Yhteislauluillasta tulikin Suomirock-konsertti

Vilpolassa laulettiin perjantaina yhdessä Suomirockia.

Bändin soitto ja tanssilavalle kokoontuneiden laulajien äänet kantautuvat kauniiseen kesäiltaan. Tämä on niitä tuokioita, joita voi muistella marraskuun pimeydessä ja talven pakkasissa.

Pauliina Jaakkolan kokoama yhteislauluilta toi tuoreen tuulahduksen Pälkäne-viikon perinteiden lomaan. Toista sataa paikkakuntalaista ja kesäasukasta kokoontui perjantaina Vilpolaan laulamaan Suomirockin klassikoita ja takavuosien suosikki-iskelmiä.

Yhteislaulujen säestäjäksi koottu bändi osoittautui melkoiseksi superkokoonpanoksi. Yhteislaulajat unohtuivat ihastelemaan, millaisella helppoudella kitaristi Eetu Järvinen näppäili kuusikielistään ja Arto Karppinen koskettimiaan. Rytmiryhmän muodostaneet basisti Ilpo Virkki, rumpali Pekka Mikkola ja kitaristi Petri Tuomioja soittivat yhteen kuin vuosikymmenet kimpassa keikkaillut bändi.

Säestäjät sekä esilaulajina toimineet pälkäneläissolistit olivat niin taitavia, että osa yhteislaulajista olisi mieluummin vääntänyt nuppia kaakkoon ja keskittynyt kuuntelemaan konserttia.

– Bändistä tuli puolivahingossa isompi ja kovempi kuin alun perin ajattelimmekaan. Mutta hyvin nytkin tavoitettiin sellainen akustinen meininki, johon yleisön on helppo yhtyä, Pauliina Jaakkola kehuu.

Kiitelty ilta kannustaa jatkamaan vastaavanlaisia tempauksia.

– Tällainen syntyy kuitenkin kohtuuvaivalla, kun paikkakunnalta löytyy huippusoittajia. He vetävät mitä vain, kun saavat laput eteensä. Ja Vilpola on kesäillassa aivan mahtava paikka, Jaakkola sanoo.

Tapahtuma vietiin tanssilavalle poikkeuksellisesta syystä.

– Yleensä kesällä ei uskalla viritellä soittovehkeitä ulos sateenuhkan vuoksi. Mutta nyt mentiin katon alle, koska siellä oli vähän varjoa ja hieman viileämpi.