Mihin suomi on menossa?

Mihin suomi oikein on menossa? Siis suomi, ei sentään koko Suomi. Nyt puhumme suomen kielestä.

Kaikki suomen ystävät, kielenhuoltajat ja me harrastelijat, me olemme olleet hyvin huolestuneita siitä suunnasta, mihin suomi on menossa, ajautumassa.

Kieli kertoo paljon käyttäjästään. Kun puhumme ja kirjoitamme hyvää suomea, se kertoo meistä aivan toista kuin jos puhumme vähän miten sattuu, jos ja kun käytämme huononpuoleista puhekieltä.

Olen pitkään kerännyt esimerkkejä mielestäni kehnosta suomesta, varsinkin urheiluselostajien käyttämästä kielestä. Tarkoituksenani on ollut kirjoittaa aiheesta joskus perusteellisemminkin. Mutta nyt asia tuli äkkiä ajankohtaiseksi, kun politiikkamme uusi keulakuva, Alexander Stubb, näyttää huonoa esimerkkiä puhuessaan suomea vähän miten sattuu.

Hän ja hänen ohellaan moni muukin tuntuu unohtaneen sen, että niin sanotut omistusliitteet eli possessiivisuffiksit kuuluvat hyvään suomeen. Ei pidä tyytyä sanomaan ”meidän ohjelma” vaan on sanottava ”meidän ohjelmamme”. Omistusliitettä ei tosin aina käytetä monikon 1. ja 2. persoonan kanssa, kun omistettavaan liittyy jonkinlainen tunneside. Esimerkiksi ”meidän isä”, ”teidän auto”, mutta kun ministeri puhuu virallisessa tiedotustilaisuudessa, hänen pitäisi kyllä muistaa possessiivisuffiksit.

Ministeri Stubb käytti (TV 19.6.) melko paljon myös passiivia selostaessaan minihallitusneuvotteluja käyneen ryhmän aikaansaannoksia. On oikeastaan aika huvittavaa, tuo passiivin käyttö tässä yhteydessä, sillä suomen kielen muoto­opin mukaan passiivin tekijä on ”epämääräinen joukko” ihmisiä!

Kun valtakunnan ylätasolla ei taideta erikoisemmin arvostaa suomen kieltä, niin ihmekös sitten, kun monet puhekielen epämääräiset ilmaukset saavat sijaa jopa laatulehdissäkin. Miksi ihmeessä lehteen kirjoitetaan skumppa, kun puhutaan samppanjasta?

Medialla on – tai ainakin oli ennen – sivistystehtävä. Jopa Yleisradiota koskevassa laissakin sanotaan, että ohjelmatoiminnassa tulee erityisesti ottaa huomioon sivistysnäkökohdat. Monien ohjelmien kohdalla täytyy kyllä todeta, että niistä on sivistys kaukana eikä kunnollista, kaunista suomea juurikaan käytetä.

Tiedän, etten ole yksin näine ajatuksineni. Se kannustaa puuttumaan asiaan vastaisuudessakin.

Paul Tiililä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?