Pikonlinnan entisen tuberkuloosiparantolan alueella riittää tilaa kaikille. Paikkansa sieltä on löytänyt myös Galleria Villa Armas, joka tarjoaa kesän ajan ilahduttavan paljon katseltavaa ja puuhailtavaa.
Tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon 6-12 -vuotiaat pääsevät kuvataideleirille Villa Armaassa. Samaan aikaan esillä on myös oululaisen kuvataitelija Pirjo Haltun Näkemisen salaisuudet -näyttely. Haltun teokset ovat pastelli-, akvarelli- ja öljyvärimaalauksia. Teokset ovat nähtävillä ensi sunnuntaihin 29.6. saakka. Pirjo Halttu palaa myöhemmin takaisin Armakseen heinäkuun lopulla, kun hän vetää Armaassa maisemamaalauskurssin.
Villa Armas tarjoaa nyt kesällä tapahtumia myös lapsille. Ensi viikon maanantaina alkava Lasten löytöretki ulottuu myös taidegalleriaan. Maanantaista torstaihin gallerian tiloissa nautitaan oman elämänsä taiteilijuudesta tekemällä oma taideteos. Kyseessä on päiväkurssi, joten ei huolta, jos maanantaina ei ehdi vielä mukaan.
Kun torstaina Löytöretki pistää pillinsä pussiin Villa Armaassa, astuu esiin Anja Lehtisen Kalligrafia – kirjaimista taidetta -näyttely. Elokuun loppupuolella Anja Lehtinen tulee kalligrafiakurssinsa kanssa takaisin Villa Armaaseen. Kalligrafiaan taipuvaiset voivatkin siis perehtyä aiheeseen huolella ensin Lehtisen näyttelyssä ja sittemmin hänen opeissaan.
Armas Branderin kadulla keskitytäänkin tänä kesänä taiteen katselemisen lisäksi myös sen tekemiseen. Pirjo Haltun ja Anja Lehtisen lisäksi myös Eija Kotovaara ja Ulla Malinen pitävät oman alansa kurssit kesän aikana galleriassa. Ensi viikonloppuna Ulla Malisen kanssa päästään kirjansidonnan saloihin ja heinäkuun alussa puolestaan Eija Kotovaara opettaa halukkaita maalaamaan ikoneja. Kyseessä on neljän päivän kurssi.
Jos kurssit eivät ole kiinnostuksen kohteesi, voit yksinkertaisesti mennä katsomaan Taina Sahlanderin valokuvanäyttelyn 5.-31.8. tai 88-vuotiaan Signe Niemen käsitöitä, jotka lämmittävät Villa Armasta syyskuun viimoissa.
Pikonlinnan upealla alueella sijaitseva Villa Armas on auki keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-18. Galleriaan on vapaa pääsy.