Ajomies ja hevonen aiheena Rajalan metsäpäivässä

Rajalan kämppä ja auditorio odottavat taas perinteistä kiinnostuneita vieraita. Kuva vuodelta 2011 Markku Rauhalahti.

Lauantaina 26. heinäkuuta Laipanmaan Rajalan kämpällä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Laipanmaan metsätyön ja puutavaran ajon 1950-luvun perinteisiin sekä elämään metsäkämpällä. Rajalan metsäpäivän teemana on ajomies ja hevonen. Mukana on oikeita Laipanmaan ajomiehiä ja elävä hevonenkin sekä muita puunkorjuun ja hevosen asiantuntijoita. Myös merkittävä taideteos paljastetaan.

Laipanmaasta hakattiin ja ajettiin 1950- ja 1960 -luvuilla valtavan paljon puuta ennen muuta metsäteollisuuden raaka-aineeksi, mutta myös polttopuuksi ja kotitalouksien tarpeisiin. Laipanmaassa riitti hakattavaa ja sotien jälkeiseen jälleenrakennukseen tarvittiin paljon puuta. On arvioitu, että Laipanmaan alueen puutavaran ajossa oli vuosittain pari kolme sataa hevosta ja tietenkin saman verran ajomiehiä, osa koko talvikauden osan lyhyemmän ajan. Osa heistä yöpyi alueen torpissa ja sittemmin Laipanmaan metsäkämpissä. Rajalassakin oli hevosille viiden hevosen talli.

Rajalan metsätapahtumassa metsänhoitaja Timo Kivimaa kertoo Laipanmaan puunkorjuusta ”silloin ennen”, Hämeen Hevosjalostusliiton kunniapuheenjohtaja Veikko Hakala hevosista ja niiden metsävarusteista sekä eläinlääketieteen kunniatohtori Urho Riihikoski ajohevosten terveydenhoidosta. Riihikoski toimi 1950-luvulla eläinlääkärinä Korpilahdella, jossa silloin oli tuhannen hevosta. Paikalla on myös oikea hevonen ori Rikastus valjaineen ja metsärekineen.

Puutavaravarasto Rajalan kämpän lähellä vuonna 1955. Propsikuorman päällä salmentakalainen Eino Aho. Kuva UPMn arkisto.

Oleellinen osa tapahtumaa on Laipanmaassa aikanaan puuta ajaneiden miesten haastattelu. Heillä jos kellään on tuntuma siihen, millaista puunajo ja elämä Rajalan kämpällä oli käytännössä.

 

Taideteos ajomiehestä

Metsäpäivänä paljastetaan myös Rajalan kämpälle tehty taideteos. Pekka Patokallio on tehnyt realistisen maalauksen puutavaran ajomiehestä ja hevosesta. Taulu esittää Salmentakaa kotoisin ollutta Eino Ahoa, joka toimi yksitoista talvea ajomiehenä Laipanmaassa. Taideteos on saatu Rajalaan lahjoituksena.

Rajalan metsäpäivä lauantaina 26.7.2014 alkaa kello 13. Tapahtuman tauolla kämppäemäntä Anja Halonen apureineen tarjoilee nuotiomakkaraa ja mustakylkisen kahvetta pullan kera. Rajalan kämpälle on Laipanmaa-opasteet Tampere-Kuhmoinen tieltä vanhaa Kuhmalahden tietä ja Luopioisten Haltialta. Maanteiltä kämpälle on noin 10 kilometriä.

Markku Rauhalahti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?