Mies seikkailee elääkseen

Eerola investoin juuri 320-neliöiseen konehalliin, jonne mahtuvat juuri ja juuri mönkijät ja jetit, moottorikelkat jäävät ulkopuolelle. Ely-keskukselta ei hellinnyt isommalle hallille poikkeamislupaa ja tila kävi heti pieneksi. Elämä kuitenkin helpottui, kun vallitsevan kauden kaluston saa suojaan.

On 1990-luvun loppu. Mika Eerola istuu päivät pitkät konttorissa ja suunnittelee valomainosten rakenteita Tampereella. Kotona Mallasveden rannassa seisoo vesiskootteri, 30-hevosvoimainen aikansa tehopeli. Vesijetti tarjoaa vapaa-aikaan jotain sellaista, mistä Eerola nauttii: ohikiitäviä maisemia, tuulen tuiverrusta, auringon paahdetta ja veden pärskettä. Ajaminen päihittää toimistossa puurtamisen mennen tullen. Eerola haistaa muutakin kuin Mallasveden aallot ja kaksitahtibensan tuoksun. Mies haistaa tilaisuuden.

– Minulla oli aitiopaikka nähdä, miten suppeaa tarjonta oli, jos firma halusi kestitä vieraita. Ketään ei enää kiinnostanut ryypätä jollain mökillä, ja muu tarjonta oli äkkiä läpikäyty, Eerola kertoo havainnoistaan.

Perusteellisen pohjatyön ja Lappiin suuntautuneen opintoretken jälkeen Eerola perustaa Sydän-Hämeen Safarit vuonna 1999. Aluksi mies hankkii kuusi vesijettiä ja järjestää safareita oman työnsä ohessa. Seuraavana talvena hän ostaa moottorikelkkoja. Vaikka yrittäjä jatkaa päivätöitään, hankinnat ovat sen verran suuria, että jotakuta hirvittää.

– Nyt jo edesmennyt maanviljelijä-isäni ei puhunut minulle vuoteen. Kun en mennytkään konkurssiin, isä leppyi ja lämmitti mielellään tarvittaessa saunan asiakkaille, Eerola hymähtää.

Startti sai nousukiidon

Tarjonnan laajentuessa vuonna 2002 mönkijöihin Eerolan ei enää kannattanut käydä töissä. Investoinneille sai paremmin katetta, kun hän käytti aikansa markkinointiin ja kaluston liikkeellä pitämiseen. Eerola teki firmalleen kotisivut ja pääsi tarjoamaan palveluitaan suoraan nokialaisille sekä muille IT-alan aallonharjalla surffaaville asiakkaille.

Nousukiito jatkui vuoteen 2008, kunnes taantuma iski rajusti asiakkaisiin ja sitä myöten myös elämysmatkailuun. Eerola huomasi, etteivät hänen tarjouksensa enää tuo asiakkaita Nokialta. Soitto tuttavalle varmisti asian: rahahanat oli laitettu kiinni, ja vapaa-ajanviettoon ei enää satsattu.

– Se oli kasvun paikka. Täytyi hankkia uusia asiakkaita. Vaikka lainaa on aina nostettu maltillisesti, oli kalustoa kuitenkin laajennettu ja uusittu koko ajan, Eerola kertoo.

Nykyään varsinkin mönkijäsafareissa on paljon kilpailua, mutta idea on vielä 15 vuoden jälkeen pitkälti sama.

– Ensin ajetaan asiakkaat sopivasti väsyksiin, sitten saunotaan ja kylvetään kuumavesipaljussa. Viimeiseksi syödään hyvin, jonka jälkeen ihmiset pääsevät kymppiuutisille kotiin, yrittäjä paljastaa safaripaketin peruskaavan.

Mika Eerolalla riittää saunassa ja paljussa lämmittämistä, sillä safarin peruskaavaan kuuluu aina saunominen.

Ydin pitää säilyttää kirkkaana

Muutoin alaa ohjaavat asiakkaiden toivomukset, joihin yrittäjä pyrkii vastaamaan. Kaikkea ei kuitenkaan kannata tehdä itse. Eerola pyrkii pitämään osaamisen terävänä. Mieluummin hän kehittää vesijetti-, moottorikelkka- ja mönkijäpaketteja huippuunsa kuin lähtee kikkailemaan tuottamattomien rönsyjen parissa.

– On parempi pitää koneet tehokkaasti liikkeessä ja antaa asiakkaiden satunnaiset päähänpistot alihankkijoiden tehtäviksi. Muun muassa kanootti- ja kalastusafarit ohjaamme paikallisille osaajille.

Vahvoina vuosina Eerola antoi kaiken ylimääräisen työn alihankkijoille. Nyt taantumassa, kun yritysten aikeet ovat ennakoimattomia, mies hoitaa suuren osan tehtävistä itse. Sellaisina päivinä kun safariletka ei starttaa, mies pilkkoo halkoja ja huoltaa koneita sekä kulkuväyliä. Mönkijäreitti ja monipuoliset vesireitit ovat yksi yrityksen valteista.

– Osa reiteistä kulkee omilla ja kotitilan, mutta minulla on ollut onni saada reiluja yhteistyökumppaneita sekä oheispalveluiden tuottajista että maanomistajista. Kun pidämme ajamalla rajalinjat avoimina, molemmat hyötyvät.

Reiteillä näkee asenteet

Eerolan mukaan asenteet moottorisafareita kohtaan ovat liudentuneet.

– Ensimmäisillä safareilla jokunen veneilijä tervehti meitä keskisormi pystyssä, nykyään vilkutellaan iloisesti. Saman huomaa muillakin reiteillä. On tärkeää, että letka hiljentää, jos metsässä on muita liikkujia, varsinkin hevosten tai koirien kanssa. Vesillä kuljetaan pääasiassa laivareiteillä, ettei kenenkään rantaa häiritä tarpeettomasti.

Sen verran yrittäjän harrastus on muuttunut työksi, että mies on viimeisen viiden vuoden aikana hankkinut uuden vastapainon nykyiselle työlleen.

– Kun ajaa itsensä likaiseksi karvaisten miesten kanssa, on ihanaa lähteä saunan jälkeen puhtaissa kamppeissa avovaimon kanssa lavatansseihin. Vanhan miehen täytyy hoitaa kuntoakin, jotta jaksaa repäistä kaksi safaria päivässä ja ajaa nuorempansa väsyksiin, 1970 syntynyt Eerola naurahtaa.

Palkitsevinta työssä ovat tyytyväiset asiakkaat. Kun asiakkaista 40 prosenttia on ulkomaalaisia, ovat kulttuurierotkin tulleet tutuiksi.

– Alkuun hätkähdin, kun ranskalainen tulee ja pussaa kiitokseksi, mutta ainakin tiedän, että ovat olleet tyytyväisiä, tilanteeseen sopeutunut perusäijä toteaa.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?