Laitikkalan ja Epaalan kouluista 17 tarjousta

Laitikkalan koulusta saatiin yli 200 000 euron tarjous.

Käytöstä poistuneista Epaalan ja Laitikkalan kouluista saatiin 17 tarjousta määräaikaan 26. kesäkuuta mennessä. Kaksi tarjouksista peruttiin ennen tarjousajan päättymistä ja kaksi mitätöitiin eri syistä. Epaalan koulusta tehtiin kuusi tarjousta, joiden hinnat vaihtelivat 43 400–137 137 euroon. Laitikkalan koulun yhdentoista tarjouksen hintahaitari oli 65 500–204 000 euroa.

Tarjoukset eivät ole sitovia, mutta molemmat tarjoajat ovat ilmoittaneet olevansa edelleen kiinnostuneita. Molemmissa kouluissa suurin tarjous ratkaisee. Koulujen myynti etenee elokuussa kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsittelyyn. Kauppakirjojen allekirjoittaminen tapahtunee syyskuussa.

Yksi kommentti

  1. Nå jaa

    Molempien koulujen yhteenlasketuille summalla ei kateta edes jätevedenpuhdistamon taannoista sakkoa. Tyhmyydestä sakotetaan ja parhaassa tapauksessa kärsijöiksi laitetaan täysin väärät tahot. Vaikka siis kunta taas kerran oli tulokseltaan positiivinen peloteltujen vajaiden sijaan. Nykyinen päättäjäkaarti taitaa ravistella summia ja päätöksiä hihoistaan. Ei hyvältä tunnu veronmaksajana eikä kuntalaisena.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?