmistuttuaan Kangasalan lukiosta. Suhonen piti puheensa lyhyenä ja kehotti valmistuvia nauttimaan.

Varsinaisen kesän avauksen hoiti tänä vuonna entinen pääministeri Matti Vanhanen, joka nykyisin toimii Perheyritysten liiton toimitusjohtajana. Puheessaan hän pohti kesä-sanan historiaa ja mahdollisuutta ajoittaa suomalainen kesälomakausi nykyistä enemmän samaan sykliin eteläisen ja keskisen Euroopan kanssa.

Vanhanenkin joutui puheensa edetessä vastatusten sateen kanssa, mutta kokeneen poliitikon pelisilmällä hän totesi sateen hetkeksi yltyessä hyppäävänsä puheen loppuun ja varsinaiseen kesän avaamiseen.

Kesän tultua avatuksi pilvet väistyivät ja sateen vuoksi ohjelmistosta kesken kaiken karsittu Jenni & Suklaasydän pääsi kuin pääsikin päättämään 2000-luvulle musiikillisen matkan, jonka oli aiemmin ehtinyt aloittaa 1960-luvun ja 1980-luvun kappaleilla.

Tilaisuuden ja sadekuuron päätyttyä ylioppilaat malttoivat jäädä vielä ystäviensä ja sukulaistensa kuvattaviksi.