Iharin kannaksen avaamisen kymmeniä vuosia sitten alkanut prosessi asetti hankkeen vastustajat ja kannattajat vastatusten

Tunteet pinnassa

 

Eero Huhtala (edessä) ja Risto Lehto kertovat, että Iharinsillan alla olevan veden korkeus vaihtelee puolesta metristä puoleentoista metriin. Vedenpinnan ollessa korkeimmillaankin vedenpinnan ja sillan väliin jää puolitoista metriä tilaa veneiden kulkea.

Iharinjoella on hiljaista. Pienimoottorinen vene putputtelee rauhaisasti Heposelältä Iharinjoen kautta kohti Pälkänevettä. Veneen kyydistä pääsee seuraamaan monimuotoisia perinnemaisemia peltoineen, metsineen ja vanhoine rakennuksineen. Pesivä lokki päästää säikähtämättä veneen kulkemaan ohitseen, kauempana ui piisami, vaikka niiden luultiin kadonneen joelta kokonaan.

Veneretki Längelmävedeltä Heposelän ja Iharinjoen kautta Pälkänevedelle on ollut mahdollinen vasta vajaan parin kuukauden ajan. Vielä huhtikuun alussa Iharin kannas katkaisi veneilijän retken, ja pakotti toiselle puolelle halajavan kantamaan veneen kannaksen ylitse. Tosin tuskin kovin moni sellaiseen ryhtyi, melojat korkeintaan keveine kanootteineen.

 

Herratkin puolsivat

Toivo Reinekari seisoo rannalla ja ihailee jokimaiseman rauhaisaa kauneutta. Hänen mielestään kannaksen kohta on ”erittäin miellyttävä” katsoa nyt, kun reitin katkaiseva maa-aines on vihdoin poissa.

Reinekarin lausahduksen paino on sanalla ”vihdoin”. Ja toden totta tuota sanaa voi käyttää prosessista, joka sai alkunsa vuonna 1958 – aikana, jolloin Toivo Reinekarikin oli vielä nuori mies.

Reinekari kuului tuolloin porukkaan, joka ehdotti Tielaitokselle kannaksen avaamista.

– Hanke näytti menevän helposti lävitse. Herrat sanoivat meille hakijoille, että hyvään aikaan teitte hakemuksen, kun rahastakaan ei ole pulaa, Reinekari kertoo.

Vaan toisin kävi. Lopulta pula oli nimenomaan rahasta, eikä rahoittajia hankkeelle löytynyt. Lisäksi maanviljelijät valittivat, että kannaksen avaaminen saattaisi nostaa vedenpinnan niin korkealle, että vesi tulvisi heidän pelloilleen.

– Avaamista haluttiin tuolloin Iharinjoen vedenlaadun parantamisen vuoksi. Lopulta raha meni vedenlaadun ohitse, eikä hankkeeseen ryhdytty, Reinekari toteaa.

 

Vihdoin rahaa

Vene lipuu hiljalleen Iharinsillan alitse. 12 metriä pitkän sillan seinämällä on kuusi pääskysen pesää.

– Vahvahermoisia lintuja, kun tekevät pesänsä paikkaan, jonka yläpuolelta ajaa autoja, Eero Huhtala toteaa.

Huhtala on yksi puuhamiehistä, jotka ryhtyivät ajamaan kannaksen avaamista 2000-luvulla.

Vuoden 1958 jälkeen kannaksen asia hautautui vuosikymmeniksi.

– Asia oli puolittain vireillä kaiken aikaa, vedenpintojen korkeuksia ja virtauksia mittailtiin, mutta aktiivisesti hanketta alettiin viedä uudelleen eteenpäin vasta reilu kymmenkunta vuotta sitten, Pekka Marttila toteaa.

Vuonna 2002 asiaa ajamaan perustettiin työryhmä, joka koostui pääasiassa Iharinkosken kyläyhdistyksen jäsenistä.

Kaksi vuotta myöhemmin maaseudun kehittämisyhdistys Kantri ry myönsi hankkeelle tukea  67 000 euroa  ja Pomoottori ry 44 000 euroa. Omaa rahaa kyläyhdistys pisti hankkeeseen 75 000 euroa.

Rahalla kustannettaisiin Iharinsillan rakentamistyöt ja maan kaivuu- ja ruoppaustyöt. Lopulta kannaksen avaaminen päätettiin tehdä kahdessa vaiheessa, sillä tiedettiin, että Vesioikeuden lupaa vesien yhdistämiseen jouduttaisiin odottamaan vähintään vuoden ajan. Niinpä vuonna 2005 rakennettiin silta, ja kannaksen avaaminen jätettiin tuonnemmaksi.

 

Valittajien luvattu maa

Vaikka miehet näyttävät tyyniltä nyt, on hanke aika ajoin nostanut tunteet pintaan.

Risto Lehto toteaa, että hanketta hidastavaa valitusrumbaa osattiin odottaa.

– Suomi on valittajien luvattu maa. Vaikka onhan se sinänsä hyvä asia, että Suomessa ihmisillä on oikeus valittaa.  Joka maassa se ei ole itsestäänselvyys. Valitusajat venyvät kuitenkin meillä usein aivan liian pitkiksi.

Niin venyivät tässäkin tapauksessa, kun reilu kymmenkunta alueen kesäasukasta otti asiakseen hankkeen hidastamisen. Lehdon mukaan jotkut totesivat tietävänsä, että kannas lopulta avataan, mutta haluavansa silti siirtää sitä niin pitkälle tulevaisuuteen kuin vain mahdollista.

– Meillä oli joka tapauksessa 500 paikallisen asukkaan nimet paperissa, jossa annettiin tuki hankkeelle, Lehto mainitsee.

Vuonna 2010 Etelä-Suomen aluehallintavirastolle viety hakemus kulki lopulta valitusten vuoksi Vaasan hallinto-oikeuden kautta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

– Iharinjoen vedenlaadun parantamisen ohellahan me haimme avaamista virkistyskäytön kasvun näkökulmasta. Tärkein syy oli venereitin avaaminen, Pekka Marttila toteaa.

Yksi valittajien näkökulma liittyikin juuri veneilyyn. Pelättiin, että ihmiset ja pesivät linnut häiriintyisivät kasvavasta moottoriveneliikenteestä.

– Oltiin myös sitä mieltä, ettei vedessä voi enää uida tai laiturilla ottaa aurinkoa, kun veneilijät näkevät, Lehto toteaa.

Miesten mukaan monet valituksista tehtiin musta tuntuu -hengessä.

– Yhdessä valituksessa väitettiin, ettei kukaan meistä hakijoista omista rantaviivaa. Toimitimme hallintovirastolle paperin, jossa todistimme olevamme omistajia.

Pelkona kiinteistöjen arvon lasku

Myös Heposelän vedenlaadun pelättiin huonontuvan, kun Iharinjoen samea ja ravinteikkaaksi todettu vesi sekoittuisi siihen. Kaikki eivät myöskään uskoneet, että virtauksen aikaansaannilla itse Iharinjoki saataisiin parempaan kuntoon.

Pekka Marttila uskoo, että valittajien suurin syy oli pelko heidän rantojensa vedenpinnan laskevan entistä matalammalle. Tämän pelättiin heikentävän erityisesti Heposelän kiinteistöjen arvoa.

 

Paljon tehtävää jäljellä

Kannaksen avaaminen teki Pälkäneestä saaren. Kostianvirtaa ja Kaivannon kanavaa hyödyntäen on tätä nykyä mahdollista kiertää läntinen Pälkäne vesitse.

– Olisihan se ollut aika noloa, jos olisimme kalliilla rahalla tehneet sillan, joka ei sitten lopulta veisi yhtään mihinkään, Marttila toteaa.

Iharinjoen rannalla joku ajaa pihansa nurmikkoa. Tuore ruoho tuoksuu, ja jostakin kaukaa kuuluu traktorin ääni.

Eero Huhtala mainitsee, ettei joen ja sen pientareiden kunnossapito saa missään nimessä jäädä kannaksen avaamiseen.

– Jokea on pidettävä kasvustosta auki moottoriveneillä. Lisäksi rannalle kasvavaa kaislapusikkoa pitää harventaa. Jokaisella rannan asukkaalla on mielestäni velvollisuutensa näissä asioissa.

Eikä tekeminen siihen lopu. Luvan saaneilla on velvollisuus tarkkailla hankkeen vaikutuksia vedenkorkeuksiin, virtauksiin ja veden laatuun Pirkanmaan ELY-keskuksen hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

Huhtala avaa vihkon, johon on tunnollisesti päivittäin kirjattu kuulakärkikynällä erilaisia lukemia. Vielä ei ole tarkkaa tietoa avaamisen vaikutuksista.

–Kesän aikana saataneen jo tarkempaa tietoa niistä asioista. Mielenkiinnolla odotan.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?