Neljästä se lähti. Kun aitoolainen lentopalloharrastaja Petri Hildén vuonna 1989 päätti lyöttäytyä kolmen tuttunsa matkaporukkaan ja suunnata asuntoautolla Norjaan EM-karsintoihin, suomalainen lentopallofanikulttuuri oli vielä lapsenkengissään. Nelikon lisäksi Suomen maajoukkueella ei ollut paikan päällä muita tukijoita, mutta Hildén ja kumppanit tekivät parhaansa. Ääntä ja meininkiä riittikin mukavasti; lehdessä kirjoitettiin paikalla olleen äänekäs 50-henkinen kannattajajoukko ja kaupunginjohtajakin ilahtui väriä tuoneesta piskuisesta faniryhmästä niin, että muisti tätä kaupungin viirillä.
Fanien ja maajoukkueiden taival päättyi molemmilla yhtä ohraisesti. Suomi venyi Italiaa vastaan kolmannessa erässä 16–14-voittoon, ja Hildén ryhmineen piipahti pikaisesti autolla nostattamassa taistelumielialaa neljättä erää varten.
– Väki kävelikin jo meitä vastaan, kun palasimme paikalle. Kuulemma ei ollut oikein mitään nähtävää. Erätappiosta kiukustunut Italia voitti erän 0–15, Hildén muistelee.
Suomi ylsi 1990-luvun alkupuolella EM-kisoihin toistuvasti, mutta itse kisoissa menestystä ei tullut. Vuoden 1997 jälkeen kisapaikkakin alkoi jäädä vain haaveeksi, mutta Hildén ei hylännyt maajoukkuetta. Varsinaisesta korpivaelluksesta ei toki voi puhua, sillä kisapaikka oli välillä hyvinkin lähellä ja maajoukkue pelasi tiiviisti kansainvälisiä pelejä. Niitä seurasi Suomessa katsomosta myös Hildén.
Vierailla mailla
Suomen otteet kohenivat, maajoukkue alkoi onnistua arvokisakarsinnoissa ja olla jopa säännöllinen näky arvoturnauksissa. Samalla Hildénin kannustusmatkat lisääntyivät, vaikka aivan jokaiseen koitokseen ”Hilpee”-lempinimellä alan piireissä tunnettu lentopallon ystävä ei ole tueksi lähtenyt.
– Vuosilomia olen töissä matkojen ajaksi käyttänyt, mutta ne on saanut aina hyvin järjestettyä kun ajankohdat ovat hyvissä ajoin tiedossa. Emäntä on ollut matkalla mukana, ja niiltä reissuilta kun se ei ole onnistunut, olen tuonut tuliaisia, hän kertoo.
Päällimmäisinä kannustusmatkoina muistuvat mieleen upeiden maisemien Itävalta ja iloisen kannattamisen kääntöpuolen paljastanut Tanskan-reissu. Tanskalaiset, joita kutsutaan usein ”roligaaneiksi” hauskanpitoa tarkoittavan rolig-sanan mukaan, osoittautuivat turhan intohimoisiksi jalkapallofaneiksi.
– Lähdimme ostoksille, kun pommit paukkuivat joka puolella ja kadut olivat täynnä mellakkapoliiseja. Siellä oli kuulemma jalkapallon paikallispeli. Poliisi oli eristänyt kaksi fanijoukkoa, jotka yrittivät hyökkäillä toistensa kimppuun. Kenelläkään ei ollut mitään joukkuetunnuksia, vaan kaikki halusivat vain tapella. ”Roligaanit” olivat siitä aika kaukana.
Sovinnollisesti pientä Suomen lippua heilutellut Hildén oli vaimonsa kanssa ainoina asiakkaina syömässä pienessä kuppilassa, kun toistakymmentä hulinoitsijaa asteli sisään. Suomalaiset saivat näistä ihan ystävällistä juttuseuraa, joka kertoi kaupungin eri seurojen kannattajien olevan ”tänään vihollisia, mutta huomenna jälleen ystäviä”.
– Jokainen kisa on omanlaisensa kokemus. Itävallassa ilmoitin katsomossa poliisipäällikölle, että ottelupallon aikana nousemme seisomaan ja kannustamaan, niin poliisit piirittivät meidät. Ei siellä oikein muutenkaan saanut kannustaa. Tanskassa taas lentopallohallissa ei näkynyt poliisin poliisia, Hildén selittää.
Vaikka Hildén kummeksui lentopallokisojen viemistä jalkapalloa hengittävään Turkkiin eikä kaipaa enää toistamiseen nuhruiseen Bulgarian Sofiaan, hän tunnustaa vieraaseen kulttuuriin tutustumisen olevan lentopallon jälkeen yksi kannustusmatkojen tärkeimmistä anneista. Nykyisin ohjelmaan kuuluu usein myös keilailua suomalaisporukassa. Se on vakiintunut tavaksi sen jälkeen, kun Hildén eräällä lentopalloreissulla päätyi keilaradalle maajoukkuepelaaja Olli Kunnarin isän ja muiden kannattajien kanssa.
Tarina poikineen
Reissuilla on eteen tullut jos jonkinlaista kulkijaa. Yksi unohtumattomista kohtaamisista oli Mauno Koiviston kanssa VIP-katsomossa. Presidentti jutteli Amerikan-kollegansa lenkillä saamasta sydänkohtauksesta. Koivistoa alkoi naurattaa, kun Hildén ajatteli ääneen, josko lentopallo olisi Bushillekin turvallisempi laji harrastaa.
– Koivisto viittoili valpastuneille turvamiehille, ettei tässä mitään hätää ole. Kunhan naureskellaan.
Itävallassa Hildén kohtasi gepardin – tosin eläintarhassa. Aitoolainen hämmästytti kuitenkin japanilaisturisteja huutelemalla gepardia luokseen; tarkoituksena oli ottaa uljaasta eläimestä kuva.
– Se nousi, venytteli ja lähti astelemaan minua kohti. Jonkin matkan päässä näytin sille, että siinä on hyvä, älä tule enää lähemmäs. Gepardi pysähtyi sitten siihen, ihmettelee yhä Hildén itsekin tapahtumien kulkua.
Japanilaisturistit katsoivat välikohtausta täysin ällikällä lyötyinä – ja lähtivät sitten seuraamaan Hildéniä nähdäkseen, mitä muuta ”gepardikuiskaaja” eläintarhassa saa aikaan.
Joka matkalta kertyy uusia tarinoita kerrottavaksi. Osaa niistä ei sovi paperille kirjoittaa, joitakin ei sankarin tule edes kerrottua.
Tuki kasvaa
Siinä missä vuoden 1989 EM-karsinnat keräsivät vaatimattoman neljän hengen suomalaisfanijoukon, on tilanne toinen ensi syksyn MM-kisoissa. Puolaan on lähdössä Hildénin mukaan liki 2000 sinivalkoisten kannattajaa. Sosiaalinen ja äänekkäästi omiaan kannattava Hildén on vuosien saatossa noussut eräänlaiseksi myyttiseksi fanitoiminnan kulttihahmoksi, joka näkyy ja kuuluu aina televisiokuvaa myöten.
– Olen vähän tullut huutosakin johtajaksi, se vain lähtee jostakin. En oikein ymmärrä, miksi mennä vain istumaan ja katsomaan hiljaa omiensa peliä.
Hildénin pitkä ja ansiokas työ lentopallofanikulttuurin edistämisestä huomioitiin edellisessä Suomen Urheilugaalassa, jonne kutsuttiin kourallinen eri joukkuelajien näkyvimpiä kannattajia. ”Hilpee” oli tässä joukossa mukana.
Kaiken muun ohessa Hildénistä on leivottu myös fanituotevastaava hiljattain perustetulle FinFanTeamille, maajoukkueiden viralliselle kannatusyhdistykselle. Yhdistyksen perustaminen lähti liikkeelle osin juuri Hildénin ideasta.
– Tarkoituksena on organisoida toimintaa. Kaikkien nimiä en edes tiedä, mutta meillä on muodostunut hieno yhteisö, jolle yritämme kehitellä esimerkiksi yhtenäisiä fanipaitoja. Myös kannustuslaulua on suunniteltu – puolalaisilla sellainen on jo, ja se kuulostaa tosi hyvältä.
