Romanimusiikki on vahvasti tunneperäistä. Suomalainen romanien etnomusiikin esittäjä ja lauluperinteen kerääjä Hilja Grönfors uskoo, että musiikin suuri suosio valtaväestön keskuudessa perustuu juuri siihen.
– Meidän musiikkimme on tehty tunteista. Opimme pienestä asti siihen, että tunteita voi kuvata lauluin, hän kertoo.
Sahalahti-Seuran Rajalan kämpällä keskellä Laipanmaata järjestämään Grönforsin konserttiin pakkautuu noin puolitoista kertaa enemmän yleisöä kuin tilat olisivat antaneet myöten.
Hilja Grönforsille se on tuttua: yleensä hänen konserteissaan tila täyttyy, oli se iso tai pieni.
– Se se juuri on minulle tärkeää, että ihmiset haluavat tätä kuunnella. Sitä varten minä sanomaa vien, kerron, minkälaista romanien musiikki on. Siksi minä laulan, Grönfors selittää.
Ei hänen itseään tarvitse tuoda esiin. Esiintymiseen hän on tottunut kaiken ikänsä, se on verissä ja elämäntapa. Jo ihan pienenä tyttönä hän lauloi kuulijakunnalle kuin kuulijakunnalle, lauloi, niin kuin näki aikuisten ympärillään tekevän. Nykyään hän on palkittu, kansainvälisesti tunnettu muusikko, oman kansansa syvällinen ja välitön tulkki. Sellaisena hänet on tunnettu jo 20 vuotta.
– Korvakuulolta olen kaiken oppinut. Lapsena kuulin paljon erilaisia lauluja, koska siihen aikaan kuljettiin aina ja kohdattiin uutta. En minä ole koskaan opiskellut musiikkia, kertoo Grönfors, joka itse on toiminut opettajana sekä Kaustisella että Sibelius-Akatemiassa.
Grönfors esiintyy joko kuusihenkisen Latšo Džinta -yhtyeensä kanssa tai pienemmällä kokoonpanolla triona kuten Rajalan kämpällä. Triossa haitaria soittaa Kiureli Sammallahti ja kitaraa ja mandoliinia Valtteri Bruun.
Kämpässä oli tilaa tunteille
Juuri ennen Laipan keikkaa Hilja Grönfors yhtyeineen oli kiertueella Espanjassa. Heinäkuun lopulla alkaa esiintymismatka Yhdysvaltoihin Minneapolisiin.
Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina Laipassa sataa vettä. Tiheä, vihreä metsä ympäröi hämärää kämppää, jossa kuulijoita istuu tiheästi vieri vieressä. Grönforsin trio mahtuu juuri ja juuri piirin keskelle.
– Tämä on ihanaa! Suomi on kaunis maa. En minä vaihtaisi sitä Espanjaan. Ja paikka on aivan upea! Grönfors huudahtaa välittömästi.
Kello kahdelta juontajana toimiva Seppo Rinne toteaa, että konsertti voitaneen aloittaa, koska kämppään ei mahdu enää yhtään ihmistä lisää. Kaikille ei riitä istumapaikkaa.
Romanimusiikki sopii puolestaan hyvin kämpän tunnelmaan. Kun Grönfors säestäjineen alkaa laulaa, tunteita peittelemään tottuneen valtaväestön kyyneleet eivät näy niin kauas kuin kirkkaassa valossa. Vauhdikkaissa kappaleissa rytmi siirtyy nopeasti
taputtaviin käsipareihin. Tunteet tarttuvat ja äkkiä niille sallitaan tilaa.
Grönfors esittää lauluja kahdella kielellä. Konsertissa hän laulaa suomeksi sellaisia kappaleita kuin Oi äitini, Iltojen tummuessa ja Itkisinkö toiveitani pettyneitä. Kun hän aloittaa romaniksi kappaleen Mustalaiseks olen syntynyt, jokainen sävel painuu syvälle kuulijoiden ytimiin. Kielellä ei ole enää väliä, kaikki ymmärtävät.
Vaeltajakansan lauluissa soi hylätyn osa tai vapaudenkaipuu, ja useimmissa joku ikävöi jotakuta: äitiä, poikaa, rakastettua, hevosta tai kotia, jota ei ole missään. Laulaja on kaukana matkalla tai kaltereiden takana.
Tulisissa lauluissa taas säkenöi ja räiskyy enemmän kuin suomalaisten kansanlauluissa ikinä. Eräässä vanhassa markkinalaulussa liikutaan oikeastaan kielletyllä alueella.
– Laulan myös miesten lauluja, vaikka niitä naiset eivät ennen voineet laulaa. Kun en tähän löytänyt kuin yhden säkeistön, tein itse toisen, Hilja Grönfors ilmoittaa hieman ilkikurisesti hymyillen.
