Mummoihminen on huolissaan, kun muisti ei aina pelaa. Pelkää olevansa aivan dementoitunut, kun yhtäkkiä ei muista tuttujenkaan nimiä. Jatkuvasti tulee noloja tilanteita. Pitää selitellä ja pyydellä anteeksi, että mitenkäs minä nyt sanoin sinua Saaraksi, vaikka sinä siis oletkin Siiri.
Se vielä ymmärretään, jos menee sekaisin julkkisten kanssa, jos ei muista Tapparan maalivahdin tai tämänvuotisen Miss Suomen nimeä. Sitä joskus ompeluseurassa ”tyttöjen” kanssa ihmetellään, kun jotkut nimet muistaa vuosikymmenestä toiseen. Kirkkaana mielessä ovat yhä muinaissuomalaiset missit. Joku tosin virnuilee, että kumma jos nämä Lenitat ja Pirkko Pirteät pääsisivät unohtumaan, kun ovat jatkuvasti lehtikuvissa tuoreina ja terhakkaina.
Toisinaan täytyy ihan päivittää tiedostoja ja muistella, kuka onkaan nykyinen presidentti, ja kuka pääministeri. Välillä on tarkistettava myös se, mitkä ovat Suomen naapurimaat, vaikka ei niissä isompia muutoksia ole ihan viime aikoina tapahtunut.
Mummoudessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse enää työpaikalla näyttää viisaalta ja kaikkitietävältä. Ei tule esimieheltä nuhteita, että etkö sinä, senkin paukapää, muista noin tärkeän asiakkaan nimeä. Mutta kyllä siitä muistamattomuudesta yksityiselämässäkin koituu harmia.
Kiusallisia tilanteita sattuu vuosi vuodelta yhä useammin. Tästä on ollut ikätovereitten kanssa puhetta. On todettu, että melkein kaikki muistavat aina oikein puolisonsa nimen. Tai no, jos on toista tai kolmatta kertaa naimisissa, saattaa joskus tulla harhalaukauksia. Jos ukko horisee, että hieroisitko, Liisa, vähän minun kipeitä niskojani, niin myrsky nousee, jos nykyinen vaimo onkin Maija. Parasta olisi noissa tilanteissa puhutella puolisoa esimerkiksi nimillä Kultaseni, Muruseni tai Onnentähteni, niin ei mene vahingossa väärin.
Omien lasten nimet osuvat melkein aina kohdalleen, mutta lastenlapset ovat jo asia erikseen. Aika monelta mummolta kuulemma menevät joskus nimet sekaisin. Eräs kertoi kehitelleensä tähän ongelmaan oivan ratkaisun. Hän ei puhuttelekaan lapsukaista tämän etunimeltä, vaan keksii kivoja lempinimiä. Hän kutsuu tyttölasta Satuprinsessaksi. Pojalle hän huutelee, että täällä olisi Supersankarille soppaa.
Kannattaisi pitää puheliaisuutensa kurissa, ettei suotta töppäilisi ihmisten kanssa. Tyttöporukassa mentiin Tampereelle bussilla. Tuli siinä höpöteltyä kuljettajallekin, vaikka se on kiellettyä. Haluttiin tietää, kuka se oli. Kysyttiin, että Matinko poika olet vai Jussin. Nuori mies siihen, että kenen Matin tai Jussin. Ihmeteltiin, mitä se sellaista kysyi. Sitten kun tultiin perille, niin me vasta huomattiin, että se perhana olikin Pekolan bussi. Ei me sen firman kuskeja tunneta sukupolvesta toiseen.
Yhä useammin käy niin, ettei muista, onko kevät vai syksy. Ja tosi usein sattuu, että elää väärää viikonpäivää. Kerrankin tuli höpötellyksi postilaatikolla naapurille, että kiva taas nähdä Sydän-Hämeen lehdestä tuoreimmat tapahtumat. Naapuri siihen, että eihän se Sydis tänään tule, kun nyt on vasta tiistai.
Mymmeli
